Battlefield.

Mua hinkututtaa niin maan perkeleesti. Älytöntä, mutta mä oon onnistunut kuluttamaan sellaset pari tuntia sägyssä piehtaroiden, ihan ittekseni vielä. Ei ollu viksua käydä eilen ulkona. Moon vaan seuran ja hinkutuksen halunen tänään. Niin ja janonen kans.

Mukava ilta martinien, pelottavien lesbojen ja viinin parissa. Theresen kanssa tietenkin. Hiipparoitiin kaupunkiin ja viihdyttiin ensimmäisessä paarissa jopa 13 minuuttia. Mä pidän itseäni suhteellisen suvaitsevaisena ja aika avoimena tyyppinä, mutta jossain vaiheessa jopa mun ymmärrys loppuu. Me istuttiin terassilla ja juopoteltiin viiniä. Yhtäkkiä kaks naista tuli mun viereen ja kysyi kovaan ääneen josko mä olen lesbo. Mä en ehtinyt edes tajuamaan mitä tapahtui, molin jotenki niin yllättynyt siitä kysymyksestä. Kolme rekkalesboa ja kaksi naisellisempaa versiota alko tappelemaan keskenään ku hullut. Se kiljuminen, raapiminen, hiuksista kiskominen ja hakkaaminen oli ihan kamalaa katteltavaa. Mä en edes tajua että mikä sen tappelun aiheutti.. No. Me juostiin sangen nopeasti ulos koko baarista ja jatkettiin matkaa rauhallisempaan luolaan. Ilta sujui rattoisasti. Törmättiin mun lempihomoon. Erik, oh, se on niin ihana. Se tutustutti uuden poikaystävänsä meihin ja puhui persepanosta pari tuntia putkeen. Mä nauroin niin että itkin.

Kotimatkalla mä törmäsin yhteen niistä lesboista ja se kysyi jos se saisi saattaa mut kotiin. Mua kauhistutti ja mä jouduin valehtelemaan että asun kaukana. Tilasin taksin ja maksoin kahden minuutin taksimatkasta pikkusen katkerana…

No, kumminki, mua ihmetyttää sangen paljon. Turussa oli kaikennäköstä porukkaa, nättejä tyttöjä, rekkiksiä, etc. Eskilstunassa tuntuu olevan vaan ja ainoastaan rekkalesboja. Ne kulkee nahkaliiveissä ja liian pienissä farkuissa. Mä oon hyvin todennäköisesti aika jälkeenjäänyt, mutta vaikka naisista tykkään niin emmä nyt ihan ketä vaan mukaani raahaisi. Mä tykkään kauniista naisista, söpöistä ja erikoisista naisista. Niillä on tissit, pehmeät reidet, kauniit hiukset ja silmät. Ne on naisellisia ja helliä. Tosin mä epäilen että vaan ja ainoastaan rekkikset pitää mua hurmaavana, perkele.