31.8.2014 Contour

Aika katsella autiota hiekkarantaa

Päivä oli varsin tylsä. Maisemissa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä huomenna maisemaa voisi parantaa. Ilmeisesti kaksi ratsastajaa hevosineen pelkäsi pysähtynyttä konetta niin paljon että talsivat pois näkökentästäni ennen kuin…

31.8.2014 Contour

Tammipeli

On niitä päiviä kun kaikki ei mene putkeen. Eilen oli yksi niistä. Ensinnäkin vaunu oli väärässä osoitteessa, luiskakauha toisaalla ja kone siis siellä sienimetsässä hirvikärpästen seassa. Puoli päivää siirreltiin tammia…

30.8.2014 Contour

Vain yhden herkkutatin tähden

Kello on taas luvattoman paljon. Olen tänään tappanun ainakin 30 hirvikärpästä ja pahaa pelkään että niitä löytyy huomennakin ohjaamosta. Ehkä siis olisi kannattanut unohtaa optimistinen kanttarellien etsiminen ja ottaa siitä…

29.8.2014 Contour

Mikä minä olen teitä neuvomaan

Posti toi karhukirjeen. Taas hyvä esimerkki siitä kuinka ATK helpottaa ihmisten elämää tai sitten ei. Ei helpottanut, koska ko lasku oli maksettu jo reilut kolme kuukautta sitten, samana päivänä lähetetty…

28.8.2014 Contour

Ajattele ja hän saapuu

Eilen oli lounasaikaan nälkä. Kun sitten kartturin paikalla istunut äijä ehdotti varikkokäyntiä sotilaskoti kakkoseen niin kurvasin sinne poliisiauton viereen parkkiin. Kun eväät oli syöty tuli puhe eräästä henkilöstä ja samalla…

27.8.2014 Contour

Piilovikoja

Silmukan vaihdon ja pohjamaalauksen jälkeen leikkasin irti lavatuen, prässillä suoraksi ja hitsaamalla takaisin paikoilleen. Sen perään lavan saranatapin lukitus kuntoon, valojen johto kuntoon ja rasvaamaan. Ei tietenkään valtavan suuri ylläri…

27.8.2014 Contour

Älä kysy onko tää helppoo

Kun menin mainostamaan kuinka helppoa vetosilmukan vaihtaminen on ensimmäisen harjoiuskappaleen jälkeen, en todellakaan arvannut että se saakelin silmukka on kyllä paikallaan, mutta homma on vieläkin vaiheessa. Sovittamiseen sain sorvin ääreen…

26.8.2014 Contour

Lähikaupassa asioimisen sietämätön vaikeus

Kuinka kauan kestää ostaa juustosarvi ja pikkuwiener. Entä kaksi jäätelöä, mehua, pulla niin ikään juustosarvi. Ensimmäisellä yrittämällä kaupassa oli tasan yksi asiakas eli minä ja kaunis naismyyjä. Sarvi oli hinnoiteltu,…

26.8.2014 Contour

Kotimatkalla ja madot matkalla Mänttään

Mitä kätkeytyykään perävaunun vetoaisan sisään: Tietysti pari vahviketta, asennusholkki ja Vanhassa Wecmannissa pyörivä silmukka on kiinni hitsaamalla. En kuitenkaan odottanut että aisa on täynnä maata. V-mallin runko on auki pitkältä…

25.8.2014 Contour

Joskus se kestää neljäkin viikkoa

Sunnuntai ja ilmeisesti kauden värikkäin F1 kisa jäi tyystin näkemättä. Näin siksi kun jonkun täytyy tehdä töitä että maanataina ihmiset pääsisivät töihin, kouluun ja kotiinkin ilman kävelysiltoja, vaijeriratoja tai riippuliitimiä….