Blogi

Tänää mä oon ollu ahkera ja sirkkune ja virkkune ja osallistunu jo aamupäiväl piikleyhdistykse askartelupäivää. Tarkotus oli kokella et mite piiklest saa naamiotuu vaiks vehnikse tai irlannisetteri tai skottiterrieri. Kaikellast kivaa rekvisiittaa oli ja ne meikki- ja karvantupsutusala donnat oli hauskasii ja nii me askarreltii ja pureskeltii joulutorttui ja nauraa rätkätettii ja hianoi valokuvii tiätty otettii. Mä esitin cairnii ja huvitin jengii kertomalla et mun eksä ois oikeesti toivonu et mä oisin irlannisetteri – ja taas naurettii hyvi kerta ässif, täl anatomial ja muutenkaa musttei sais setterii. (Mikä on iha hyväki sikäli et paljo useemmat niistton hermoheikkoi ja neuroottisii ku piiklest.) Mut se cairnikeikka oli iha hupane ja mä rupeen harkitsee roduvvaihtamist. :P

Sen sessio jälkee mä jatkon itteni huvittamist alusvaattel. Okei, mä ennois tiänny ilma mainostamist ja mitä vetoo aika monikaa ei tiä mut yliopistol on museo ku on Snellmannikadul heti Suurkirko takana ja siä on siis parhallaa näyttely alusvaattest… Okei, jos omat pikkarit tuntuu isolt ni siä on vitriinis sellasii hehtaariperselle tarkotettui (tai sit iha muute vaa käsittämättömä isoi) alkkareit mikkä ei tosissaakaa oo pikkareit… ja jokkut on viä vaivaantunu kätösisesti kirjalee niit. Oikeesti: O M G. Ja jos oma vyätärö on etsimises ni voi tsekkaa millasil korsetel jokkut on omasa löytäny… ja siihe voi totee vaa et juud bii söpraist mitä kaliiperii on tätsyt ollu joskus. Muuteki mä opin taas uutta ihmiste vaattest ja se on kyl hämmästyttävää – koiril on sentää paljo simppelimpää siinäki suhtees.

Alusvaattette jälkee kävin syämäs ja jutskaas kaveri kans (kiits surast! :*) ja nähtii jopa joulupukki ku se kruisas Aleksilt Mannerheimintiälle ni voi sanoo et sillai on ollu erittäiki jees sunnuntai: ainaskaa enno homehtunu iteksee punka pohjal ja syleskelly calvasylkyi makkari tapettii. Ja hei, oli hiano ilmasto-olo, vallaski aamul!

Kävin kirjastos kotiseudul. Siält saa useesti uutuuskirjoi suaraa ku marssii hyllylle, eijo 34 varaust jonossa eellä niiku kylil. Ja siihe uutuushyllylle mä olinki juur ehtiny ku sisää rymisti hyeenaemo kolme pentusa kanssa.

Hyeenampennut hyäkkäs heti tiatsikkapisteesee ja sit se helvetimmoine huuto alko. Ei nii ettei niit koneit ois riittäny kaikille mutku se piänimmäne Sulo-Armas* jäi koneelle mitä se ei missää nimes halunnu ku se oli ilmesesti joteki huanompi. Vittu mikä volyymi ja tappelu, mikä toistesa hakkaamine ku Tytti* ei suastunu antaa valtaustaa Sulo-Armaalle* – ja sit alko tualit kaatulla ja kirjat lennellä ympäriisä (mä olin onneks toisel pual hyllyy ni mun jalkohi tuli vaa yks).

Emo: ei mitää eforttii. Vittu se ämmä ei puuttunu muute ku huutamal yhtä kovaa. Se oli luavuttanu kai jo vuasii sitte. Sulo-Armas* oli kuullu sen uhkaukset ennenki ja se tiäs et ne ei reaalistu mitekää eikä mitää sanktioo tuu. Emo suastutteli Tyttii* vaihtamaa toiselle koneelle ja Tytti* ulisi ettei halunnu. Joku toisel kymmenel ollu varhasteini ku oli harrastellu yhel koneel pakkas pillit pussii ja lähti läiskii ku se ei voinu jatkaa siä hyeenotte kans. Helppo ymmärtää.

