Laupias samarialainen

Koska vanhempani olivat tulossa kylään, eikä minulla ollut maitoa kahviin, otin lenkille mukaan 2 euroa kaupassa käyntiä varten. Maitopurkki käteen ja kassalle. Edessäni oli nuori pari, joka osti kaljaa, kaljaa, hiukka ruokaa ja naposteltavaa. Heidän ostoksensa maksoivat jotain 46 euron korvilla, mutta eivät saaneet kahdesta kukkarosta kasaan kuin 43,50. Ensin miinustettiin karkkipussi, sitten sipsipussi. Poistojen jälkeen maksettava summa oli 43,65 euroa ja poika yritti maksaa 0,15 euroa pankkikortilla, mutta ei ollut katetta. Kaljoistahan ei voinut luopua… Katsottuani tätä arpomista, sanoin, että minä maksan puuttuvan 0,15 euroa, jotta pääsisin hikisenä kaupasta pois. Sain kiitokset oikein kädestä puristaen ja kassatätiäkin hiukka nauratti. No, ei mun talous kyllä siihen 15 senttiin kaadu…

Sain tänään pyöräni huollosta. Voi kun sillä oli kiva päästellä koeajot! Pikku huoltoa se oli vailla, mutta kun en ole saanut aikaiseksi. Nyt vain pitäisi saada Ahmedilta rahat, ja onhan hänen ”kaverinsa” ollut jo yhteydessäkin, joten eiköhän tämä onnistu.