Tähdet, tähdet

Tänään oli mielenkiintoinen päivä, töissä minulla oli kehityskeskustelu. Olen aina tiennyt hoitavani työni hyvin ja olevani siinä hyvä. Nytkin sain erittäin positiivisen palautteen ja sen mukana mielenkiintoisen tarjouksen. Haluan ottaa tämän haasteen vastaan, mutta pelkään erään kollegani suhtautumista tähän asiaan. Uudessa tehtävässä joutuisin toimimaan myös hänen esimiehenään. Pysytyn kyllä luovimaan ja selviämään tästäkin, luulen niin.

Matkustelu tulee lisääntymään, mikä taas vaikeuttaa haaveitani eli perheen perustamista. Toisaalta olen myös halukas ulkomaankomennukselle. Kaiketi eräs horoskooppi on monessa asiassa oikeassa osaltani, vaikka en uskokaan täysin näitä löpinöitä. Minulle on kuulemma annettu levoton sielu!? ”Diplomatiaa ei ole annettu sinulle nöyristelemistä varten, vaan siksi, että sen avulla pystyisit selviämään yllättävistä ja vaarallisista tilanteista kartoittaessasi elämän uusia ulottuvuuksia. On niin paljon helpompaa auttaa toisia saavuttamaan päämääränsä ja kuvitella sen kautta löytävänsä itsekin jotain. Paha vain, että tässä palapelissä oma retkisuunnitelmasi järjestään tulee vesitetyksi. Tavanomainen paikoilleen pysähtynyt elämä sulkee sinun energiakanavasi. Kukaan ei voi oman elämänsä kautta viitoittaa sinun tietäsi, koska sinä muuttuvan tulen tavoin kuljet tutkimattomia teitä.”

Niinpä niin, lenkillä usein kyllä käyn katsomassa, mihin joku polku johtaa, mielenkiinnosta. Vaikka tiellä olisi umpikujamerkki, tunnen tarvetta mennä katsomaan, mitä tien päässä on. Tulkitsen helposti ihmisiä, siksi kaiketi tulen toimeen kaikkien kanssa. Toivottavasti kaikki retkisuunnitelmat eivät vesity!