Kemiaa

Viime yönä heräsin lentokoneen pakkolaskuun. Päästiin ihan turvallisesti maahan, eikä konekaan vaurioitunut, mutta (ilmeisesti rintani päällä kehräävästä karvakasasta johtuva) omituinen yskänkohtaus herätti minut ja kurkussa kutittavat karvat pitivät valveilla riittävän kauan, jotta myös paljaasta ikkunasta sisälle kumottava kuutamo ehti tehdä tehtävänsä. Uni ei enää tullut.

Kello oli kolmen kieppeillä ja päätin siirtyä olohuoneen puolelle lukemaan illallisen keskustelun aiheena ollutta kirjaa toimivan parisuhteen rakentamisesta (kaikkea ihmiset kirjoittavatkin :D!)

Kirjan puoliväliin ehdittyäni olin löytänyt lukuisia kirjoitus- ja ajatusvirheitäkin (terveiset kääntäjälle), mutta olin myös huomannut nyökytelleeni joillekin kirjailijan esittämille teeseille parisuhteen eri asteista ja siitä, miten portaalta toiselle tulisi edetä.

Jos sokeasti luottaisin amerikkalaisen kirjailijan (jota kehutaan maailman johtavaksi parisuhdeasiantuntijaksi) päätelmiin ja ohjeisiin, olisin kironnut itseni ja omat "seurustelutapani" alimpaan helvettiin jo kirjan toisen luvun jälkeen.. Mutta en voi kieltää, etteikö noissa väittämissä ole jotain perääkin.

Erityisesti viehätyin ajatuksesta, jonka mukaan seurustelevien parien välillä on neljänlaista kemiaa: fyysistä, emotionaalista, henkistä ja sielullista. Tunnistan nuo kemian tasot ainakin itsessäni, enkä näe mitään syytä sille, etteikö niitä olisi muissakin ihmisissä.

Fyysinen kemia on naisen ja miehen välillä oleva seksuaalisen halun aikaansaava kemia - se ainoa, alkuperäinen ja alkukantasin kemian taso. Fyysisten kemioiden kohdatessa ritisee ja paukkuu; sähkön voi aistia ja tunnen miten sieraimeni laajenevat mihentuoksusta - feromoneista. Menen kirjaimellisesti *grrrr* polvilleni.

Kiintymyksen luova emotionaalinen (mielen) kemia on peräisin lapsuuden ja nuoruuden tunne-elämästä. Jokainen meistä voi muistaa tunnetiloja, joita olemme kokeneet ennen aikuisikää: suuret ilot, surut, ensirakkauden (ihastumisen), kateuden, vihan.. Tunteet eivät juurikaan muutu elinaikanamme, ainoastaan tapamme ksitellä niitä muuttuu.

Henkinen kemia on jo hieman korkeamman tason litkujensekoittelua. Nyt puhutaan kiinnostuksen kohteista - asioista, joista olemme olleet kiinnostuneita jo lapsena: pikkuautoilla leikkinyt tyttö opiskelee automaalariksi, poika saattaa purkaa hoivaviettinsä ryhtymällä lääkäriksi. Aina henkinen kemia ei ole näin vahvana säilyvä, mutta joka tapauksessa huomattavasti voimakkaampi kuin seksuaalinen vetovoima sitä yhtä ainoaa yksilöä kohtaan.

Sielussasi on voimavaroja, joiden täydelliseen toteuttamiseen vaaditaan ihmisen elinaika. Ei siis mikään ihme, että kun löytää sielunystävänsä, kohtaavat nuo kaikki kolme edellämainittua kemian tasoa ja onnistumisen mahdollisuudet ovat olemassa.

Sielun kemia on jo lähes alkemiaa. Kumppanuuden salaperäinen tila, selittämätön yhteenkuuluvuuden tunne. Sielun kemia ei ole molemminpuolista "hän on täydellinen minulle" ihastusajattelua, vaan (ehkä kuukausia tai vuosia kestäneen) kemian tasohyppelyn korkein aste. Kun vuosia (vuosikymmeniä) yhdessä onnellisena eläneeltä parilta kysytään kuinka he lopulta tiesivät kuuluvansa yhteen, on vastaus usein "en osaa selittää - kaikki vain tuntui oikealta". Helppoa se ei varmasti (koskaan?) ole, mutta uskon, että sielunkumppanuus on mahdollista.

Kirjan luettuani nukuin vielä pari tuntia ja yllättäen (kissojen talossa kun heräsin) asiasta käytiin erittäin syvällistä aamukahvikeskustelua. Ja käydään varmaan jatkossakin.

Kirjoitettaessa soi Chemical Brothers - Hey Boy Hey Girl