Blogi

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2011.

And the Oscar goes to... Natalie Portman!

En seurannut viime yönä Oscareita, mutta aamun lehdistä olen saanut lukea tulokset. Eipä juuri yllättänyt tuo King's Speechin menestys, tosin joku (Lauri Nurkse?) sanoi aamuradiossa sen olevan "ennalta arvattava", mikä on kyllä totta. Mutta ei se tehnyt elokuvasta huonoa, ei missään nimessä!

Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että Natalie Portman sai parhaan naispääosan Oscarin, se oli todellakin hyvin ansaittu pysti! Tämän pätkän aion myös hankkia DVD:llä, kunhan se siinä muodossa julkaistaan. (Ja siis mullahan on ihan huikea, melkein 10 DVD-levyn kokoinen "DVD-kokoelma", joten lällällää!;)

Inceptionin menestys tehosteissa ja musiikissa oli myös aika varma nakki, eli ei mitään yllätyksiä sillä saralla. Yksi mun all-time-favoriteista Sci-Fi -sektorilla!

Ei voi sanoa, että oon intohimoinen leffaharrasta tai -tietäjä, mutta on jotenkin vain hienoa, että oon nähnyt nää pätkät. Näistä voi vaikka keskustella jonkun kanssa:)


Black Swan - iho ihan joutsenenlihalla

Heh, no ensinnäkin: olisiko joku voinut kertoa, että virallinen leffan esitysaika alkaa ja ensi-ilta on vasta ensi viikolla?! Olinkohan vähän kärsimätön? Eeeen kaaai?:)

Sisältää spoilereita, joten älä lue pidemmälle, jos et halua kuulla sanaakaan siitä, mistä tässä leffassa on kyse.

Nyt täytyy hehkuttaa: Black Swan oli aivan mieletön pakkaus!! En henkilökohtaisesti tunne ballerinoja, mutta onhan se aika rankan näköistä touhua ja alaansa rakastavat ovat kaikki enemmän tai vähemmän perfektionisteja. Mielikuvissani he ovat ylilaihoja, ylinotkeita, itsensä aina kontrolloivia yli-ihmisiä, ja näitä mielikuvia tämä elokuva kyllä vahvisti - mutta mikä on täydellisyyden hinta?

Täydellisyyden tavoittelu on siis pääteemana, ja sanomana on kai, että täydellinen on täydellinen vasta silloin kun siinä on mukana vähän huoletonta asennetta ja rentoutta (ts. perfektionistille mahdoton yhdistelmä). Kun ohjaaja sanoo, että pitäisi olla rennon ja huolettoman näköinen, niin onhan se sanomattakin selvää, että sitä ei voi saavuttaa hampaat irvessä.

Tunnelmakuvauksia:
- Vaaleanpunainen prinsessahuone, jossa kasoittain pehmoisia tyynyjä ja pörröisiä pehmoleluja sekä Joutsenlampea soittava korurasia.
- Kontrolloiva ex-ballerina-äitihirviö, joka elää omaa unelmaansa lapsensa kautta.
- Lääppivä, ällö ja tanssijoitaan monella tavalla hyväksi käyttävä, mutta neroksi leimattu miespomo.
- Seksuaalisuus ja sen käyttäminen voimavarana, ja miten vaikeaa se voi olla sellaiselle, joka ei uskalla tuntea ns. "kiellettyjä" tunteita, koska pelkää kontrollin menettämistä
- Katsojassa fyysistä pahoinvointia ja kipua herättäviä kohtauksia (ihon repimistä, kynsien halkeamisia, ihon rikkoontumista, raajojen luonnotonta venymistä, laihuutta, oksentamista, hikeä, verta), ja tämä siis aivan eri tavalla kuin kauhuelokuvissa: tämä tuntui aidolta!
- Tanssijan tuska ja intohimo...
- Hyytävän hieno ja juuri oikein ajoitettu efektien käyttö, erityisesti loppupuolella... huih!:/
- Psykoosiin vajoaminen ja sitä seuraava todellisuuden ja mielikuvituksen rajojen hämärtyminen...
Se tunne, kun huomaa järjen lähteneen ulos ulapalle soutelemaan.

