31.12.2015 Contour

Pieniä käynnistymisvaikeuksia

Tänään naapuri juoksi järven jäällä. Käveli ainakin sujuvasti, mutta itse en poistunut rantakiveltä edes sitä ensimmäistä metriä. Ennusteen mukaan lämpötila laskee lähipäivinä ja se taas tarkoittaa että järviin syntyy teräsjäätä…

29.12.2015 Contour

Voi kun tietäisit

Oli tällä päivälle vain vähän ohjelmaa- tai niin siis luulin. Piti muutama lauta halkaista, lyödä kattoon ja sen jälkeen ruuvata muutama pätkä paneelia. Siinä vaiheessa kun lauta oli kiinni katossa…

25.12.2015 Contour

Kuusi ja kuokkavieras vaan ei pukkia

Eilinen lahjojen jako ei mennyt ihan putkeen. Siinä mielessä meni hyvin että kokolailla kaikki paketit on viety ja pääsi vieläpä kotiin juuri ennen puolta yötä. Matkalla pohjoiseen 2 ekaa kohdetta…

24.12.2015 Contour

Vai että vielä pukiksi

23.12 alkoi sillä että jakeluauto herätti kuuden pintaan aamulla, sen perään ei sitten levon hetkeä tullut ja nyt takana on 24 tuntia 7 minuuttia samoilla silmillä. Kun naamatuttu kysyi lähtisinkö…

18.12.2015 Contour

liukasta

Illalla otti päähän. Tietysti pieni pulmahan se letkun vaihtaminen on kun vaan tietää missä on päät ja kun uuden letkun saa vedettyä paikoilleen. Onneksi satanut lumi suli yön aikana lähes…

18.12.2015 Contour

Jakari syttyi neljän tuhannen kohdalla

Rystyset oli pari päivää laastarissa. Ei ihme että kunnon korjaamossa isompi huolto maksaa tuhannen ja öljyt päälle. Yksinkertaisia juttuja kun on iso pahvilaatikollinen suodattimia eli 5 moottoritilaan 3 ohjaamoon 4…

10.12.2015 Contour

Ei näin

Kun kissa on poissa niin hiiret hyppivät pöydällä. Kun tuo päivä on ollut niin lyhyt ja lumettomuuden vuoksi pimeä olen laittanut herätyskellon useampana päivänä hiljaiseksi ja unohtanut kokonaan 8-16 työelämän….

6.12.2015 Contour

Ei sittenkään kauneimpia joululauluja

Tänään oli suunnitelmissa pistää uudet öljyt akseleihin, pariin vaihdelaatikkoon ja ehkä myös keulan käyttämättömään vinssiin. Sitä ennen meinasin kuitenkin että ehkä uusi polttoainesuodatinkin olisi paikallaan kun ei ole kovin kylmä…

5.12.2015 Contour

Niin ne suunnitelmat muuttuu

Ensin oli kova kiire perustaa vastaanottokeskuksia, nyt pitäisi pystyttää palautuskeskuksiakin. Joskus aikoinaan kun olin töissä vientiyrityksessä niin lähestulkoon aina kun johtaja palasi jostain ulkomaan reissultaan hän kehui kuinka hyviä duunareita…

2.12.2015 Contour

Talvikumeja

Vielä olis talvirenkaat vaihtamatta omaan autoon. Vähän hullulta tuo nastojen ropisutteleminen onkin kuulostanut aina eiliseen asti. Tokihan välissä ehti yksi myräkkä olla ja sen perään enempi lämpöä kuin toissa Juhannuksena….