Sain itseni tänään kiinni piilosovinismista.
Teimme yhteistyökumppanin kanssa myyntireissun Raumalle. Meillä oli sovittuna tapaaminen erään firman miespuolisen toimitusjohtajan kanssa. Toimitusjohtaja oli kuitenkin työkiireissänsä joutunut lähtemään Porin toimipisteeseen, ja me saimme hänen sijastaan tyytyä talouspäällikön ja ostopäällikön seuraan, jotka toimari oli pyytänyt kuuntelemaan esitystämme.
Kyseiset päälliköt olivat molemmat yli 60-vuotiaan oloisia naisia, jotka ”höpöttelivät” niitä näitä tapaamisemme alkuminuuteilla. Katsahdimme miespuolisen yhteistyökumppanini kanssa toisiimme merkitsevästi: näinkö tässä nyt kävikin, että tj dissasi meidät ja jätti juttelemaan mukavia pikkufirman konttorinaisten kanssa. Olimmeko tehneet aivan turhan reissun parin sadan kilometrin päähän?
Kun alkuhöpöttelystä vihdoin pääsimme esittämään asiaamme, naisten rento meininki jatkuin. Mutta mitä pidemmälle ehdimme keskustelussa, sitä selvemmäksi kävi, että kumpikin nainen oli raudan luja ammattilainen. Heidän eläketätimäinen olemuksensa oli vain aluksi harhauttanut meidät vähättelyyn.
Olisimmeko vähätelleet niitä näitä alkupuheissaan jaarittelevia, vastaavilla titteleillä olevia eläkemiehen oloisia potentiaalisen asiakkaamme edustajia? Mitä todennäköisimmin emme lainkaan samassa määrin… hyi meitä sovinisteja! Kuinka helposti elämmekään edelleen siinä vanhassa kliseisessä maailmassa, jossa vain miehet olivat johtajia tai harvat naisjohtajat olivat jotain täysin tavanomaisesta poikkeavia yksilöitä.