Lauluja petoksesta, kieroilusta, mistä vaan epärehellisyydestä heti, kun jossain kuulee radion soivan. Lisäksi unta naamioista ja näyttelijöistä. En usko tarvitsevani yhtään enempää vinkkejä. Kysymys on enää jaksamisesta.
Lisäksi pohdintaa siitä, eikö ihmisiä ahdista. Ja kuinka paljon, jos. Kun itse on tottunut joka päivä työssään huomioimaan muita ja tekemään asioita niin, että siitä seuraa hyvää mieltä, ei osaa vapaa-ajallakaan lopettaa kyseistä mallia. Teon tai sanan ei tarvitse olla iso, mutta oikein tehtynä se vaikuttaa ja kertaistaa itsensä, lähtee vierimään. Pääasiassa siitä ei pidä ylpeillä tai siinä sen enempää piehtaroida - toiminta on yhtä automaattista kuin hengittäminen. Ja sen vaikutus myöskin yhtä suuri - hapenpuutteeseen pahimmillaan kuolee tai ainakin kovasti ahdistuu.
Ihmettelen vain, miten sitä ei ole suurin osa vielä ymmärtänyt.