Ja se musiikki! Oijoijoijoijoi! Upean klassista ja törkean dramaattista settiä! Minulla ei ole koskaan mennyt vilunväreitä näin paljon missään muussa elokuvassa.. Kämmenet olivat hikisen nihkeät elokuvan loputtua, silmät teelautasen kokoiset...

Jos Natalie Portman ei saa tästä Oscaria, on vaikea tietää, miten kukaan voisi vetää pääroolin vielä paremmin. Vielä paremmin. Vielä paremmin. Uudestaan!


Liput ostettu!  2

... huomiseen Black Swan näytökseen. Jännää! Odotan sitä kovasti, koska ainakin traileri vaikuttaa törkeän hyvältä. Uuuuuu! :)

Jo viime viikolla aloin ihmettelemään tuota Finnkinon touhua. Viime viikon torstaina oli ensin tarkoitus mennä katsomaan näytelmää Stenar i fickan Åbo svenska teateriin (ilmaislipuilla), mutta ilmaisliput menivät harmikseni lopulta toiseen osoitteeseen. No, kaverin kanssa oltiin jo ehditty suunnitella menoa illaksi, joten päätettiin mennä katsomaan leffaa Winter's Bone, mutta voi pahus: EIHÄN SE MENE TURUSSA OLLENKAAN.

Don't advertise if you can't deliver, Finnkino! :(

Eli päädyttiin sitten säätämisen jälkeen tuohon King's Speechiin (edellinen postaus), mikä oli sinällään aivan loistava sijoitus.

Tällä viikolla (ehkä osittain tämän leffaprojektin innoittamana) rupesin hehkuttamaan itsekseni Black Swania ja sain muutaman kaverinkin innostumaan, mutta sitten tulikin taas pettymys: leffan ainoa näytöaika Turussa on huomenna torstaina klo 17.00... Liput tuli ostettua, mutta kyllä parempiakin aikoja olisi voinut olla tarjolla! Että silleen.

Finnkinon monopoli + maahantuojien rajalliset nauhamäärät = suppea valikoima Kulttuuripääkaupunki Turussa... Pientä kettuuntumista, ei kai?!


Helmikuun leffa: King's Speech (Kuninkaan puhe)  2

Tällä viikolla kävin katsomassa ystäväni kanssa leffan King's Speech (Kuninkaan puhe). Elokuvan aihekuvauksista ja lehtien leffa-arvosteluista voisi päätellä, että raina on tosi tylsä, kuivakka ja elitistinen, mutta se oli kaikkea muuta!

Se oli ihana! Seuraa lista adjektiiveja: hauska, sympaattinen, humoristinen, koskettava, esteettinen... Tämä elokuva korosti ystävyyttä ja tasa-arvoa: ystävyys voi syntyä vain aidosta välittämisestä ja jos aidosti välittää, ei titteleillä ole mitään virkaa samassa huoneessa ystävyyden kanssa. Ystävyyden edessä olemme kaikki samanarvoisia.

Tarina on todellisuuteen perustuva, mikä minun silmissäni lisää sen viehätystä. Lähtökohtaisesti nykymaailma korostaa julkisuudessa olevien henkilöiden täydellisyyttä ja jonkinlaista epäinhimillisyyttä - varmaankin juuri tämän takia juorulehdet myyvätkin niin hyvin: ne ovat julkisen täydellisyyden vastareaktio ja niissä osoitetaan julkisuuden henkilöiden mokaamiset ja niillä mässäillään oikein kunnolla.

Joten kun kuninkaalla on erittäin vaikea puhevika (täydellisessä maailmassa kuningas olisi täydellisyyden perikuva), eikä sen korjaamiseen tunnu löytyvän apua mistään, ovat epätoivoisimmatkin kokeilut pakollisia. Puheterapiasessioissa käytetään erikoisia keinoja, joiden perimmäinen tarkoitus on psykologinen: vahvistaa itsetuntoa, lisätä itsevarmuutta ja luottamusta terapeutin ja potilaan välillä.

