Rapsakkata

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2007.
Edellinen

Uusia käärepaperin ja nimenmuutoksia

Vaan ei onneksi muodonmuutoksia luvassa.

Fasun lakupötkön käärepaperi meni ns. heittämällä uusiksi.

Mutta lisää kohteita menee Suomessa kansallisten perinteiden muutosmurskaimeen, kunhan sana seuraavista elintarvikkeista menee EU-komissiossa sopivan vinksahtaneille virkamiehille.

Liipasimelle joutuvat ainakin mustamakkara ja Violan Musta Pekka.

Yksi ratkaisu on jo esitetty mustan makkaran ongelmaan.

Tosin ratkaisu on tietojeni mukaan lähtöisin Savosta, niin siihen pitänee suhtautua pienellä varovaisuudella.

Savolaisen jalkapallopiireistä tutun veljesparin kunniaksi Etelä-Suomessa mustaa makkaraa ruvetaan kutsumaan Skoden makkaraksi ja Pohjois-Suomessa Popin pötköksi.

Siinäpä melkein musta makkara kalpenee näiden kahden alkuperäisen mallin rinnalla.

Viralliset mitat on kuulemma otettu todistajien läsnäollessa legendaarisen savolaisen jalkapallojoukkueen Jesp PK 1981 saunaillassa.

* * * * * *

Violan Musta Pekka muuttunee vähiten.

Miltä kuulostaisi Ruskeahko Rampe tai Kärtsännyt Kaj-Olof?


Juttuvinkki naistenlehdille  1

On aika ihmeellistä, että naisten lehdet eivät ole ottaneet yhtä merkittävän isoa ongelmakenttää palstoilleen seurantaan.

Kyseinen ongelma saattaa iskeä kohtalon kouran lailla. Kotona. Työpaikalla. Tai pahimmillaan molemmissa.

Varsinkin ongelmasta työpaikallaan sairastuneita ja siitä asiallisesti valittavia naisia ruvetaan syyttämään nopeasti hulluiksi ja luulosairaiksi jne.

Onneksi aiheesta löytyy kirjaston tai kirjakaupan kautta erinomaisesti kirjoitettu kirja.

Sekä internetin kautta vertaistukea.

* * * * *

Lisätietoa osoitteissa:

http://www.nevac.fi/kirjakustannus_kustannustoiminta_home_Home_vakuutusoikeus.html


Hyrskyn myrskyn vaalit tulossa...

Ei liene sattumaa, että ministeri Saarelan puolison päällyspeittokömmähdys marraskuussa Anttilan kassalla vuosi julkisuuteen juuri nyt.

Mitähän kaikkea vielä on tulossa? Ja keiden toimesta?

* * * * * * * * * *

Tosin tiukalla asiapuolellakin riittäisi virallisille tiedotusvälineille paljon selvitettävää ja uutisoitavaa.

Ja vieläpä runsain mitoin.

Oivallisia jutun juuria löytyy esimerkiksi ruohonjuuritason kansalaisten kanavalla:

http://www.oikeusturva.info/


Tasa-arvo asumiseenkin

Aikanaan Mauno Koivisto totesi Suomen Pankin johtajana toimiessaan, että paras suomalaisen yhteiskuntarauhan takaaja on asuntovelallinen ja perheellinen kansalainen.

Aikaahan ei jää tuolloin turhan pohtimiseen ja jurputuskin yhteiskunnan epäkohdista katkeaa kuorsaukseen neljän seinän sisälle.

Heitto tuli esille vanhassa Ylen dokkarissa, jossa kerrottiin pääkaupunkiseuden -60 ja -70 luvuilla vauhdilla rakennetuista lähiöistä.

* * * * * *

Verotuksessa tehtävien korkovähennysten asuntolainoista toivottiin, eilisen tekstitelkkarissa vilahtaneen tiedon mukaan, hillitsevän asuntojen hinnannousua.

Todellisten kauppahintojen pimittäminen julkisuudelta on lisäksi luonut rahoitus-, rakennus- ja kiinteistöalalle sairaan kannattavan busineksen.

Vaikka toisenlaista viestiä julkisuuteen väliin toitotetaankin. Ovathan ko. alat samalla isoimipia tiedotusvälineiden mainostajia.

* * * * * *

Vuokralla asumisesta taas kansalainen ei ei saa tehdä mitään vähennyksiä.

Poliittiselta perustalta kumpuavien vuokratalobusinekseen perustetuilla VVO:lla ja Satolla menee tulosten valossa todella lujaa.

Ne ovat tunkeneet voimallisesti myös omistusasuntomarkkinoille, koska vuokratalo asumisesta virtaavat rahavirrat ovat olleet poskettoman tuottoisia.

