Turn Loose the Swans
*tuh*
Siili meni illalla ajoissa nukkumaan, koska nukutti niin älyttömästi. Siili simahti heti päänsä tyynyn saadessaan ja nukkui tukkina kellonsoittoon asti. Kahdeksan tunnit unien jälkeen siili oli kyllä ihan pihalla ja…
Rautapihasta Rivendelliin
Aamu alkoi niin huonosti kuin saattoi: koko yö meni valvoessa tietöiden vuoksi. On se mukavaa, että yöllä saa vetää asfalttiporalla Kalliossa, kun mukan mihinkään muuhun aikaan ei voi porata. Korvatulpista…
Satu onnesta
Ensin en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Poljin reipasta tahtia Itäväylän vartta iltahämärässä. Autoja meni ohi laiskemmin, illan rauha oli laskeutumassa. Ohitin uneliaan Kulosaaren ja pääsin Kulosaaren sillalle. Eteeni avautui uskomattoman…
Hate yourself with style
Minä kuulemma mietin, murehdin ja pohdin liikaa asioita. Kun kävelin tänään yllättävän lämpimiä pääkaupungin katuja, katselin rannoilla veneitä ja sivelin Akateemisessa kirjakaupassa kutsuvien teosten rivejä, tunnustin kyllä tämän tosiasian jälleen…
Miklagård
Olen ollut todellinen laiskiainen koko viikonlopun. Olisi pitänyt tehdä töitä, mutta olen vetänyt lonkkaa. Blah. Nytkin pitäisi suunnitella ensi viikkoa toden teolla, mutta minä vain fillaroin pitkin eteläistä Helsinkiä, kuuntelen…
Tosiasioita Helsingistä…
– Kun kolme suomalaista saa aikaan ruuhkan, kolmesataa aikaansaa tietukoksen ja kolmetuhatta samalla kadunpätkällä aiheuttaa kaaoksen. – Taiteiden yö on kakkosvappu, ja kaikki paikat pullistelevat kännisiä keski-ikäisiä ja teinejä. Väli-ikäluokat…
Työ…
…tekijäänsä kiittää. Vaikka joskus työ tuntuu raskaalta, on siinä usein myös ihania hetkiä. Nuorten ja lasten parissa ne upeat hetket ovat joskus vähän vinksahtaneita, joskus hyvin hauraanherkkiä ja joskus ilmiasultaan…
Onni…
… on uudet kengät. Toiset tällä viikolla. Hups. Ja töissäkin oli kivaa, vaikka yöuni varmaan meneekin sitten tietyön ja teinitrendipellebaarin vuoksi perseelleen.
Pseudokonsultti
Elämässä joutuu tekemään monia asioita ilman sen suurempaa pätevyyttä vaikka korostaisi omaa epäpätevyyttään. Kun sinkkutyttönä pitäisi kyetä neuvomaan kaveria parisuhdemarkkinoilla, ollaan niin heikolla jäällä, että on jo pudottu jään läpi…
ppi
Minulla oli pitkä päivä töissä ja olo on melkoisen lanattu, vaikka hauska päivä olikin. Tuli taas kerran kiitettyä melkoisen monia kohtalottaria siitä, että vaikka työ onkin usein raskasta ja vaikeaa,…