Blogi

Löysin vihdonki sen vyä mitä oon kaivannu. Sinine vyä, kromi/teräkse/hopeevvärine solki, ei kruusattu, ei liika levee, ei liika kapee ku just hyvä. Se oli ainoo kappale. OK, sitä piti leikkaa lyhemmäks mut se oli mahdollista. OK, mun piti teettää siihe lisää reikii et se pysys mun ympäril eikä tarttis leikkii vanteepyärityst koko aika. Mä hyväksyn tän. Mut sitä mä en vittu voi enkä jaksa hyväksyy et nähtävästi siin soljes on nikkelii tjm paskaa ja mä en vaa voi käyttää sitä vyätä ku se polttaa mun nahkaa kaikkie tekstiilie läpiki, saati jos olis lyhempi paita.

VITTU. Ei ku roskii. Ei sitä enää palauttaakaa voi ku se eijo orikinaalikunnos.

Tää on just nii mun elämää. Ja ei ku taas uusiks.

Näin unta et olin Sin Sitys jonkullane osaomistaja ja järjestettii siä pari myyjätytsy kans helveti hyvät pileet – tuli harrasteltuu kaikellast ja meni ilmesesti iha hiukka överiks. Mä heräsin siihe ku mua viätii putkast kuulusteltavaks ja mua vituttaa ku en ehtiny kuulla et mist niiku syytettii et mitä ois tullu tehtyy. Se ois voinu olla kaikkei kiinnostava osa sitä unta.

Kaihomielisyyteen taipuville, yleensä epävarmoille ja joustamattomille luonnetyypeille yksin eläminen on varsin ankara rangaistus, mutta niin katkera kuin sellainen tilanne onkin, se kieltämättä vain ylen harvoin johtaa dramaattisiin mullistuksiin, jotka nostattavat ihon kananlihalle ja hiukset pystyyn. Nämä viheliäisesti yksinäisyyteen tuomitut ihmiset kestävät osansa useimmiten kärsivällisesti, niin ettei se enää tunnu edes yllättävältä, – –

Saramago on aina kirjottanu tyypeist mikkä on yksinää. Ne voi olla naikus tai suhtees, niil voi olla perhe ja sosiaaline tyäpaikka – ja silti ne on ikääku koteloituneina omaa yksitysyyteesä, yksinäsyyteesä ja omaa itteesä ja riippuu jonku helveti sattuma varassa ja se vittumaine sattuma voi pudottaa ne minne vaa, tai sit ei. Se kiahtoo ja kammottaa mua ja mä tunnistan itteni näis tyypeis joka kerta. Jotai samaa ku Kaurismäe leffoje keskesis rooleis. Ja Saramago kirjottaa sen sanoks ja joteki sanat aina koskettaa mua toisellai ku kuvat.

Sanos on jotai pelottavaa. Mun jäi koulu aikanaa keske ku sanat sairastu mun sisällä enkä mä kyenny enää saamaa niit paperille. Jos mä sainki jokkut niist paperille mä epälin niit kaikkii ja niitte merkityksii ja ne vihjali koko aika olevasa muuta ku mä olin luullu, ne muutti asentoo vittu koko aika nii ettei mikää lause pysyny kasassa. Tee siin sit jotai lopputyätä. Ja sit ne kuali, massatuho, totaaline puhdistus, joka pikku sana mätäni mun sisällä ja se teki helveti kipeetä helveti kaua aikaa. Mä laiton hampait kiristelle pakolliste allekirjotuste kohtaa pelkä sukunime ja lähetin matkolta emolle korttei mis luki Terveset, – p. – ja seki oli tuskaa. Meni monta vuatta ettemmä lukenu vittu ainootakaa kirjaa. Mä en vaa voinu. Niis oli sanoi.

