Blogi

ainaski jos veppikameroit uskoo ja miksei uskos. Täs kotimases ilmasto-olos olis vähä toivomist mut muute eijo ollu paskempi päivä. Vedettii pitkä kaava kautta kuplaprunssi ystävättäre kans, käytii harrastaas sivistyst ja sosiaalist elämää, kipattii calvaa ja sit se lähti kotii. Illal mä kävin sit yksil paremmil susiteetti-illallisil ja huh huh. Mitä tulee piikle mahanahkaa ni nyt voi sanoo vaa raamatullisesti et se on täytetty (ja tää onki mun suasikkisitaatti Raamatust).

Tapasin yhe urokse mihi olin helvetisti retkus joskus vuanna kivi. Kyl mä tiäsinki et se olis siä illallisil. Se oli kulahtanu ja alkanu pahasti kaljuuntuu eikä se ollu ollekaa sillai söpö ja hellyttävä otus ku se oli joskus. Mut niiku se alko jutella ni vittu mä muistinki heti miks mä olin siihe retkus. Se on kiva. Se on mukava. Sen kans on hupasaa. Se on yliviksu just sillai mihi mä aina romahdan uusiks ja uusiks. Ja tää on se juttu: mulle on iha helveti sama milt joku uros näyttää, ne on ja on aina ollukki iha muut jutut mist mä saan kiksei ja mikkä kastelee mun pikkarit.

Oon siivonnu eritysemmi täl viikolla ku mun flattiystävätär tulee käymää ja jää yätä. Ei nii et se suarastaa helveti niuho olis mut mä tiän et sen standardit on hiukka erit ku mun. Mähä enno mikää varsinane kodinkynttilä tai mikää hengetär.

Aikasemmi kävi kavereit useemmiki mut nyt ne on vakiintunu eikä jää yätä ja se on sillai sääli ku mul on vihdonki kunnolline vuadesohva. Mut minkäs sille. Mä pystyn jakaa mun reviiri jonku kans kyl tilapäsesti ja ku se nuksuu eri huanees – mut mitä lähempänä ja mitä pitempää… no joo. Hermo. Mä oon asunu yksi melkei koko ikäni ja täs nykyses kämpäs aina.

Ku ton edellise urokse kans alettii suhtelee ni täst keskusteltii monempaa kertaa mut se teki mulle pikkuprinssit ja vittu kesytti mut. Paitsi et mä siädin sitä mun reviiril mä jopa totun siihe et se liikku siä omii aikojaa. Se merkkas mun reviiri itellee ja se merkkas mun sialu itellee. (Ja sydäme mä annon sille iha ite, vittu mikä ääliö.) Se sano et siit on ihkuu nähä mite mä oon kyenny venyy tilantees ja sopeutuu ja oppii. Joo kiitti vitusti, opittu on: sialu palasina ja sydämest ei havantoo, on mis on.

Mä oon ajatellu asunno vaihtamist, eri ympäristöö, jotai mikä ei muistuttas mua joka päivä siit mitä oli, jotai mikä olis pelkästää mun. Täs kämpäs mä oon tykänny sijannist ja valost – siis valoo on sillo ku näil leveyksil ylipäätää on valoo. Sit siin on hyvä pohja minkä takii sitä yleesä luullaa isommaks ku se on ja mä oon rempannu etese ja kylppäri miälesekseni, siis niis rajos ku voi. Ku rahat on rajalliset ni on vaikee keksii mist sais vastaava/paremma kohtuuvaival, mut oon kuiteski ruvennu kattoo ilmotuksii sil silmällä. Uus temppu vanhalle koiralle?

Mullon uudet naapurit. Ne on nuarii ja aktiivisii ja niil on ilmesesti helveti huano runkopatja ku se nitkuu. On muaki kyl vinkuleluks sanottu mut se donna ei tod säästele äänijänteitää.

Ei tarvi miälikuvitusta, ei tarvi pornoleffaa ku on liveshow – vaiks vaa kuunnelma.