Näyttelijäsuoritukset olivat hienoja, mutta myös kuvaustekniikka oli ihanaa katsottavaa. Terapiahuoneen seinän eri värivivahteet sekä perhepotrettien asetelmallisuus, kameran pehmeät liikket, kaikki olivat täydellisyyttä hipovia.

King's Speech oli kaiken kaikkiaan ihana elokuva, jota voin täysin sydämin suositella! <3


Tammikuun leffat: Vares Pahan suudelma & Hereafter

Kävin katsomassa Vareksen itselleni täysin uudessa paikassa, nimittäin Oulun leffateatterissa! Perheen kanssa tuli mentyä ja oli oikein mukavaa.

Mitä itse leffaan tuli, niin se oli mielestäni aika tavallinen suomalainen elokuva. Ei huono, mutta ei mitenkään erityisen hyvä tai mieleenpainuva. (Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että siedän huonosti myös suomalaisia tv-sarjoja..) Leffa piti kuitenkin nähdä, koska siinä on kuvausympäristönä oma rakas kotikaupunki, Turku! Metsästin kankaalta tuttuja paikkoja ja tuttuja kasvoja, koska extroina on ollut suuri lauma turkulaisia:)

Nyt kun tarkemmin mietin asiaa, niin olihan se juoni kuitenkin aika hyvä: sai aika loppuun asti arvailla kuka oli murhaaja, tosin loppuratkaisun jälkeen tarina vähän lässähti... Uusi Jussi Vares (Antti Reini) oli mielestäni rooliinsa ihan sopiva, mutta ystäväni mielestä Antti Reini on liian renttucharmikas ollakseen aito Vares:) Makuasioita kai, mutta en ole lukenut kirjoja, joten minulla ei ole omaa mielikuvaa "aidosta" Jussi Vareksesta.

Matt Damonin tähdittämän Hereafter-leffan kävin katsomassa hetken mielijohteesta täällä Turussa ja onnistuin houkuttelemaan mukaan ystävänikin. Ajattelin, että Clint Eastwood yhdessä Matt Damonin kanssa voisivat saada aikaan jotakin mielenkiintoista, mutta jokin siinä tarinankerronnassa kyllä tökki..

Juoni perustuu kolmen ihmisen kokemuksiin kuolemasta ja elokuvan loppua kohden henkilöiden elämät kietoutuvat toisiinsa. Ei niin ennalta-arvattava kuin moni muu leffa, mutta täytyy sanoa, että odotin kyllä enemmän Clintiltä...

Traumaattisinta ja pelottavinta tässä leffassa oli tsunamikuvaukset. Niistä tuli todella kamala olo:/ Lisäksi ihmettelen sitä, ettei Finnkino ollut (siis onneksi) keksinyt tälle elokuvalle mitään typerää suomenkielistä nimekettä!:)


Tämän vuoden projekti: Leffat

Viime vuonna tuli lisättyä aina jokaisen kuukauden kohdalle ne biisit, jotka olivat toistuvasti soittolisoillani ja siten myös kiemurtelivat korvamatoina korvissani. Toki tätäkin projektia voisi jatkaa tämän uuden projektin rinnalla, hmm..

Nyt ajattelin, että tämän vuoden projekti voisi olla miettiä/arvostella/(note to self:) muistaa lisätä tänne pohdintoja nähdyistä leffoista. En tiedä kiinnostaako tämä yhtään ketään, mutta toivon mukaan tämä voisi herättää edes jotain keskustelua. Eli, täst'edes blogissani tulee olemaan jokaisen kuukauden kohdalla ne leffat, joita olen käynyt katsomassa leffateatterissa*.

*) En siis jaksa merkata kaikkia katsomiani leffoja, tarinaa tulisi liian paljon! En ole leffafriikki sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka paljon leffoja katsonkin, enkä tiedä elokuvista sen enempää kuin Matti Meikäläinenkään (ts. ei ole mitään media-alan koulutusta).

Ja sitten tää homma olikin ihan Let's go!;)