Samalla protokollalla mentiin taas alkuviikon päiviä. Jotenkin rassas jo tuo työnhaku, kun ei kerran natsaa. Vituttaa siis suuresti, kun eivät edes ehkä kovinta jannua työhaastikseen kutsu. No, niidenhän menetys se on. Katsastin mahdollisuuksia työkkärin tarjoamiin ja maksamiin koulutuksiin, mielenkiintosiahan sieltä sitten löytykin. Pitänee selvitellä miten nuo sitten käytännössä luonistuu, kun sijaitseevat suurimmalta osin muilla mailla. Saishan sitä Lahti ja Kuopio esimerkiks vähän väriä omaan olemukseensa, jos tämä etelä-Suomen kovin jätkä ilmeistyis leijaileen niiden ilmatilaan. Kaikki ehkä siis aikanaan. Tiistaina oli taas jo sellanen slotti otsassa tuosta ”maaseudun” ilmapiiristä, että mieli ja aktiviteetit veti nenää Turun suuntaan. Soitin lankomiehelle, että kyyti Tkuun ke-aamulla olis aika POP.
Ainahan se on niin, että ilo muuttuu suruks aikanaan ja niin tälläkin kertaa. Kateltiin vielä tiistai-illalla porukoiden kanssa realityä telkusta. Neloselta tulee tällanen sairaalasarja, jossa vilistää hottista hoitsua, ku spugee Vakkella. Siellähän sitten oli jannu joka oli pudonnu 10 metristä tonttiin ja oli melkosen heikossa kondiksessa. Isähän aikanaan teki saman, vaan 5m korkeemmalta. Ja eipä ole heppu tuosta koskaan mitään puhunut, kun ei mikään puhujatyyppi koskaan ollu. Vähän näyttäs samaa skorppariangstia kummassakin olevan…No, tuli hiukan vaivaantunu olo, vaan en taaskaan viittiny mitään kysyä. Olenhan mä toisaalta asiasta muualtaki kuullu, ja lehtijuttua varsinki lukenu..vaan ei se koskaan korvaa itsekertomaa tarinaa. Eniten ihmettelin sitä, kun näin telkussa tuon ”lentäjäkokelaan”, että miten sitä voi sellasesta selvitä. Isä nyt on pystyny ton jälkeen käveleen normaalisti, mitä nyt vissiin sillon tällön vähän jomottaa. Ketäpä muu vois sanoo faijansa olevan vastaava supermies?
Keskiviikko-aamulla matka Tkuun alko sitten Suomen ihanassa talvisäässä, jossa sade, sumu, räntä ja vitutus, näyttelee suurta roolia. Pääsin loppumatkan kävelyn jälkeen himaan, laitoin pesukoneen soimaan ja päätin ottaa samalla hiukan lisää unta kupoliin. Heräilin samana aamuna toistamiseen, ripustelin pyykit ja fiksasin itseni taas mageeks. Olin just ovenkahvassa kiinni, kun kivien kuningas soittaa taas…eikä ollu vaikee arvata asiasisältöö. Herra oli på Pargas, Wihurin yksityisellä hautuumaalla, ja olis ottanu mut mieluusti mukaansa. Torstaina olis siis keikkaa kuolleiden hyväksi. Lupauduin tietty, ja tämä Turun keikka jäi kovin pyykkipainoitteiseksi. Kirjastossa ehdin vielä käväseen, ennen kun kyyti oli pihassa. Takas siis porukoille, ja ehdinpäs tekeen vielä safkaakin ennen vanhusten saapumista. Saatuani valmiiks fetaisen ja yrttisen lihamurekkeen, jäin harmitteleen, etten koskaan menny kokkikouluun. Iltasella istuskelin yllättäen koneella yrittäen saada tulevaisuudelle uusia tuulia, taisimpa blogiakin kirjotella. Jotenkin sivusilmällä huomasin jotain, mitä en TAAS meinannu uskoo todeksi. Printterin päällä oli, jotenkin just oikeessa asennossa veljenpojan opettavainen lelujuna (oli siis otettava kännyllä kuva). En ollu uskoa silmiä, miten tuollanenki iso lelufirma koittaa jo pienille pojille saada tajuntaan, mistä tytöt tykkää…ja tuollasella sanaleikillä (vrt. kuva alla) ;D!!
Yks hyvä juttu oli taas tässäkin nopeessa kotiinpaluussa, pääsin illalla saunaan ja sitä tietä odottamaan Une-Matia (Viroa) sekä huomista koitosta topan varressa.
[IMG 1158710]