Blogi

Söin jääkaapist pois kuleksimast viimise avomaakurku (sualasin viipaleet), sydänsalaati sisukset ja kolme hillottuu inkiväärii. Kulinaria on aina ollu mulle sydäme asia. :P

Ja sitäki on vaikee tajuu et mite voi kusta kolme litraa ku on syäny vaa kaks litraa mansikoit, et mist se kaikki muu irtoo. Hyvi irtoo kuiteski. Eikä siin mitää, menis vaa. On toi toine takakoipi kolmatta kuukautta turvokkees et jos lähtis neki nesteet sit vaa kiitos eikä tarvi tulla takas. (Joo ei, se ei särje enää, se vaa sattuu liki kaikis muis asennois ku päkiäine lattiaa vaste. Oon useemmasti aatellu et on se siunausta ku ei tarvi tota seksii harjottaa ku muistelen et siin voi toi nilkka ja jalkaterä mennä vaiks millasii asentohi ja se vast ois perseestä ku sattus just huanos hetkes sellane kipu et huutas sitä ja toine kuvittelis et toi oli jees ja – tai siis, antaa nyt taas olla kuvittelemati. Enikeis, on se parempi ku kevääl muttei se kunnos oo, koipi. Alan epällä ettei se tuukaa enää kuntoo.)

Nyt vois alkaa jänskättää nukutaaks ens yä vai ei ja jos ni kui paljo. Oma kotilotto.

Mua aina ihmetyttää ku tulee esii et joku on lukenu jonku ikuvanha postaukse. Mä ajattelen et nää plokii laitetut tekstit on niiku hengis max seuraavaa päivää asti, vilkkaampaa aikaa ku kesäl ni ehkä vaa pari tuntii ja sit ne on passee. Mult jää varmaa enimmät päivitykset lukematta ja toooosi harvo oon kaivellu mitää kenekää vanhempii merkintöi. Ehkä mä enno kunnolline plokisti. Mä en paneudu. [Säkkii ja tuhkaa.]

En tiä millasii fiilareit tulis ku lukis omii vanhoi merkintöi. Joskus mä ajattelen et on maar hyvä ku oon hävittäny koko alkupuale täst plokistaki, mut joskus harvo tulee sellane olo et harmi ku niit eijo ni ei nää osasko sillo kirjottaa joteki paremmi ku kommentoitiiki. Vai oliks ne aiheet vaa parempii. Luultavasti mä olin mukavampi sillo: sellast se on ku on rakastunu ja onnelline ja enimmite myäntene. Nyttemmä oo enää mitää ku väsyny ja tyhjä.

Siit on vuasi ku loppu pelehtimine sen yhe urospara kanssa. Mä oletin et menee aikasa ni siit toipus ja alkas näyttää maailmaki taas elämiskelposelle. Ei tapahtunu. Mä oon vähä yllättyny ja aika pettyny, mut oon ymmärtäny et näi se meni eikä mun elämäst ikinä enää tuu tän kummallisempaa. Eli mullei ikinä tuu olee mitää myäntestä tai mukavaa kirjotettavaakaa. Paska juttu sinäsä. Mä oon alistunu siihe ja koittanu tehdä mun arjesta mahdollisimma elettävä vaiks eihä tää häävii oo.

Mut sitä mä en viäkää tajuu ku sanotaa et pitää elää päivä kerrallaa – et millai sitä muutekaa voi? Jos mä keksisin mite vois elää vaiks viis vuatta kerrallaa ni mä tottaviä eläsin elämäni loppuu täs kesäs ja se ois kaikille helpompaa eikä tulis ees luannovvaroi tuhlattuu mun takii.

Du, vi gråter nu
Men det är mer,
mer än femtio år försent
Du, det finns dom som förstår nu
Men vad hjälper det
när du inte får vara med

Du, jag vill öppna tidens portar
Jag vill trösta och hålla dej i hand
Du, jag förstår
att du känner dej vilsen
Vi sökte vänner
så att värmen försvann

Jag, jag har varit feg min vän
Sagt ok och sen gråtit inom mej
Men du, det gör ont
att vakna upp min vän
Gå mot strömmen
med känslan att
kanske göra fel

Men du, det är mitt liv
jag måste leva
Men det är svårt att veta
vad man vill
Du, du fick inte ens
det du vill ha
Vi sa nej,
att vi aldrig kan lära av varann

Du, du har gjort mej stark
Jag är fri
från all längtan efter makt
För jag vet
att jag kan stå för det jag gör
Det gör mej inget
att bli lämnad utanför

Du, jag vill ge dej
allt det vackra
För du har hjälpt mej
en lång, lång bit på väg
Du, om vi blir fler
som vågade lyssna
Skulle våra framsteg stödjas
på rätt vingliga ben

Alla vandrar runt som i ett hjul
Man måste vara stark
för att bryta sej ur
Alla vandrar runt som i ett hjul
Jag vet att jag kan klara det nu

Uus tuttavuus: mansikka minkä nimi on Florence. En tiä onksil juuret itskuis vai miks sillon tollane nimi, mut helvetti mikä marja. Mä en tiä minkä kokone loota noit tarttis kyl olla et alkais tökkii. Uuuhhuuhh. Mä oon iha loves. <3

Tavasin alkukesäset akkaillehdest et se on toi G. Kluuni kans taas vapaal jalal. (Tää voi tiätty olla jo vanha tiato tähä mennes.) Kuulemma sillon klassine sitoutumisonkelma. Toooosi yllättävää siis. Kualastelin hetke päiväunta Kluunist rapsuttelees piiklee avoautos jossai mis on lämmintä.

Oon viime aikona ihmetelly millasii suhteit on ja todennu et jokkut suhteet pysyy pystys pelkä ottamise ja saamise varas. Kumpiki saa jotai ku haluu. Tää ei hämmästytä mua. Enempi mua ihmetyttää et on sellasii suhteit mis toine antaa saamatta mitää ja toine ottaa ja piste. Jokkut ei osaa ottaa, ne vaa antaa ja jää ilma mitää paitsi antamise iloo – tyhmyydest sakotetaa. Ja jokkut kehtaa ottaa antamatta mitää sijaa; mä en pystys, mut mä oonki luuseri. Pitäs olla itsekkäämpi et pärjäis täs maailmas.

Oon moniraajahalvaantunu maalaamisest ja tikkail kiappumisest. Joka käpälää vituttaa ja yhes ne buuaa mulle koko aika. Enää ois toine päätykolmio kokonaa maalaamato, etu- ja takaseinä on kokonaa valmiit. Päätin karkaa tyäleirist päiväks ja käy kirjakaupos. Opiskelu, tua ihana tekosyy!

Västäräkimpojat on kasvanu ja vittu ne on huutanu liki tauotta kuistinkatol. Eile se kaikkei seikkaluhalune tuli ulos ja teki eksku vaja katolle ja sit oli niiku stereohuutoo kummaltki pualelt pihaa. No, se ei kaua viihtyny siä, lens takas kuistille ja ne toiset jengit tuli vastaa ja sit ne kaikki kilju suaraa huutoo ja viuhto siivillää: Kui sä uskalsit! Ihkuu ku tulit takas! Saat selkääs ku isä kuulee! Ette kuulkaa tiä mite iso maailma on, sitä on viä tua vaja takanaki! Kauhee älämölö. Ja sit takas pesää tiile alle. Tänä aamuna niist oli kaks tuvankatol ja kolmas huus jossai puutarha pualel. Kyl tulee hiljasta ku ne tyypit lähtee pihast!

Illat pimenee jouluu.