Kirjastohoitaja: ei puuttunu mitekää. No, se oli tyällistetty ressukka, sellane lytätty ja ujo humanistiuros ku ei takuulla ota yhtää nii vaarallist askelta ku se hyeenalauma ois tarkottanu. Kaikist riskialtist ku se kaveri ehkä tekee on et se syä aamul jukurttii minkä parasta enne -päivä oli eile. Ku Sulo-Armas* sit pääs sen teini luavuttamalle koneelle ni se karjahteli sille kirjastotyypille et Tahvo* tänne! kerta se ei saanu kaikest näppikse hakkaamisest hualimatta sitä konetta pelittää sillai ku ois halunnu. Mä ennois ikinä tiänny et sen kirjastotyypi nimi oli Tahvo* mut se pikkukeisari kyl tiäs: se oli enneki pomottanu väkee siä. Enkä mä ois ikinä voinu puhutella tollai ees mun vanhempii, saati viarait aikusii.

Selvyydevvuaks: Sulo-Armas* oli sellast ikää et se ei osannu viä ite kirjottaa sinne hakuohjelmaa mitä ja minne se halus vaa sille piti luetella kirjamet. Se oli sellast kaliiperii et vittu sennois voinu ottaa kainaloo ja viä hetkeks ulos jäähtyy ja panna järjestyksee nyt viä muttei viide vuade pääst. Kukaa ei tehny mitää. Tod näk mä olin ainoo ketä härötti et ne hyeenat noivvaa muutti yhtese julkise tila omaks hyeenalastehuaneeksee. Tod näk mä olin ainoo kel kävi ees miäles et ne koneet mitä pikku Sulo-Armas* hakkas (se paska rakkine ku ei kelvannu ja se toine minkä näppist se tuhos hetkee myähemmi) oli julkisil rahol hankittuu yhtestä omasuutta vaiks Sulo-Armas* oli sitä miält et ne oli sen omat. Ei, mäkää en halunnu hyeenalaumaa kimppuuni enkä tehny muuta ku suajasin itteeni lentävilt kirjolt ja lähin siin kohtaa ku Sulo-Armas* halus jätskii siihe pelisä ohee. Ilmesesti siin oli raja et sitä se ei saanu mut vittu mä oon satavarma et kotimatkal käytii kaupa kautta ja pikku Sulo-Armas* palkittii pontevast esityksest.

On se helveti hianoo ku kakarat eijo enää nykysi ujoja eikä estyneit ja ku ne tiätää oikeutesa ja osaa vaatii niit. Ja seki on tosi helveti hianoo et mä en ikinä ruvennu lisääntyy. Mä oisin ollu sellane natsiemo et mä ennois ikinä kattonu tollast. Mun penikat ois takuulla saanu ikuset traumat ku ne ois joutunu pysyy raamis – tai sit mä oisin listiny ne ja joutunu linnaa.

* Nimi muutettu.

Mä mokasin muino inssis. Se on tasa-arvone kahe kapee kadu suara risteys, talot rakennettu nii liki et se iso koulutaunuksekosla piti ajaa pualee välii risteyst enne ku näki et tuleeks oikeelta joku ketä pitää väistää. Yhelt kantilt siihe risteyksee on jyrkkä ylämäki ja siält ku nousi ja koitti varoo niit oikeelt tulevii ni se kosla tapas oikee miälellää sammuu. Siihe keskelle risteyst. Pahemmas tapaukses se halus lähtee valuu takas alamäkee. Ja ku mä inssis tulin siit ylös ja se inssi sano et vasen ni mä tiäsin et tää on se kohta mis karahtaa kiville tai sittei missää. Ja mulloli sil kertaa säkää, oikeelt ei tullu ketää, kosla ei sammunu ja mä käännyn ylivertase kauniisti ja sujuvasti vasempaa – ja juur ku mä avalin kuplapulloi miäles ni mä näin et sen inssi kynä kävi ja mä oivalsin et ei vittu: mä olin jättäny vilkuttamatta!

Saimmä sen korti silti. Inssi räksytti mulle kyl tovi katsastuskonttori pihas siit vilkust ja mulloli liki tippa linssis ja mä päätin et ikinä, ikinä en jätä vilkuttamatta. Enkä oo jättäny. Mä oon iha helveti ylitunnolline vilkuttaja ku seisahdan kaduvvartee tai lähen siit liikkeelle tai vaihdan kaistaa tai palaan ohituksest tai mitä vaa mistton tiäliikennelais ja -asetukses mainittu. Must se on normikamaa. Ja mustton pelottavaa kattoo vallanki isost autost ku näkee korkeemmalt ja kauemmas et millai jokkut päättäväsesti pujottelee (ihmee luattavasesti!) kaistalt toiselle tua ruuhkas, satees, räpiskäs, pimees eikä kertaakaa, ei yht ainoota kertaa vaivaannu ilmottaa niist kaistavvaihtoaikomuksistaa toisille. Voi olla et ne on niit huippukuskei ku osaa – mut entäs ku ne pujahtaa jonku sellase etee ku eijo? Sellase ku on hetkeks herpaantunu ja kattonu vaiks peilii just ku toine ilmaantuuki suaraa etee? Tai ku on ajatellu juur ite vaihtaa sille kaistalle mist se toine sinkaa kylkee?

