Kaksi exääni on vajaan vuoden sisällä löytänyt kumpikin oman Elämänsä Miehen, eikä heidän onnellaan tunnu olevan rajoja. Toinen ei osannut rakastaa minua, ja toista minä en puolestani osannut rakastaa. Kummallisia ovat ihmissuhteiden polut: molemmissa eroissa podettiin puolin ja toisin rajujakin tuntoja, mutta nyt tässä tilanteessa tuntuu, että asiat ovat juuri niin kuin niiden pitääkin olla. (Minussa on ollut tämäntyyppisiin asioihin liittyen myös aina pieni ripaus kohtalonuskoa.:)
Osa molempien exieni onnentunteesta tuntuu tarttuneen minunkin. Ihmisten onnellisuuden näkeminen saa yleensäkin minut hyvälle tuulelle. Kun onni kohtaa henkilöitä, jotka ovat tai ovat olleet tärkeitä itselle, tuo hyväntuulisuus menee vielä paljon syvemmälle. Onnellista on myös todeta pystyvänsä aidosti nauttimaan exiensä onnesta.