Contour
Ajotaidottomat 3
Päivän saldona yksi hinaus ja useampi lipsahdus ajopinnan ulkopuolelle. Luntahan ei periaatteessa paljon satanut, mutta oli kinoksia ja paikoin olematon näkyvyys.
Poutaa odotellessa
Luvassa on Forecan mukaan talven toiseksi pahin lumimyräkkä. Pahin olisi parin päivän päästä edessä. No ei se mitään. Kakkoskoneessa on takalasi paikallaan ja kolmosessa tuskaa ja rasvaisia työvaatteeita tuottanut rasvaus…
Veromatematiikkaa 2
Vuoden paskimpia päiviä on veroilmoituksen tekopäivä. Jälleen kerran aivan outoja numeroarvoja ja valtava ristiriita tulojen ja menojen välillä. Kaiken takana irrallinen tili tilikartalla. Sen saldo kyllä lisääntyy ja tapahtumat rekisteröityy,…
Kuume vs vitutus
Jo hetken näytti elo mukavalta. Kuume talttui viimein, ruoka maistuu muullekin kuin kaurapuurolle ja kaupassa oli vaihteeksi kiva käydä. Mikä sitten mättää: Ahkera talkoolainen oli onnistunut tekemään kaikki muutama merkintä…
Valokuvia
Ne kuvat joita ei ole valokuva-albumissa kaikkien nähtävillä. Varmaan joku jo epäilee pornolöytöä vaan ei… Tai no nyt kun katsoo sopivassa valossa niin voisi hyvinkin luulla että lippaat on täynnä…
Autottomaksi
Harvoin on odotettu puhelu tullut noin odottamatta. Sain siis toisen alustavan ostotarjouksen autostani. Hintanäkemyksissä oli hurjasti eroa, mutta ei tässä sikäli hätää kun ei ole pakottavaa tarvetta myydä autoa kun…
Öljyhiekkaa
Tieto lisää tuskaa. Tunnetuista öljyesiintymistä toiseksi suurin eli ilmeisesti Kanadan puolella sijaitseva öljyhiekkaesiintymä muuttuu kovaa vauhtia kultakaivokseksi, koska raakaöljyn hinta jatkaa nousuaan. Mitä ahneet siitä välittämään että öljyä kuluu tynnyrillinen…
Lasittamattomat
Muistan kun kotona oli vanhat ikkunat. Niissä oli vähän taittoa ja ne oli energiasyöpöt No kun ne sitten vaihtui niin oletin lasien olevan kotimaiset. Se on kai mahdollista, mutta tuleville…
Autuaat ajotaidottomat 2 + 4×4
Osta mersu ja peruuta se hankeen. Vaikka edes toinen takapyörä vetää niin ei se siitä traktoria tee. Kääntää nyt auraamattomassa risteyksessä tällä kelillä kun kummassakin suunnassa on sadan metrin päässä…
Ei ihan mustosta
”Love you”? I wanna love you so much (Henriikka) but I cannot handle your touch because you have a huge dick and it makes me sick (turning (tarkoittaa tässä sisäpuolista…