Joskus on ihmeellist miättii mite piänest asiat on kii ja jos sattuma ois toisellane kaikki vois muuttuu toiseks. Paremmaks tai pahemmaks. Mä en halus olla mukana missää jonku toise kolarisattumas.

Tänää mullon uudet ikkunat makkaris. Oi onnee: ei enää vetoo! Ei enää untuvatäkkii!

Mullon myäs uudet verhot ku mä hain kaupast kotii tulles. Ikkunoit ei saanu viä avaa ni mä pesin ne vaa sisäpualelt et sain ripustettuu ne uudet verhot. Oi onnee: ne on niiiiii kauniit!

Pesin lattia ja kokosin kirjahyllyt eikä yhtää osaa puuttunu eikä mikää jääny kinnaamaa. Ihkuu! Mä arvon kirjat paikollee ja sain ne kaikki sopii jonnei. Oi onnee: ois ollu helveti nuiluu ku niit ois jääny yli.

Ja viä ehkä hiukka onnempaa ois jos pesula ois luvannu mulle puhtaat matot jo tänää mut ei ku meni loppuviikoks – mut sentää toi kakkospuali täst likasest matost on jokseeki siisti. Oma syy ku en hoitanu ajollaa.

Vittu et mä oon väsyny tän raatamise päälle. Vitu väsyny ja onnelline. <3

Edit 21.20: Ei nii huippist iltaa ettekö se paranis ku ymmärtää avaa kuplapullo! Vuhuu! Taas jaksaa järjestää! :P

Viime aikona kaikki mille mä oon ruvennu on menny päi helvettii nii mystise systemaattisesti ettemmä oo tällast kokenu ikinä. Se on oikeesti aika ällistyttävää. Enimmite ne on tiätty pikkujuttui, sellasta et kiskasee kaupa ovee ku kello on just minuuti yli sulkemisaja, pankkimaatti sulkeentuu just mun edestä, netti juuttuu just ku on uusiis kirjasto lainoi ja ne menee loppuviimeks sakolle ku ei saa selvää et tuliks ne uusittuu vai ei. Tai valitsee just sen verhokankaa mist on jälellä vaa sellane pätkä mikä ei millää ilveellä riitä just omaa makkarii jne jne. Eile mä myähästyn bussist (pikkämmatka, ei 10 min välei menevä paikalline) ja illal sit jo nauratti ku teatteri peru esitykse mihi me oli varattu piletit jo aikoi sitte; mä lunastin ne illansuus ja kaikki oli viä sillo ookoo mut ku käytii eka syämäs ni sejjälkee se esitys oliki peruttu. Ja tiätty perstai ja kaikki paikat täynnä. Pikkuhiljaa mua on alkanu epälyttää et se Asematunneli vesivahinko liittyy seki mun liikkeisii siä päi… Mut tätä te ette voi todistaa!

Ikkunaremppa mun kotona on tiätty jo pari kuukautta jäles aikataulustaa. Nyt se vihdonki alkaa olla mun kämpä kohilla ja mä sit tiätty räjäytin koko mun huusholli ku ootin sitä jo eiliseks tähä. Se nootti oli nimittäi sellane et pualtoist–kaks metrii pitäs olla tyhjää tilaa ikkunotte edessä. Jokane voi laskeskella iteksee mitä se tarkottaa vaiks siin tilas misson just nyt mut sehä menee nii et mitä piänempi kämppä ja mitä isommat ikkunat ni sitä isompi osa kamaa siä on siä pualentoist metri sisäl ikkuna ees. Mulla oli esmes kolme kirjahyllyy purettavaks… ja mä laskin et kaikkiaa neljää huanekkaluu mun ei tarvi siirtää. Alumperi mä olin ajatellu et kamaa vois siirtää huaneest toisee rempa mukana mut sit tua toises päädys peilikuvallisis huanestos oli tehty kaikki kerralla ni oli pakko muuttaa skenee. Ja toissapäivänä mä kaaostin koko kämpä siis.

Oh well. Nyt ne sit näemmä kuiteski tekee täs osas taloo kämpist yhe huanee kerrallaa. Mä enno enää ees yllättyny. Mä nyt sit vaa elelen mun omas kaaokses nii kaua et ne ikkunat on kaikki ja iha sama. Remppa alkaa näil näkymil mun makkaris 7.30 maanantaiaamuna eli mitä vetoo mä nuksun pommii ja herään siihe ku ne sällit alkaa irrottaa ikkunaa.

