Metallipastori
Maailma palaa…apocalypse NOW!
Mä olen uskovainen. Uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Uskon siihen, että Jumala uhrasi ainoan poikansa meidän, ihmiskunnan, tähden, jotta yksikään joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Meitä kristittyjä on noin 25%…
Mä vihaan sua!
"Pahaa ei voiteta pahalla" on sanonta johon uskon. En usko myöskään toisen posken kääntämiseen. Kun ihminen tekee pahaa, niin taustalla on ihan jotain muuta kuin itse teko. Mikä on vähemmän…
Kylähäät
Sanooko toi otsikko mitään? Kuka tunnistaa kappaleen? Entä se alkuperäinen ’Der Bauer und sein Weibchen’? Marion Rung lauloi nämä niin saksalaisten kuin myös suomalaisten sydämiin. Entäpä kun alkaa laulaa ko….
Miksi mukaan politiikkaan juuri nyt?!
"Politiikka ei mua kiinnosta" on kommentti monen suusta kuultua. Kuitenkin niin kunta- kuin myös valtiopolitiikassa sekä jatkossa maakuntapolitiikassa päätetään meidän, sinun ja minun, tärkeistä asioista – elämästä. Itse muistan valveutuneeni…
Kelaa vähän
Aluksi hieman historiaa. Kela aloitti toimintansa 16. joulukuuta 1937, ja se oli aluksi nimensä mukaisesti Eläkelaitos. Alkuaikojen jälkeen toiminta on uudistunut, laajentunut ja monipuolistunut. Todellakin on uudistunut, laajentunut ja monipuolistunut….
Naistenpäivä on turha?
Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Monia asioita on ehtinyt tuohon aikaan mahtua. Niin sanottuja kulminaatiopisteitä ovat varmasti olleet kolme sotaa, mutta myös muita monia tärkeitä asioita. Meillä kaikilla on…
Valinta F!
Mä olen ollut politiikasta kiinnostunut ihan pienestä pitäen, veren perintönä. Vanhempani ovat maaseudulta, savonmualta, kotoisin, mutta ovat muuttaneet nuorina Helsinkiin töitä tekemään. Molemmat ovat työläisiä, sairaanhoitaja ja levyseppä/hitsaaja, ja demareita….