Contour
Sunnuntaiajelulauantai
Lauantain ratoksi joutui istumaan aamupäivän tietokoneen äärellä, mutta jos joku olisi sanonut että menet sitten illalla lomakylään saunaan ja kokeilemaan aivan uutta kaasugrilliä- olisin varmaan nauranut. Tulin kuitenkin työmaalle ajeltuani…
Oikomista ja kukkamultaa
Piti kirjoittaa ihmiskaupasta, mutta taitaa jäädä väliin. Aika hurjaa on kuitenkin meno Nepalissa ollut jos väestö on tuplaantunut vuodesta 1981 ja mikäli arvio yli 7000 tuhannesta vuosittain ulkomaisiin bordelleihin päätyneestä…
puolimatkassa
Takana on pitkä päivä ja paljon ajokilometrejä. Särkyneen lasin tilalla kiileli hetken aikaa puhdas uusi ikkuna- ei killä enää kiitos märän saviläven. Asiakas kertoi maanantaipainajaisestaan. Oli siis tilannut soraa ja…
Kiinnitetään
Pitkä päivä takana taas, eristeet peittossa, kehikko pystyssä ja kattomiehiä odotellaan. Tärystä edelleen uusi hihna kateissa, eikä vanhasta ole malliksi.
Varaossissa
Paluumatkalla sain taas todistaa idioottiautoilua. Jos alla on Ford Transit ja samaan suuntaan on kaksi kaistaa joista vasen on päättyvä ohituskaista niin miksi se perkeleen Ford pitää ajaa suoraan sinne…
Lasinsiruja ja rikottua kiveä
En vieläkään tiedä mikä rikkoi koneesta etulasin. Uutta osaa ei tietenkään kannattanut lähteä viikonloppuna etsimään, mutta vanha on sentään kehyksineen auton kontissa. Sokko-ostoksena voi saada paskaa tai sitten jotain hyvääkin….
Erilaisia Juhannusperinteitä
Aattona olin töissä. Se oli tosin vain sellainen muutaman trukkilavan ja rumpuputken siirto, jälkimmäisten upottaminen maahan ja yksi koekuoppa mahdollista vesikaivoa varten. Silmänruokaakin oli kun yksi innokas lenkkeilijä tiukoissa kuteissaan…
Sitä samaa
Aika hiljaista on- ja niin on varmaan monessa muussakin paikassa. Juhannuksen viettoon monen matka käy.
Hyvää matkaa korjaamolle
17.6 edelläni tötöili MB. Tänään sitten selvittyäni paalainkäärinyhdistelmän korjaamisesta ja rautakaupasta oli vuorossa BMW. No en tietenkään nähnyt mikä valo sille paloi, enkä myöskään kahden edessä menneen auton läpi nähnyt…
Missä kuljit kerran
Aamupäivän aikana sain hukattua loput hiekat, suodatinkankaat tien alkupäähän ja mursketta pintaan. Sitten kun eväät oli syöty kävin lykykäisellä kaapinkantokeikalla kaukana kotoa. Sinä aikana kun kannoin hiekkaa oli tullut 5…