Huano puali on, et niitte ei tarvi nousta aamulla aikasi ja mun tarttee.

Oli ongelma ja panin ulkomaaelävälle yhtestyäkumppanille meilii et voisiks ohjestaa mite teen täs ja täs. Se on nyt ahkerasti ja pikkästi vastannu viikolloppuna, laittanu sellastaki mikä on iha itsestääselvää ja mikäs siin, parempi liikaa ku liia vähä ohjestust. Loppuu se oli viä kirjottanu eriksee nooti: Luulen, etta sina parjaat: en ole ollut koskaan tavannut sinua fiksumpia naista. Ha, joo, kiitti vaa.

Eka mua huvitti ja sit mua alko vituttaa ku emmä erityse viksu oo ja mitä toi nyt sit kertoo naisist mitä se on tavannu – pelkkii tyhmii plondei vai? Teenks mä muka joteki enempi töit jos mua vähä nualeksii? Pitäskö ylipäätää uskoo et hommat mun pyroos on nii helveti vaikeit et näihi tarttis olla korkeekoulutettu ja huam! miäs – ja jos ne on, ni miks helvetissä se ei näy mun palkas? Jos mä olisin viksu mä ehkä olisin käyny koulu loppuu ja hankkinu "parempii" töit? Vittu.

Toiseksee mua vitutti toi pärjätä-sana. Se muuttu mulle nekatiiviseks sen edellise urokse takii ku sano et must tiätää et mä pärjään vaiks mut jättää. Emmä pärjää mut hoidan mä silti hommani. Vittu. Otan pyyhkeet ku tarvii mut joo, kyl mä tänki taas tehtyy saan. Joteki. Ja nythä mul on ohjeetki jopa.

Oispa mulla uros ku sanos et hani, sä osaat nää hommat mut ei aina tarvi nii pätee ja olla viksu – halataa vaa.

When you say goodbye to the love that we knew
This you can be sure of
I will torch on for you
I will carry my torch for you

I will bear my cross, I will bear your cross too
I will pine forever
I will torch on for you
I will carry my torch for you

– Todd Rundgren: Torch Song

Mä myännän: mä oon helveti niuho akka. Varmaa mun kans on vaikee elää. Mut mä en käsitä sitä et jokkut katsoo et yhtest omasuutta voi kohdella millai vaa. Tai et sitä voi kohdella ku omaasa. Mummiälest sitä pitää kohdella paremmi.

Mä enno ikinä tajunnu, millä vitu oikeudel jokkut maalaa kraffiteja toise omasuutee tai potkii hissist ikkunat paskaks. Ja yhtene omasuus on enempi toiste ku mun. Mä voin lohmuttaa omaa koslaani mite vaa, mut jos mä lainaan sun mopiilii, ni mä palautan sen tankki täynnä ja roskat sisält siivottuna. Mä voin jättää kotona astiat seisoo tiskipöydälle vaiks päiväkausiks huanos lykys ja must se on mun oma asia. Mut jos tyäpaikal kahvihuanees joku tekee nii ni must se on helveti huanoo käytöst – ja sitäki enempi, jos ne astiat eijo ees omii vaa ne on yleses käytös.

Joskus tulee miälee et toiset pääsee pentulaatikost ilma mitää tapoja. Ja toiset syyllistetää siitäki edest.

Mä oon koittanu suhtautuu avarasti siihe et mun tyäkaveril on erillane käsitys taukotila käytöst ku mulla. Mä oon keskustellu sen kans täst iha hyväs henges, mummiälest. Mä en tajuu miks se silti oon aina mä ku teen kompromissit, mä ku alistun välttämättömä edes ja siivoon toise jälkee. Helvetti mua tänne mitää siivoojaks palkattu! Mun ei vaa kantti kestä panna sitä vahinkoo kiärtää ja jättää taas omat sotkut seuraavalle.