Ennevvanhaa vanhat koirat saatto lähtee pihast ku sille tuntu ja hakee itellee sopiva paika mihi ne käperty kualee rauhas eikä kukaa kyselly perää. Kaikki tiäs et elämäl on mittasa. Siit menneest maailmast kertoo esmes Huavise Kylän koirat – aika eksoottist koiranelämää näi tän vuasituhanne katsannos. Nykysemmi mopet on liakas kii tai aitaukses nii maalla ku varsinki kaupunkis ja harvemmal mopel on sellast ylellisyyttä et sais ite päättää, sitä vaa ollaa ihmise armol ja ventataa et se ymmärtäs panna raja toise kitumiselle.

Mä huamaan et mun eksku netinulkosee on kiinnittäny joitteki huamioo ja aiheuttanu ilmesesti suaranasta pahaa miältä niiku vois päätellä jokusest viästist ku on tullu. Anteeks, se eijo ollu tarkotus. Mä en tiä maksaaks sillai välittää viaraist ja omitusist piskest mut kiits kaikille ku on huamannu mun olemassaoloo vaiks sitä kautta et se on puuttunu Sityst. Kyl sellane aina on joteki liikkist. Ja vaiksemmä tajuu et miks ni kai mä oon henkis edelleeki, mä vaa oon uupunu, masentunu ja onneto ja sen mä oon sanonu nii monee kertaa et joteki tuntuu turhalle toistaa itteesä ku vois yhtä hyvi vaa linkkaa vanhohi kirjotuksiisa. Ja nii, ei siä netinulkoseskaa mitää elämää ollu.

Sitä pais mä halusin poistaa itteni noilt listolt mikkä tos alus rankkaa meit ja päästä samal vaivaa eroo mun tarpeest avautuu mun arkipäivä mitättömist pikkuasiost ku ei merkitse mitää ees mulle nii et miks sit muille. Tai ainaski kontrolloi sitä sanomise tarvetta. Päästä eroo viimisistki riippuvuuksist niiku vaiks Sityst. Nääs sehä on nii ku laulus sanotaa et vapaus on vaa synonyymi sille etteijo enää mitää ku vois menettää ja ku päästää pikkuhiljaa otteesa vähä kaikest ni taakat kevenee ja lopuks ehkä valastuu ku joku pudha tai hyväs lykys lentää tuules pois ku Maija Poppane. Mut ehkä vapaus on huano sana ku siihe on lataantunu nii paljo kaikkee ideolokist ja historiallist painolastii ni ehkä pitäs puhuu vaa irtonasuudest, irrallisuudest tai vaiks syrjääntymisest. Kukaa eijo tarvinnu mua enää pikkii aikohi mut hetkittäi, hetkittäi mäki alan päästä siihe ettemmä tarvii oikee ketää enää tai ainaski harvemmi ja harvemmi. Sitä oppii päästää irti ku vähä keskittyy. If you love somebody / set them free. Pitää välittää itestääki vähä, laskee painavat reppusa ja päästää niist irti. Vapauttaa ittesä.

Tää plokistaniki on taas muuttunu heti ku selkäsä kääntää: eka tuli papit mist muutama välil postaa viäki, sit tuli noi politrukit muttei nekää kauheesti jaksa; ja nytton sit näemmä noi tyäksee kirjottavat ja jokane voi varmaa uskoo et niilttei tosissaakaa tuu sanat loppuu. Ikinä. Kaipa se vilkastuttaa tätä aneemiseks käynyttä amatöörie sivustoon mut joteki mä enno varma onks ammattiplokit se hyvä vastaus. Ne eijo samaa sarjaa ku muut, ne tyypit ei ilmesesti kommentoi ketää muit ja niitte kommentit on näemmä enimmite kirjottanu joku Anonyymi (vaiks se varmaa tulee muuttuu). Paljokoha ne saa palkkaa postaamisest? Must sellane eijo aitoo kommunikaatioo. Ja haluuks sitä maatiasena pujotella noitte Menevie Maailmankansalaste ja Kulttuurihenkilötte joukos? Vois kai sitä vähemmälki tuntee ittesä piikleks salukikehäs.

Ja nii, oon siis lomal pohtiis Elämä Faktoi. Kuano tassuis.

