"Asia on nyt näin kuten minä sen sanon olevan, ja lisäksi minä jankkaan ihan silkasta jankkaamisen ilosta!"
xD
Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
"Asia on nyt näin kuten minä sen sanon olevan, ja lisäksi minä jankkaan ihan silkasta jankkaamisen ilosta!"
xD
Siis ei vittu millaisen puhelinsoiton mä sain jokin aika sitten: "No minä tässä, moro. Hei mä tarviin sulta palveluksen. Mun naapuriin muutti joku musta perhe, ne sopottaa keskenään jotain siansaksaa ja ranskaa ja sit ne meluu iltaisin tosi paljon. Ku sä osaat sitä ranskaa, niin voisitsä kirjoittaa niille lapun, että olisivat hiljempaa?"
Repesin. Totaalisesti. Ensin kävi mielessä tehdä käytännön pila ja kirjoittaa kirje tyyliin "Hei, olen seinänaapurinne ja kärsin aistiharhoista väärinkäytettyäni alkoholia sekä muita aineita vuosien ajan..." mutta en tehnyt niin, olenhan (välillä) aikuinen.
Vastasin, ettei ihan oikeasti kiinnosta sekaantua asiaan. Perimmäinen syy on siinä, etten siedä ko. tyyppiä mm. tästä syystä, ja monesta muusta vastaavasta.
No mitäköhän tämä viinanhuuruinen 30-vuotias sääliö tekee? Soittaa siskolleen, joka on kaverini, ja haukkuu mut pystyyn! xD Tää nainen soittaa sit mulle ja ihmettelee, miksen voi auttaa hänen veljeään. Lähetän sääliöltä saamani huorittelutekstiviestit eteenpäin, ja - kumma kyllä - kyselyt loppuu lyhyeen: "No olipa aikuismaista. Ei se muistanu noista mitään mainita." :D
Vuosia sitten tuli lainattua eräälle sääliölle parikymppiä, jotka se makso tilille viestin kera: "Kiitti viime yöstä." Joo ehe ehe öhö öhö öhööö, vanha ja huono. Oon itekin kuluttanu sen loppuun yleensä narikassa lainaessa frendille 2 egee. Mutta mutta... nyt sattui niin, että just sen kuukauden tiliote piti liittää muutamaan tärkeään paperiin jenkkilän matkaa varten, ja olin sitten vähän käärmeissäni ku piti oikein sutata toi teksti ja ottaa tiliotteesta kopio.
Soitin siten tälle tyypille ja ihan nätisti selitin, ettei tollaset viestit kuulu ihan terveimpien ihmisten arsenaaliin ainakaan kirjallisena, kun jouduin ihan näkemään vaivaa sutatakseni tekstin pois. Että olis kirjoittanu ees jotain hauskaa.
Siihen tyyppi tokaisee: "No eihän se viesti näy siinä!" Olin ihan että wtf :D Juu ei näy, ja mustakin on valkoista jos sä niin sanot xD
Pientä lampea oli suurennettu, tosin toistaiseksi se näytti isolta lätäköltä. Yhtäkkiä pihalla hyppi iso tuuheaturkkinen orava, jonka häntä oli irronnut ja lojui vieressä. Ei muuta ku orava takin alle jemmaan ja matka eläinlekurille.
Yhtäkkiä oltiin sillalla ja piti mennä meren yli. Silta oli vielä katkonainen: kesken kaiken ois pitänyt joko hypätä reilut kaks metriä pituutta betonikannelta toiselle tai sitten uida. Päällä pelkkä t-paita ja aamutakki. Oravasta ei jälkeäkään.
Poskihaava kuoritaan auki eli rupi kostutetaan ja vedetään irti. Däääm, se oli just ehtinyt umpeutua kunnolla ja kokonaan, nyt ihonreunat rosottaa ja punottaa ärtyneinä. Antiseptia kehiin ja eiku poistamaan mätää. Sitä tulee kivasti, ensin paksuna massana ja vasta hetken päästä limaisempana. Sormet on heti liisterissä ja haju oksettaa. En sentään oksenna. Se nyt oiski nätti näky ku haava ois täynnä mätää JA yrjöä! xD
Desinfiointianetta ruiskulla haavaan ja napakka puristus, jotta mätä ui ulos liuoksen mukana. Ja sitähän riittää, valkoinen neste virtaa sormille ja pyyhkeen ohi molempien iholle. Operaatio kestää reilun puoli tuntia. Potilas ottaa kolmesti aikalisän, pudistelee päätään ja katselee kun valmistelen pyyhkeitä ja otan desinfiointiainetta ruiskuun. Ei kuitenkaan valita kertaakaan, kahdesti vaan pää nytkähtää ja silmiin tulee valpas, hätääntynytkin katse. Selostan samalla rauhallisesti, mitä teen. Pysyn itsekin kärryillä paremmin.
Lopulta antisepti tulee ulos haavasta melkein kirkaana. Päälle snadi annos antibiottiliuosta, ja potilas saa rauhaa ja ruokaa. Huomenna sama juttu uudestaan. Ja ylihuomenna taas.
