Säätiedotuksia katsellessa ajattelin viikonloppuna, että lähden sitten maanantaina melomaan. Viikonloppu meni veneilessä ja metsässä puolukassa.
Niinpä minä tänään heitin kajakin auton katolle ja suunnistin intoa puhkuen lähes tyynessä ja aurinkoisessa säässä rantaan. Kun sain varusteet päälle, eiköhän 3 vesijettiä ala kurvaamaan aivan rannassa ympyrää ajaen!? Eikä siitä voinut lähteä pois, vaikka minä kajakilla tein lähtöä. Vieläpä piti tulla hetken matkaa perässä, jolloin heidän kiinnostuksensa loppui.
Melusaasteesta toivuttuani pääsin nauttimaan kelistä ja hiljaisuudesta. Näin jopa 3 joutsenpesuetta! Takaisinpäin tullessa alkoi kaukaa kuulumaan vuuuoooooouuu. Samat aikuiset pellet sielä leikki. Aina kun joku heistä teki jonkun kurvin, piti katsoa muita, että näkikö muut. Luulen, että se vesijetillä hurjastelu ei olisi ollenkaan niin hauskaa yksin, jo monta jettiä taas saa aika moisen melusaasteen. Venäjälle joutaisivat!