Kemioita

Haistapaska-konsulttifirma järjesti luennon työhyvinvoinnista. Mitä ihmettä se on, mietin. Minä kun tunnen ainostaan työpahoinvoinnin siitä yksinkertaisesta syystä, että voin pahoin aina kun minun pitää tehdä työtä. Ei siihen auta 25-vuotiaan konsultin (kannattaisi muuten ottaa muutakin kuin pippeli kouraan, kun alkaa luennoida itseään pääsääntöisesti vähintään kymmenen vuotta vanhemmalle yleisölle asiasta, josta ei selvästikään itse mitään tiedä) onnettomat tsemppausyritykset tyyliin: sä oot sun oman elämän herra. Tai onhan täällä naisiakin: oman elämäsi rouva, tietysti. Heeheheheheheh. Jos tuo oli hauskinta jota kahdessakymmenessä viidessä vuodessa olet keksinyt, menen vessaan hukuttautumaan käsienpesualtaaseen silkasta myötähäpeästä.

Olin ehtinyt jo tovin viettää aikaani pääni sisäiseen tyhjyyteen vaipuneena kun havaitsin, että luennoitsija oli vaihtunut. Rouva puheli ihmisten välisestä kemiasta. Siis siitä, kuinka jonkun seurassa tulee selittämättömästä syystä hyvä olo ja kaikki luistaa ilman sen suurempia ponnisteluja. Ja toisaalta niistä, joiden kanssa juttu ei luista alkuunkaan, joiden seurassa alkaa epätoivoisesti vilkuilla pakoreittiä ja kiinnittää huomiota täydellisen epärelevantteihin asioihin. Ihmisistä joiden seurassa ei yksinkertaisesti ole hyvä olla.

Kappas vaan. Tämähän on sangen tuttua. Alan miettiä, onko sille oikeasti nimeä. Siis sille tunteelle, kun toisen seura on tavalla tai toisella niin vaivaannuttavaa, että joka minuutti lasken kuusikymmentä kulunutta sekuntia ja arvioin aikaa mahdolliseen vapautumiseeni. Nämä ovat ihmisiä, jotka saavat minut kiemurtelemaan, täyttämään painostavan hiljaisuuden tyhjänpäiväisellä paskanjauhannalla (normaalisti kun tykkään välillä olla pitkiäkin aikoja hiljaa toisen seurassa) ja yksinkertaisesti alisuorittamaan kaikilla mahdollisilla tasoilla. Onneksi näitä ihmisiä on pakon sanelemana elämässäni vain muutama, suurin osa elämäni sulostuttajista on toki itse valitsemiani. Mutta toki joitain urpoja on vain pakko sietää, ainakin jos työpaikkansa haluaa säilyttää.