Contour
Murua pintaan
Ei ilmeisesti tänäänkään pääse muuta tekemään kuin sepeliä kylvämään. Ihemettelen vaan taas jälleen kerran mitä järkeä pikkutielle on kylvää liukasta kissanhiekkaa koko pituudelle. Sepelillä sentään on jotain virkaa liukkauden torjunnassa…
Väärä tietön, mihin kipataan?
Eilen osuvasti ohjeistuksesta kirjottelin ja tänään sitten sinne samaan kohteeseen ennen kuin kukko lauloi köröttelin jäistä baanaa. No puolimatkassa kävi ilmi että toinen sorakuski oli aikaisessa- ja mikäs siinä kun…
Tietöntä
Johtamisesta ja tilaamisesta hyvä esimerkki ja huonokin tuli vastaan päivän mittaan. Hyvä esimerkki oli tilata ajoissa, tarkat ohjeet ja huono oli muutos jälkikäteen. Eilen siis aurausta, tänään liukkauden torjuntaa ja…
Kassa kysyi numeroani
Voi mikä päivä. Aamulla oli odotettava, käytävä asiakaskäynnillä ja sitten rauhallista tahtia jäätietä tekemään. Nyt se onkin aika hyvässä mallissa. Pientä taistelua oli saada generaattori pyörimään. Ei auttanut muu kuin…
Kivinen routa
Lähes yksitoistatuntiseksi venähtäneen roudan rikkomisen ja kivien/kantojen kiskomisen päätteeksi löysin itseni kauraa säkittämästä. Niinki yksinkertaisessa hommassa voi näköjään sössiä kun ei muista katsoa säkin sisälle ajoissa. Illalla luin taas ties…
Jäällä ja vähän sen allakin
Aikaisin aamulla kello soi ja huoltoauto oli pakattu kohtuullisen täyteen tavaraa. Oli syytä ollakin, koska oikeastaan nosto/sidontaliinoja lukuunottamatta koko se tavaramäärä kävi autosta ulkona+ koneen omia työkaluja jne jne. Muuten…
Onneksi ei sentään tuullut
Päiväohjelmassa oli pieni korjaus. On siis kaukana kotoa ja vielä kauempana korjaamosta vanha kotomainen kaivinkone ajalta ennen Webastoja. Sen saa käyntiin periaatteessa kelillä kuin kelillä kun moottorin esilämmittää kaasupolttimella- siihen…
Ahtoputki
Eilen mietin korjausvaihtoehtoja. Tänään sitten aikani liikenteessä oltuani menin Motonettiin ja rupesin haalimaan osia. Kuinka ollakkaan niin taas osui ostoslistalle sellaista tavaraa jolle oli hyllypaikat vaan ei itse tuotteita. Olisin…
Laina-auton varaan
kello nolla nolla. Takana jokseenkin pitkä päivä, lattialla paketti varaosia ja auto toista sisälokasuojaa vailla. En siis tälläkään kertaa kolaroinut autoani. Näyttää kuitenkin siltä ettei kannata lähteä sitä ihan ensimmäiseksi…