Taas meni myöhään…

Mukavaa tietää olevansa suosittu – kahden pikkuisen neidin ansiosta. Toinen kummityttöni roikkui koko ajan kaulassani siellä ollessani. Lauantaina jouduin olemaan ammana hänen ja hänen alle vuoden ikäisen pikkusiskonsa kanssa. Hieman jännitti, sillä pikkuinen vierasti minua, mutta hyvinhän se pihalla meni leikkiessä. Tuli monta hyvää kakkua, ei yhtään huonoja! Kummityttö olisi kovasti halunnut lähteä matkaani ja kyseli, mistä niitä lentolippuja saa ostaa, että hän pääsisi mukaani! Söpöä.

Eilen olin toimelias. Ostin naulakon eteiseen, joka yllättävää kyllä oli ziljoonassa palassa, joten kokoamiseen meni heti. Lisäksi laitoin taulun seinälle, jonka veljeni osti minulle Ikeasta. Samoin laitoin makuuhuoneeseen Ikeasta hankitut lamput. Imuroin. Palkinnoksi lähdin baariin työkaverin kanssa. Pari rohkasua ennen radalle lähtöä oli liikaa, sillä huolimatta humalatilasta muisti meni. Ihmeellistä.

Tänään sitten menikin päivä vain makoillessa. Ei tuntunut palkinto kovin kivalta. Kävin tunnin pyöräilemässä ja raitis ilma teki ihmeen hyvää. Ja nyt pitäisi vihdoin vääntäytyä sänkyyn!