Mullon nyt sellane olo et varmaa se kualema on juur tulossa. Päätä särkee iha helvetisti, kaikki nivelet särkee, silmät turpoo kii, kuanompääs on jatkuvasti tippa, oksettaa, paleltaa ja ylipäätää on The Ultima Tympee Olo™. Voi tää tietty olla se sikaräkiski vaiksemmä oo kuullu et toi syletys liittys siihe joteki. Ja nii, onha siiheki tiämmä väkee laonnu siihe sikiksee.

Ni mä haluun nyt täs sanoo kaikille adios nachos ja parhaat jakkot. Ja kiitos kaikille ku on kommentoinu joskus ja anteeks kaikilt ku mä oon joskus menny kommentoimaa.

Mau, muista sit joulukuus hakee perikunnalt se sun Lehti (paratiisi), se on se kaikist iso makkaris. Ja viittiks hualehtii et Frau saa sen eka ja groeni sen suajelusenkeli (aika itsestääselvää). Ai nii, ois tiätty aika siistii jos groeni hualehtis siit kuappaamisest, se osas ainaski puhuu nii et emo tykkää ja se muistas paremmi et mä haluun tulla käristetyks enkä mädätetyks – emo ei ehkä muista. Kuappaamine on epälemättä kotiseudul ni sunnei tarvi vaivaantuu mut sit jälest voit ilmottaa Tiädät Kyllä Kelle jos tuntuu sille. Jos ei tunnu ni ei tarvi. Kiits! *pusuttaa*

Nyt mä meen hoitaa tän loppuu. \o/

Tänää on ollu hiano päivä. Mä oon ollu taas käsittämättömä kaunis ja viksu ja tehokas ja iha helveti hyväl tuulel. Mä jopa iha itekseni hymylin sillai spontaanimmampualisesti ilma mitää nimenomast syytä ku lähin töist ja sellast eijo tapahtunu aikohi. (Mikä ei johdu mun töist kerta mä viihdyn siä iha kohtuullisesti noi yleesä mutteijo vaa muute ollu hyvii fiiliksii parii vuatee tai noi.)

Koko päivä mä odotin et joku kertos mulle et madame, vous êtes si/tellement/vraiement chic aujourd'hui! mut kerta sitä ei loppuviimekskää irronnu keltää ni piti itte sanoo.

Lopetin alkottoma alkusyksy ja joha se alkaa olla aikaki kerta koht siirrytää talviaikaa. Kuutta eri viinii eikä niist mikää ollu varsinasesti mun viini mut seura oli hilpeetä ja einekset hyvii siin ohessa ni tulipa ryystettyy jopa sitä kammottavaa carmeneree. Mitä siihe alkottomaa taas tulee ni se eijollu erityse paha rasti. Ainoo mitä oli ikävä muutamanki kerra sen viide viiko mittaa oli calva ja kerra tai kaks ois ollu saumaa siirerille muttei mitekää nimenomasesti välttis – mut muute iha sama. Kuvittelimmä et se ois kovemmalle ottanu mut ehkä mä en sit viä oo iha kauhee alkkis.

Mun emo kysy tänää viäks mä käyn opiskelees. Sanon et joo ja meinasin saa täst tutkinno kevääl. Se oli yllättyny ja mua vitutti. Se kysy kui kaua mä oon oikeesti jo opiskellu iha ku tot ois ollu vuasikymmen tj ja mä sanon et viime syksyst. Se oli viä yllättyneempi: toine talvi jo tulos! Sekää ei usko et mä kykenisin suarittaa jotai loppuu asti. Kukaa ei usko et mä pystysin keskittyy kauemmi ku tunni.

Ei nii et mun emo ois ikinä muutenkaa uskonu et mä kykenisin johoki mut mä aina välillä melkest uskon et tekisin tän jutu valmiiks. Vittu etton vaikee ylläpitää moraalii pitemmästi ku pual tuntii kerrallaa. Vittu et se aina kykenee masentaa mut paril eleellä, paril sanalla iha toisellai ku kukaa muu. Se tuntee mut nii kaukaa et se käy silt joteki luantasesti.

Kävin kattoos sen Donneri kuva siit sota-aikasest vakoojast ja jäin miättii et millasii kohtaloit sitä voiki olla. Se donna oli syntyny jenkeis, muuttanu vanhempiesa mukana Venäjälle rakentaa sosialismii (ei siis ees oma valinta), joutunu leirii Venäjäl, vankilaa Suames, taas leirii Venäjäl… Joskus ihmettelee tät maailmaa ja sitä et jokkut uskoo ja kokee todeks et yksilö olis oma elämäsä herra ja onnesa seppä. Kai se voi jollei sattumalt olla tottaki mut enimmite me saadaa korjaa iha toisellast sattuma satoo.

Helppoo eijoo kellää ja kaikkii pittää ellää?