Sillä ei ole väliä, varastaako tai valehteleeko. Vain sillä on väliä, jääkö teostaan kiinni. Teosta tulee näkymätöntä, toistuvaa - merkityksetöntä.
Useimmat tuudittautuvat näennäiseen viekkauteensa liikaa, jolloin varastelusta ja varsinkin valehtelusta tulee tapa. Parhaiten se kulminoituu itsepetokseen. Hyvin taitava valehtelija ei tietenkään myönnä valehtelevansa muille, saati itselleen. Kysymys on käytöksen automaatiosta ja lopulta pinttyneestä luonteenpiirteestä.
Varastamisen ei tarvitse olla materiaalista. Se voi hyvinkin kohdistua esimerkiksi aikaan tai tilaan. Paatuneelle kleptomaanille ei riitä oman aikansa hukkaaminen, toisen ajan varastaminen näennäisellä tärkeydellä sujuu kuin luonnostaan. Puhumattakaan tilasta, johon kleptomaani osaa hyvin itsensä luikerrella.
Suurin osa ihmisistä on kleptomaaneja ja itsensä pettäjiä. Pitkälle vietyä varastelua ja valehtelua. Kyse on tavasta, jota "harrastetaan" - kumma kyllä kukaan ei sitä juurikaan kyseenalaista. Kaikkihan niin tekee? Joskus saattaa aidompi ihminen tuntea epämukavuutta jonkun ihmisen läheisyydessä. Silloin kannattaa kysyä itseltään häiritseekö toisessa varastelu vai valehteleminen.
Siitä lähtee toisen tuntemus.