Toisilla on, toisilla ei

Matemaattista tai kielellistä lahjakkuutta! Tuossa viikolla olin kielikurssilla, kun en ole niissä mikään virtuoosi. Taisi se ruotsikin olla viimeinen kurssi, jonka kanssa painin opiskellessa. Kielet on mulle siihen asti helppoja, kun on sääntöjä. Silloin se on loogista, mielestäni. Kun tulee poikkeuksia tai poikkeuksen poikkeuksia, niin tämä jätkä tippuu kärryiltä.

Opiskeluaikana seurustelin kieltä taitavan ihmisen kanssa ja kun olin tehnyt tehtäväni, niin niitä käytiin yhdessä läpi. Hän sanoi, että tuo ja tuo on väärin. Kun kysyin, mikä se sääntö on, ei hän osannut kertoa muuta kuin että se vain on niin! Helppoa. Kadehdittavaa tuo kielitaito.

En tiedä, onko kielitaidolla ja sävelkorvalla mitään yhteistä, sillä minulla ei ole jälkimmäistäkään. Rytmistä tajuan, mutta en sävellajeista. Vai vaikeuttaako se vain kuulun ymmärtämistä? Onko asiasta tehty empiiristä tutkimusta?

No, onneksi minulle on edes siunaantunut matemaattista lahjakkuutta. Osaan, tai osasin aikoinaan, laskea melkein mitä vain. Sitten on tietysti niitä superihmisiä, jotka hallitsevat kielet ja laskelmat! W-A-U