Kävin asiol ja ku sain hoidettuu ne ni menin paarii ryystää calvadosta ja kattelin siin sivussa niitte laaaaaajakuvatelkkarist luantodokkarii (ilmesesti Kalapagossaarilt). Kerraki muuta ku jotai helveti äänetöntä muzakkivideoo mis veivataa nahkavaatteit ja paljast pintaa. Tätä katto iha ilma ääntäki, maisemat oli erittäiki jees.

Luantodokkareis on aina väkivaltaa ja seksii, ja se on OK. Iha normii. Täl kertaa siin kuiteski oli jokkut helveti suulat (/lokit/kihut/tj) mikkä halisteli sillai tosi hellästi. Tosi härskii, heti alko vituttaa. Siis jos jollai suulalla (/lokilla/kihulla/tj) voi olla hellä ja merkitykselline suhde ni miks vitussa ei voi piiklellä olla?

Kai se sit vaa on asenne. Kattelin vkl ku tiitiset nakutti rasvapalloi ja vittu mun kävi niit rankasti kateeks. Niil on tarkotus elämällee, niille kelpaa pariks kuka vaa (ja niit oikeesti on monta miljoonaa) ja huam! huam!: niil on ihanasti lyhyt ja toimelias elämä. Mikä vois olla parempaa? Seuraavas elämäs mä voisin haluu syntyy joksku tirpiseks. Tai suulaks (/lokiks/kihuks/tj) Kalapagoksel.

Ens vkl on taas toi Birdlife Finlandi tirpispongauspäivä. Saa näkee mite hyvi sataa vettä mut jos panee laudalle pähkinöit ni kyl niit yleesä joku tulee hakee…

Halusin jotai mässytettävää ja otin putkellise prinklesii, Rice infusions siin lukee. Sour cream & onion, Naturally Lower In Fat.

Voi vittu mitä paskaa. Ei tota söis ees Koistise labbis.

Töitte jälkee menin harjottaa ranskaa. Ope soitti Jacques Breli piisi Ne me quitte pas (pariki kertaa ku joku urpo ei pysyny juanes muka) ja mua alko ulvottaa iha helvetisti ku se kerta meni jo ja vitut välitti ja onneks mä istun takapiitas ni ei ollu varsinane spektaakkeli ja koitin niistää sillee vaa piänel töräyttämisel.

Tunnilt menin ruakakauppaa, sit kotii, siivosin piänesti mutten jaksanu pestä lattiaa vaiks ois pitäny kyl, heitin ulos lehdet ja roskat ja kiikutin sit kolme parii vähäkäytettyi talvijalkineit Punase Risti kirpparille. Heittäkööt pois jossei kelpaa, oikeesti niis oli kaks tosi vähä pidettyy parii ja se kolmas vähä enempi.

Enikeis. Siit ilost kattelinki sit parit kenkäkaupa ikkunat (ja kualasin yhet ihanat paco gilit) ja tulin huamanneeks vaatekaupa mitä ennollu enne nähny ja siä oliki sit aika väljää siin kohtaa iltaa mikä oli jees. Tykästyn yhtee neulejakkuu ja ku en osannu päättää värii ni otin kaks… (Ei, ne ei tod ollu halvennukses (as if) ne oli kevää uutta mallistoo.) Notkuttelin Bob Marley klassikkokamaa ämpärist and feel allright.

Jäi ny sit fysiikka kiusimatta mut sentää tiksuttimes on yli 14 000 askelta ni ajattelin et saa kelpaa tähä päivää. Kyljes on merkilline rohtunu läiskä ja koitan hoitaa sit vaa sitä. Ja jos viittis ni taas sais fiksaa kynsii. Kai se vaa on tehtävä niiku viksummat ja haettava ne rakenteet.

Ihmiset ei ikinä lakkaa ihmetyttääst mua. Ne tarttuu nii merkillisii asiohi. Nii merkilliset asiat merkkaa niille. Asiat ku luulis olee tärkeit – ne ei sit meinaakaa vittujakaa.