Mä en ajatellu luisuvani samaa suaho enää ikinä ku kesytin sanat uusiks. Mä luulin et se on ohi ja käsitelty juttu ja sanat on talles ja liakas. Vitut on. Nyt mä nään taas mite ovet menee kii mun ympärillä ja se on niiku painajasis ku tiätää et on kiire ja pitää ehtii ja jalat uppoo asvalttii ja kassi on kadoksis ja joku lykkää kainaloo paketi mikä pitää viä jonnei ja konnari huitoo jo ja lauku hihna tarttuu ovenkahvaa ja kiskasee nuri ja takki repee ja polvee tulee haava ja se paketti painaa ja kiire kiire kiire… Niiku et sillei vaa voi mitää, näkee et se tapahtuu taas eikä voi vittu yhtää mitää et estäs tai ees et minimos vahingot. Sanat menee ja mä jään yksi, taas, aina.

Mikä on totta ja mikä eijo? Mite unohdetaa ja aletaa alusta ku ei voi antaa anteeks? Mite antaa anteeks ku ei ymmärrä? Mite vitussa voi ymmärtää ku ei anneta yhtä ainoota selitykse sanaa? Mä halusin, haluun ymmärtää mut ku mä en viäkää ees tiä. Mitä vittuu mä tekisin sanoil? Menkööt. Menköön kaikki.

Vittu mä oon aina inhonnu Saramago romskuja ja luen niit silti.

Tertuliano Máximo Afonso sanoi lopuksi, Kunpa joskus koittaisi päivä jolloin te voisitte antaa minulle anteeksi, ja Helena vastasi, Anteeksianto on pelkkä sana, Eihän meillä muutakaan ole kuin sanoja, Minne sinä nyt menet, Jonnekin kokoamaan sirpaleita ja peittelemään arpia, – –
– José Saramago, Toinen minä. (Käännös Erkki Kirjalainen.)

Kuuntelen radiost (RS) elokuvamusiiki toivekonserttii, se on ohjelma mitä mä en haluu missaa… se herättää muistoi ku lojuttii sängyl ja kuunneltii sitä yhdes eksä kans. Joskus oli elämä ja elämä oli hyvä. Me oli hyvä.

Kassajono oli paremmasti jumis ja seison siin pikkästi ja kattelin jätskii pakastelootas. Mä oon useemmasti kulkenu kiältäymyksellä siit ohi mut nyt oli taas just se hetki et aattelin et vittu ku tää kestää viä hetke ni otan tost jotai. Ja mikä se sit on ku varmaa ne on kaikki jees? Jotai mikä eijo ehkä kauhee tahmeeta ja makeeta – ylimakee jätski eijo mua. No meinasin et kerta mulloli jo ruis-pähkinäjorkuttii korissa ni voisin ehkä, ehkä maistaa kans tota ruis-pähkinäjorkuttijätskii mikä kuulostaa iha käsittämättömälle.

Ja niiku mä olin päässy tähä ajatuksee asti ni mun takana siin jonos alko kaks vasenkätist nuarisohenkilötärtä snakkaa et ompa tosi pervo ajatus joku tollanen yoghurtglass med råg- och nötsmak et varmaa tosi terveellist mut vittu voiks viä yrjöttävämpää tuatetta kuvitella… Kuka totaki muka vois syä? Ne maalaili sitä pikkästi ja laveesti. Ja se jono seiso aina vaa.

Mun ois vaikee sanoo mikä se ratkaseva juttu oli mut ehkä se oli se alentuva aksentti. Mun vittumane ämmämäsyys provosoitu heti. Mun oli iha pakko. Ja no – kai tää on friikkikamaa mut ehkä mäki oon friikki. Ja ku mä syäskentelen tät ni mua hymylyttää iha helvetisti niie donnie ilme.

Vittu joskus saa hupisa halvalla. :P

Jos mun punaset varpaankynnet ei kelpaa oletuskuvaks ni miks vitussa ton nimimerkki Vagabondi sääret kelpaa? Nätimmät vai? Niivvarmaa.

Mä ymmärrän et mainostaja maksaa mainoksistaa ja Siti vinkuu riamusta ku rahaa tulee mut on must hiukka eri maksaa joku tollane sivupanneri ku se et rekkaa niki itellee ja panee kalleriaa myyntituatteesa. Jos kerta Sity viisaudessaa vaatii et oletuskuvas on pakko näkyy lärvi ni mä en tajuu mite siit vaatimuksest sit luistetaa vittu jonku mainostaja osalta. Toiset on tasa-arvosempii ku toiset? Saanks mäki nyt sit panna vaiks mun neppisautokokoelma kalleriaa kerta on ennakkotapaus? Ja onks seuraavaks odotettavis esmes nikit Nokia, citymarket ja marimekko?

