En tietenkään enää haluaisi käsitellä negatiivisia tunteita. Haluaisin vain liikkua eteenpäin ja jättää menneet taakse. Aloitan siis positiivisista 🙂
Tänään ostettu Snow Patrolin levy siivitti ehkä parhaan lenkin ikinä. Tosin sillä että sain treffit perjantaille (ei täältä) taitaa olla suurempi vaikutus fiiliksiin 😉 Olo on kuin pikkupojalla. Olen ollut elämässäni kaksilla treffeillä (eri naisten kanssa kyllä) ja välittömästi toisten treffien jälkeen muutin käytännössä yhteen ex-vaimoni kanssa. Siitä on tällä viikolla kolmetoista vuotta. Silti ei pelota yhtään ettenkö pärjäisi. Luulin että olisi pelottanut, mutta ei. Käytännössä kyseessä on sokkotreffit vaikka viestejä on vaihdeltukin. Netissä on vaan liian helppoa valehdella – ei oikein sen perusteella voi luottaa, mutta perjantaihan sen näkee 🙂
Negatiiviset: toisaalta mietin tuota rehellisyyttä ja sitä kuinka nyt käytännössä mikä tahansa muisto vuosien varrelta herättää ajatuksen että ketähän se silloinkin ajatteli ja kuinka kauan tuolloinkin oli edellisestä ”hairahduksesta”. Vaikka vissiin käytännössä niitä oli vissiin niin harvoin että keskimäärin varmaan edellisestä oli yleensä pitkä aika. Joka tapauksessa asia on niin, että hän ei ole, eikä koskaan ollut, se henkilö jonka kanssa luulin meneväni naimisiin. Itselleni ei yksiavioisuus ole se kynnyskysymys, vaan luottamus ja rehellisyys. Melkein mihin tahansa voisi taipua, jos siitä vain sovitaan. Itse olen suorastaan patologisen rehellinen. Siinä määrin että se voi olla esimerkiksi asiakassuhteissa ongelma. En myöskään tietenkään koskaan pettänyt ja tahdon uskoa että jos olisin, niin olisin siitä myös kertonut.
Jos faktat olisi tulleet esille ennen lasten syntymää, niin on jopa todennäköistä että suhde tai avioliitto olisi päättynyt. Sitähän toisaalta ei voi tietää. Siksihän niistä ei tietysti puhuttukaan.
Liian aikaista treffeille? Ehkä. Haluan vain liikkua eteenpäin. Toisaalta en muista milloin viimeksi olisi ollut näin vaikeaa olla hymyilemättä – toisaalta miksi olisin? 🙂