Olen seurustellut pari kertaa pidempään. Ensimmäinen pitkä suhteeni kesti kuusi vuotta ja toinen 8 vuotta. Teini-iässä sitä oli muutama lyhyt suhde.
Ex potenssiin kahdesta en ole kuullut n. kuuteen vuoteen mitään. Kun erosimme, erosimme kliseisesti ystävinä hänen ehdottamanaan. Minä soittelin noin vuoden välein kuulumiset, kunnes kerran numeroa ei ole enää olemassa. Se siis siitä ystävyydestä. Tämän jälkeen olen kuullut, että hän on mennyt naimisiin. Onnea vaan hänelle.
Exästä olen sentään kuullut jotain, mutta erosta onkin vajaa vuosi. Ei hän kuitenkaan toivottele takaisin Hyviä pääsiäisiä tai vastaa mitä kuuluu -viesteihin.
Yllättävää, miten toisen suhtautuminen muuttuu lyhyen ajan kuluessa? Ensin sitä palvotaan maata jalkojesi alla ja sitten ollan kuin pahimmat vihamiehet? Helpottaako se eron tekemistä? Minua ärsyttää tuommoinen ylimielinen käytös, enkä voi ymmärtää. Toisaalta miksi olla ystäviä, jos ei ollut ennen suhdettakaan? Nuo on kuitenkin minun elämästä aika suuret prosentit enkä haluaisi kadottaa ihmissuhteita, mutta minkäs sitä sitten tekee? Mitenkäs muilla?
Aamulla lähden Rukalle, kun ei jaksa olla yksin kotona 4 päivää. C U