Tää ei muuten varmasti oo mun ala.
Pitkänmatkan linja-auto. Matka-aika-arvio: 8h. Matkustajamäärä: noin 50 hlöä.
Takapenkillä mummonsa seurassa matkustavat kaksi arviolta 4-vuotiasta lasta leikkivät, puhuvat, kinastelevat, riitelevät ja osoittavat mieltään erittäin kovaäänisesti. Lähipenkeillä istujat huokailevat, pudistelevat päitään, naksuttavat kieliään, luovat välillä paheksuvia katseita lasten suuntaan sekä puhuvat keskenään huonosta kasvatuksesta ja onnettomista perheistä. Erään kiljaisun jälkeen koittaa ihan ikioma h-hetkeni. Menen mummon luokse ja puhun hänelle hymyillen rauhallisella äänensävyllä.
D: Voisitteko pyytää seurassanne olevia erittäin herttaisia lapsia pitämään pienempää ääntä?
M: Pyydä itse.
D: Ajattelin, että Te heidän huoltajanaan tekisitte sen. Minä en tiedä, miten heille pitää puhua, jotta he ymmärtävät.
M: Enkä pyydä. Eivät he minua häiritse.
D: Selvä.
Asialle ei siis voi mitään, joten käännyn pois. Mummeli ei kuitenkaan ole ihan vielä valmis:
M: Sitä paitsi he ovat lapsia, joten heidän kuuluukin huutaa kovaa.
D: Niin tietysti, jos heidät on niin kasvatettu.
Menee tunti. Yhtäkkiä mummo ilmestyy eteeni.
M: Onko sinulla lapsia?
D: Mielestäni kysymys on sen verran yksityinen, että katson tarpeettomaksi vastata siihen.
M: Niin, kun kaikki lapsettomathan ovat aina parhaita kasvattajia.
D: Sitten asia varmaan on niin.
M: Eikä ole! Kun eihän heillä ole itsellään lapsia.
D: Ymmärsin kyllä, lapsettomilla ei siis ole lapsia.
M: Kun sinä sanoit äsken minua huonoksi kasvattajaksi.
D: En sanonut, taisitte käsittää sanani väärin.
M: Kyllä sanoit! Sanoit, että olen kasvattanut lapset huonosti!
D: Jos käsititte sanani tuolla tavalla, niin se on ihan Teidän oikeutenne.
M: Sinä siis sanoit minua huonoksi lastenkasvattajaksi?
D: Jos haluatte ymmärtää sanani nimenomaan tuolla tavalla, niin Teillä on tulkintaanne oikeus.
M: No niin.
Mummo lähti pois, ja jonkin aikaa matka sujui takapenkilläkin yllättävän hiljaisesti. Lopulta toinen lapsista päästi niin vertahyytävän kirkaisun, että heräsin horkastani.
D: NYT JOTAIN RAJAA SINNE TAKAPENKILLE!
Loppumatka sujui täydessä hiljaisuudessa.
Propsit kaikille adhd-lasten vanhemmille, huoltajille ja kasvattajille. Tämä mummeli ei heihin varmaankaan kuulunut. Tuskipa oli itse lastenlapsiaan kasvattanutkaan, koska oli vielä elossa.
Nettiin ei saa enää koskaan kirjoittaa mitään muuta kuin hyvää mieltä ja enkeleitä ja rinkeleitä, muuten tulee pahaa mieltä, nuhteita, sanktioita, poistoja, estoja ja uhkauksia (laillisia ja laittomia). Kirjoittelua varten on - erillisen kirjallisen ohjeistuksen mukaan - "ihan ikioma salainen päiväkirja". ÄO ylitti vihdoin kengännumeron. <- Tostako "tyhmä kuin saapas" tuleekin? :D
Mistäköhän hyppää mieleen Neuvostoliitto ja sanavapaus - voi apua, nyt jännittää: mitä tulee ensin, sanktioita, uhkauksia vai soittaako poliisi kyselläkseen mun tappoaikeista? xD
Tälläkään kertaa ei tullut mitään, vaikka kovasti poliisikorttia heilutettiin. Suuria taitaa olla enää vain puheet. Huokaus. "Asiasta ei aloiteta edes esitutkintaa, koska kirjoittelu on tapahtunut keskustelupalstalla anonyymilla nimimerkillä ilman minkäänlaista henkilökohtaisten tietojen tai muiden yksityiskohtien (nimet, kuvat) paljastamista." Ja aurinko on edelleen kuuma protuberoiva pallukka. Pallero :)
Ei kai sillä ole niin paljon väliä, onko kyseessä rahaa nainut vaihdevuosibättrefolkfru, myöhäisteiniangstipurkaus vai kustannustehokkuuden kourissa laitoksesta maailmaan päästetty aivovamma. Pakkohan poliisin on tutkia nämäkin tuikitärkeät pahoitettujen mielten aiheutukset siinä missä murhatkin.
50-luvulla taisi mennä aika paljon tynnyreitä ja 80-luvulla pumpulia lastenkasvatukseen.