Mä seurasin keskusteluu häitte järjestämisest ja huamasin et mun tuli yhtäkkii tosi paha olo. Kai mä oon siit kohtaa sit viä liika kipee. Mä en ikinä halunnu itelleni isoi häit (= kolminumerone luku viarait), mä enno osannu kaipaa hääkonvehtei ja pilpehöörei ja ihmeellisii kattauksii. Mulle ois riittäny maistraatti kahestaa mut ku uros oli kirkollisel miälel ni oisin mä voinu sen kans jossai sakastis käy tj.

Mä olin ajatellu et tää karkauspäivä ois ollu se päivä. Eikä ois tarvinnu jälestäkää sen kummemmi muistella ku neljä vuade välei, mut aina ois ollu lehdis telkas radios joku muistuttamas et tääki päivä lähestyy. No, niit vihkiäsii eijo tänää eikä ikinä, kaikki ei voita.

Jonku aikaa mä viä tos harkitsin et kosisin kummiski piruuttani. Kysymättä kuiteskaa mitää saa. Muttemmä nyt tee sitäkää, mitä välii enää. Ehkemmä oo sen hamekankaa vaivane enää ku oon jääny henkii tänne asti. Se osa elämää karkas ja saa olla.

Mä olin ehtiny unohtaa. Mä olin oikeesti unohtanu mite pettävä muisti on ja mitä se tarkottaa joillei et on piikle. Mä elin useemma vuade nii onnellisena etten nähny tai en vaa välittäny (enkä mä enää tiä kumpaa enempi ja vituvvähä välii täs kohtaa) et on oikeesti tyyppejä ku pelkää koirii, iha sama mite piäni tai kesy on. On sellasii tyyppejä mikkä ei vaa pääse yli siit ajatuksest et koira on sukuu sudelle ja ku sellaselle hymylee ni se näkee vaa helvetisti hampait.

Mä olin ehtiny unohtaa et mä oon pelottava. Nyt mä taas muistan mikä mä oon. Mite tahasa piäni ja piästy, mite tahasa haavolla – ni silti Canis.

On asiot mille ei kauheesti voi. Jos pelkää ni pelkää. Jokkut oppii voittaa pelkosa ja jokkut et uskalla ees yrittää. Ja jokkut pelkää vaiksei halus. Enkä mä voi mitää sille et oon siis pelottava. Mä voisin teeskennellä et oon kissa mut silloki mut vois nähä tiikerinä.

Ehkä pitää opetella jo eeltä millane on kualleena. Koirarraato ei pelota ketää. Kai? Mä en vaa jaksas. Mä en jaksa kiältää itteeni ja olemassaolooni ja anteeks anteeks. Mut voin mä mennä vaiks viikoks sängy alle miättii pahoi tekojani.

Mulle esiteltii ohjelmaa mikä muutti paril klikkauksel teksti ku teksti runoks / näytelmäks / tj. Valikoist sai ottaa tyylisuuntaa niiku et riimillist tai proosarunoo tai mitä vaa ekspressionistist haikuu. Mallikappaleena mulle näytettii joku vitu lakiteksti mist tehtii mitallist runoo – mä näin sen tulokse siin ruudus mutten muista. Paskis.

Ku mä heräsin mä ajattelin et vittu ku ois ollu kiva kuulla mikä sen ohjelma nimi oli ku se oli oikeesti aika hauskane lelu ja se on takuusti olemas. Aika monet kirjalijat kirjottaa sama romsku monta kertaa ja tollane ohjelma on siihe tosi kätevä: valikost vaa et millasii nimii täl kertaa ja millasii määritteit tyypeille ja noi. Kalliimmis produktios voi sit käyttää vaiks iha oikeit käsikirjottajii mikkä tekee iha uutta tekstii mut tavallises bulkkikamas kone hoitaa hommat.

