Valta korruptoi

  • Aapo Puskala
Matti Vanhanen
Matti Vanhanen

Päättäjien moraali on takuuvarma keskustelunherättäjä. Useimmiten vallanpitäjiä syytetään oman edun ajamisesta. En epäile väitettä. Tuore tutkimus osoittaa, että pelkkä vallantunne vaikuttaa ihmisen moraaliin ja käyttäytymiseen.

Vallassa olevat - ja ne, joilla on tunne vallasta - vaativat muilta tiukempaa moraalia kuin itseltään. He tuomitsevat huijauksen ja valehtelun muita tiukemmin, mutta sallivat niitä itselleen muita herkemmin. Ilmiötä ei esiintynyt niillä, joilla ei ollut valtaa tai tunnetta siitä. Juuri tunne vallasta on yhteydessä moraalittomampaan käytökseen.

Vallanpitäjät ovat innokkaita asettamaan muille korkeita moraalisia vaatimuksia. Pääministeri Matti Vanhanen peräänkuulutti verojen kiristyksiä "kriisin sotakorvauksina". Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen puolestaan vaati hyvätuloisille "yhteiskuntamoraalia vahvistavan veron". Pekkarinen itsekin tunnustaa, että verolla ei ole juuri merkitystä valtion talouteen. Vallanpitäjille tyypillisesti Maukka vaatii muilta enemmän kuin mihin on itse valmis sitoutumaan. Ja kuinka pirussa toisten rahojen ryöstäminen parantaa "yhteiskuntamoraalia"?

Perussuomalaisten Pietari Jääskeläinen ehdotti kansanedustajien luopuvan kuukauden palkastaan kriisin vuoksi. Jääskeläisen ehdotuksesta ei äänestetty, sillä ehdotus ei saanut ainuttakaan kannattajaa. Sotakorvaus-Vanhanen ja Yhteiskuntamoraali-Pekkarinen olivat hiirenhiljaa.

Miksi ylipäänsä pitää olla ketään Masaa tai Maukkaa päättämässä asioistasi? Jos sinulla olisi oikeasti valinnanvaraa, haluaisitko Maukan tai Masan päättämään puolestasi? Minä en halua. En luovuta kenellekään oikeutta päättää asioistani. Suosittelen tätä muillekin. Vai luuletko, että joku Maukka osaa pekkaroida asiasi paremmin kuin itse osaat?

2 kommenttia

V.C. Mikko

17.1.2010 10:51

Valta korruptoi, ja raha = valtaa.

Tällähetkellä yhteiskuntamme(= erilliskuntamme) on suuremmassa kriisissä kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana.

Voisi sanoa, että yhteiskunta on kuin auto, joka on jatkuvasti rikki ja korjaamolla ja korjaajat(poliitikot) pyörivät sen ympärillä kädet poskilla voivotellen: "Voi kauheata, voi kauheata!", eikä mitään tapahdu.

Poliitikoilla ei yksinkertaisesti ole kykyä korjata tätä "autoamme", sillä he eivät omaa teknistä ratkaisunkeksimis mallia, vaan menevät siitä missä aita on matalin, eli säilyttävät asioiden tilan.

Järkevämmässä maailmassa meillä ei olisi poliitikkoja, eikä rahaa(= valtaa), vaan tekninen järjestelmä (yksinkertainen keinoäly, ei esim. tunteita mallinnettuna), joka pitäisi huolen meistä ihmisistä, sen mukaan, mikä meidän jokaisen oma tarpeemme on ja mitä siltä pyydämme.

Eli koska tämän "automme" ohjelmisto on jäänyt ajastaan jälkeen, eikä toimi kohta enää ollenkaan, niin on aika päivittää se kokonaa toiseen toimivampaan:

Time to upgrade: Earth 1.0 -> 2.0

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.2.2010 18:55

Hyvä kirjoitus!

Myös vanhemmat vaativat usein lapsiltaan kovempaa moraalia kuin itseltään. Tätä kutsuvat kasvatukseksi ja perustelevat seuraavasti: "tämä on vain sinun parhaaksesi".

nimim. "ex-kollegasi hissimaailmasta"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi