Pari päivää mennyt kuin siivillä. Nyt mulla on pääsiäistä koskeva ongelma, voisin lähteä Rukalle lauantaina, mutta en voi olla koko viikkoa ja pitäisi palata viimeistään tiistaina. Sinne lähtisi veli perheineen sekä vanhempani eli yksinäistä muiden ihmisten läsnäolosta huolimatta. En vielä tiedä, mitä teen…
Päivät vierii hurjaa vauhtia. Olen tainnut herätä jonkinlaisesta talvihorroksesta, sillä halusin sisustaa kämppää uudelleen, olen pohtinut listaavani tekemättömät työt (koko talven maannut) ja tarmoa tuntuu riitävän. Haluan tehdä paljon asioita ja kokea eläväni! Tänään tuli käytyä salilla ja uimassa. Toisaalta koko ilta meni katsoessa 24:sta. Reissuilla ollessa olin ottanut pari edellistä jaksoa dvd:lle ja nyt piti päivittää tilanne. Olishan sen voinut jättää ehkä pääsiäiseen, jos en mihinkään lähde, mutta…
Tuntuu hullunkuriselta, mutta unen tarve on tuntunut lisääntyvän nyt keväällä. Talven 5-6 tuntisista öistä on siirrytty 7-8 tuntisiin öihin. Sehän tarkoittaa sitä, että tuolla kaavalla olen joko väsynyt tai herään vasta puol ysiltä!? Ehkä jälleen kerran jälkimmäinen, joten hyvät yöt!