Joku väitti et se on hyväks aivolle ku ihmettelee joka päivä jotai. Et pysyy niiku nuarempana miäleltää tj ku pystyy viä ihmettelee. Mä enno siit nii varma vaikseihä se hullummaks olis sekää. Mä epälen kyl et enempi se kertoo vaa mun syrjäytymisest ja erillasuudest ku mä en osaa samastuu.

Tääl Sityski on monta asiaa ku mua ihmetyttää. Esmes mua ihmetyttää se et mite tärkeit joillei on jutut ku ei näy ruudus. Mä voin jutskaa jonku kans ikääku yhtesymmärrykses monta viikkoo tj ja sit se kysyy jotai mikä on sen juttelemise kannalt iha sama, vaiks mun ikää tai kotipaikkaa tai jotai ulkonäköjuttuu. Mä en yleesä kommentoi näit mut joskus ku on olevinaa luattamukselline suhde sitä saattaa sanoo vaiks et joo, mul on paha psoriasis / mul on syämishärö mikä vei mun hampaat surkeiks / mä täytän ens viikol 52 / mä oon kotosi Keravalt ja asun nykysi Turus / mä oon telakal varastosiivoojana ja meen töihi viieks tjm yhtä säälittävää ja psoooohhhhhh sinne meni joka helveti sympatiapiste ja koko se oletettu yhtesymmärrys.

Ja sit sä jäät miättii et miks vitussa sun ulkonäkö oliki tärkee pointti ku ei missää vaihees ollu puheena et edes tavattas ja sen tarttis kattella sua? Mitä vitu välii on kotipaikal ku jokane meist muuttaa opintoje / töitte / suhtette takii monta kertaa elämässää? Miks se ikä oli joteki olennast täs ku juttuu tultii? Ja mitennii sä luulit et oli kiva jutella ku toine oli just nii pinnalline et yhtää pikaviästii ei tullu sejjälkee ku menit sanoo olevas ruma? Mihi se syvällisyys ja humaanisuus katos sil hetkel?

Koirat on parempii ku ihmiset. Koira ottaa sut niiku sä oot ja käyttäydyt eikä niiku et milt sä näytät ja mitä sä tianaat.

[I]Trouble in mind, that's true,

I have almost lost my mind.

Life ain't worth living,

Sometimes I feel like dying.

I'm gonna lay my head

On some lonesome railroad line,

Let the 2:19 train

Ease my trouble in mind./[I]

Sain tänää kaunii valokuva, tai kaksiki. Ne on yhest sedäst ku kuali muutama vuasi sitte, se oli sillo 76 ja sil ilmeni äkilline ja erityse akkressiivine syäpä. Siin kauniis valokuvas se on just sellane ku millasena mä muistan sen, se on helveti hyvä kuva – eikä tiätenkää tiatoo kuka sen otti. Se kattoo siin suaraa silmii just sillai ku se katto nii ettei voi tiätää sanooks se just jotai velmuu vai jotai tosi vakavaa vai jättääks se ne ajatuksesa itellee.

Meil oli erikone suhde, tehtii töit yhdes siihe asti ku se kuali sit ja ryypättiiki yhes. (Se opetti mulle et viinipullo voi avaa ilma korkkiruuvii.) Mä piion ja käskytin sitä ja sama takas. Se oli hyvä tyyppi ja helveti viksu. Ja sarmantti. Se oli mun kuru monta vuatta, vaiks pitää myöntää et iha viimesinä aikona mä en aina pysyny sen juanes mukana. Meil oli eri kiäli, vaiks oli jokune yhteneki.

Se oli aika hyvää aikaa mun elämäs, näi ku jälest muistaa.

Se toine kuva on päivätty kesää 1971 etelä lämpöö ja se istuu siin partsil lukees jotai. Se on hupane kuva mulle ku en kert sillo tuntenu sitä. Se näyttää hyvävoimaselt ja itteltää, mut se ei kosketa mua se kuva. Siit puuttuu se tatsi, se "mun" setä.