Mietitääs elämää ihan hetki. Totuuksia.
”Life sucks at the age of three” minun lanseeraama mietelause, kun veljenpoikani, siis se vanhempi, oli kolmen vanha. Mikään, kun ei tuntunut olevan hyvin. Aina piti huutaa. Tänä päivänä sovellan tuota toisinaan erääseen toiseen vesseliin. Kerrottakoon, että tämä veljenpoika lakkasi olemasta kolme-vuotias vasta seitsemisen viikkoa sitten, joten lausahdus ei ole päässyt välillä poistumaan valikoimistani.
Perjantaina taas vapaa? En tiedä sitä vielä. Pomo ei ole moisesta minulle viitsinyt puhua. Kuulin asiasta tänään vuoronvaihdon yhteydessa työkavereilta, että tuollainen voisi olla. Pekkanen siis, olisi jo toinen perättäinen perjantai. Hupaisaa. Täytynee huomenna varmistaa isolta herralta, että tiedän mihin suuntaan lähden ajelemaan huomenna töistä päästyäni.
Pitäis varmaan liittyä puolueeseen. Ruiskukkaa rintaa. Hetkittäin nuppini nimittäin valtaa vaikuttamisen tarve. Päivittäin päässäni risteilee loistavien kehitysideoiden runkoja. Olisi jännä nähdä voisiko niitä lainkaa soveltaa ja kehittää toimiviksi malleiksi asti. Moni toki varmaan kohtaisi vastustusta sosiallistipuolueisiin kuuluvien ja heitä kannattavie taholta. Vaatisinhan ihmisiä ottamaan vastuuta myös itsestää ja omista valinnoistaa. Ei voi olla oikeuksia ilman velvollisuuksia. Tämä tuntuu monasti nyky-yhteiskunnassa unohtuvan.
Siinähän sitä yläpään pörinää ja kaasuttelua oli hetkeksi. Anteeksi sekavuuteni.