Mul on viides tyäperäne mäkki nykysi, kotona toine. Eka tyäkone oli peesee mut sit tyänantaja katto et mun hommat hoitus paremmi mäkillä – ja nii, siihe aikaa peesee ei kyenny tuattaa ees suhuässää, saati mitää merkillisempää kuvaa. Nykysemmi ominasuudet on mun ymmärtääkseni aika samat muttemmä oo täst ääntä pitäny. Mun nykysel pomolla on mäkki ja mä joudun sitä aina välil opastaa ni kai se on hyväki et tiän jotai siit rakkineest. Eikä mun mitää enempää tartte tajuu saati ymmärtää, mun palkkaluakas riittää ku osaa käyttää ja pystyy joskus oppii jotai uutta.

Täl viikol mä oon taas vaihteeks tehny hommii ikkunotte ääres peesees ja kaikkee on tullu miälee. It's the little things that make a house a home. Mä oon koittanu sisustaa ja säätää sitä konet sennäköseks et ois kiva käyttää, mut ongelmii on aina välis. Mä enno viäkää ymmärtäny mist saan vekka sen harmaa betoniseinä mikä siä on oletuksena wördi tyäpöydäks – ku mä mäkissä suljen doku ni mä nään taustakuva mut tos ikkunas on se harmaa betoni välis. Yäk. Et se ku tiätää ni saa opastaa et mist sen saa läpinäkyväks – KIITOS. Tai mist saa ne rullausjana päis olevat nualet viärekkäi samaa paikkaa?

Mä ymmärrän et on makuasia onks se oletustaustakuva (se niittyrinne) nätti vai kauhee, mut must on metkaa et ohjelmas oletusarvona on ruma betoniseinä ja epäkäytännölline rullausnualie sijottelu ja et neki pitää ite osaa löytää ja eriksee säätää. Ylipäätää tos konees näkee et ikkunoit on tehny insinörtit mikkä vitut välittää milt se näyttää ku se vaa toimii. Mä oon huamannu monta sellast pikkujuttuu mikkä mun mäkissä on vaivauduttu muatolee tai disainaa suarastaa – ja mä oon huamannu et mä tyksin niist jutuist. Kandee tehä eksku peeseehe…

Itse asias se on sama ku kylpylää mennes. Toises altaas on 36° ja toises 38° ja ku jalal koittaa ni se ero eijo mikää. Mut ku istuu siä jonku aikaa plutiis ja sit vaihtaa toisee – vittu mikä ero! Ja oikeesti se on vaa illuusioo. Pikkuseikka, kaks astetta. Mut ku katot koko päivä sitä ruutuu ni siin on eroo onks se silmääsopiva vai hiärtääks se joka katsetta.

Vuasie mittaa mä oon kuullu kaikellast mäkkiherjaa ja huamannu et mäkinkäyttäjä helposti ajatellaa joksku vittu friikiks. Se olis huvittavaa jollei se olis naurettavaa. Mis on se mäkkääjä ku eijois koulus tai koulutukses käyttäny ikkunoit peesees? Ku ei esittäs voimapiste-shoutaa vähävvälii jonku muu peeseest? Ku ei ikinä tarttis julkista konetta jossai ku eijo omalle kannettavalle yhteyt? Friikimpii tyyppei on ikkunankäyttäjis mikkä ei välitä laajentaa maailmaasa ees linuksii saati mäkkii. Sit onki taas helppo olla ennakkoluulone ku ei tiä muusta. Viimeks tammikuus yks sellane selitti mulle mite perseestä mäkit on – ja ei, sillei ollu ikinä menny tyät puihi siks et ois pitäny ite käyttää viarast mäkkii tai et jonku muu mäkki ois ollu yhteesopimato sen omie tiadostoje kans tai päivvastoi. Ylipäätää sillei ollu mitää elävää elämyst mäkist. Tiäspä vaa.

Nyt mä istuksin oma konee viäres ja teippailen etusormee samal urheluteipil ku mun koives on. Varmaa tos konees on sit maailma kaikkei jäykkä hiiri mut on se helvetti epäerkonomiaa! Vajaas viikos sorminivel paskana… Ei voi ku ihmetellä et onks se ainoo maailmas ja sattunu just mulle ku mä en satunnaskäyttäjänä osaa vaatii parempaa.