Ihmettelin ensin siipeäni, joka laahasi ilman lupaa maassa. Miksi? Sitähän olen aina halunnut. Oma valinta.
Asiaan onneksi auttoi puhelu ystävälle, jonka tiedän olevan vähintään yhtä yksin aina. Sisko käymässä, yllättäen. "Olen tavannut A:n viimeksi vuonna -71". Se auttoi. Hieman suhteellisuudentajua suhteista, jatkuvuudesta ja asioiden ilmaantumisista.
Mikäs hätä tässä on.
Varmuuden vuoksi tehtäviä toimia on vaikea ymmärtää. Miksi pitää aina tuntemattomasta tulevaisuudesta olla jotakin mieltä (yleensä huolissaan) tai sitä suunnitella. Sama asia, että ottaisi varmuuden vuoksi lääkkeen syöpää vastaan. Tai päänsärkyä. Tai jotakin muuta varten - ennen kuin se on edes ajankohtaista. Silti siltä ei varmasti välty kuitenkaan.
Energian ja ajan haaskausta. Lisäksi elämän pilaamista. Oman ja muiden, kun odottelee jotakin tapahtuvaksi ja kiukuttelee lopputuloksesta, joka ei mennytkään niin kuin varmuuden vuoksi suunnitteli.
Sillä välin paljon nähtävää, koettavaa ja varsinkin oltavaa jää väliin. Odotellen.