Ja riskikin on tainnut olla tässä poliittisen poljennon systeemissä nollan luokkaa.

* * * * * *

Uutena veromallina voitaisiin ottaa siten vuokralla asuvien kansalaisten suhteen sellainen menettely, että verotettava tulo olisi sellainen, josta olisi ensin vähennetty kuukausittainen vuokra.

Eli nykyinen bruttotulo - vuokra = todellinen verotettava tulo.

Parisuhteessa ja perheiden keskuudessa voitaisiin sitten valita kummanko palkasta kuukausittainen vähennys tehtäisiin..

* * * * * *

Tässä huippusuhdanteiden harjalla voitaisiin vuokralla asuville myöntää etuus vain ja ainoastaan kymmenen (10) vuotta takautuvasti.

Verottaja maksaisi erotuksen puhtaana tilille. 31.12.2007 mennessä.

* * * * * *

1.1.2008 alkaisi asumisessakin sitten kansalaisten kesken uudenlaisen tasa-arvon aika.


Virhemarginaali

Vaalien alla ilmestyvien vaaligalluppien määrä tulee varmasti lähiaikoina lisääntymään.

Toivottavasti myös annetaan entistä enemmän taustatietoa galluppien tavoitteista, maksajasta ja miten ne on loppujen lopuksi toteutettu.

Toivottavasti tiedotusvälineet jaksavat myös nostaa aktiivisesti esille vuosikymmeniä jatkuneita ongelmakenttiä, joihin aina vaalien alla luvataan puolueiden taholta parannusta.

Tai sitten niistä vaietaan molemmilla kotimaisilla. Kuten vakuutuslääkärijärjestelmästä ja suljettu erityistuomioistuinjärjestelmästä.

* * * * *

Vaan pienessä mielessäni heräsi kysymys, että onkohan City-lehti tehnyt täällä olevasta matchingistä puolueetonta tutkimusta?

Kuinka iso on virtuaalisesti velmuilevien ihmisten välinen virhemarginaali todellisuudessa ja matchingissä annettujen tietojen välillä? Siis sellaisten jotka ovat sen perusteella ajautuneet arkipäiväiseen ja todelliseen parisuhteeseen.

Ja tuo parisuhteeseen päätyminenhän on sitten jo hieno asia.

* * * * *

Vastailin eilen yhteen vaalien alla tehtyyn puhelingalluppiin, jota muuten teen eritäin harvoin.

Annoin Helsingin kaupungista ja sen toimista kysyttyihin kysymyksiin huonoimmat mahdolliset arvosanat.

Lisäksi ajattelin haastattelun tekijälle ääneen, että voisin äänestää tällä kertaa perussuomalaisia, itsenäisyyspuolueen tai kristillisdemokraattien ehdokasta.

Ihan niin kuin kokeeksi.

* * * * *

Tämän päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli:

"Lääkärit ja vakuutusyhtiöt kiistelevät potilastietojen luovuttamisesta - Potilaista ei saisi välittyä arkaluontoista tietoa

Työpaikalla nilkkansa nyrjäyttäneen potilaan terveydentilasta saattaa siirtyä vakuutusyhtiöön paljon muutakin tietoa kuin pelkkää nilkkavammaa koskevat merkinnät.

Työ- ja liikennetapaturmien hoitoja korvaavilla vakuutusyhtiöillä on oikeus saada välttämättömät tiedot tapaturman aiheuttamista vammoista suoraan potilasta hoitavalta lääkäriltä.

Vakuutusyhtiöt kuitenkin haluaisivat, että lääkärikeskuksessa joku kopioisi kaikki potilaan sairauskertomuksen tiedot, sanoo Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja Markku Kojo. "Silloin mukana saattaa välittyä tietoa myös muista hoitokerroista tai hoidoista lääkärikeskuksen muilla erikoislääkäreillä."

Kiista koskee työtapaturma- ja liikennevahinkovakuutuksia, jotka ovat lakisääteisiä."

* * * * * *

Toivottavasti julkinen keskustelu vakuutuslääkäreistä ja lakisääteisistä vakuutuksista vilkastuu vielä ennen vaaleja oikein kunnolla.


Uusi hallituspohja Suomeen

Mielenkiintoista olisi nähdä mitä Suomessa tapahtuisi, jos ns. nukkuvien puolue innostuisi vaaliuurnille.

Tapahtuisiko mitään muutosta nykymeininkiin nähden?

Niinistön Saulihan kertoi aikanaan, että 80% valtion ja kuntien menoista on lakisääteisiä, joten poliittista pelivaraa muiden lupausten täyttämiseen on varsin vähän.

Joten eikös olisi aika saada reippaasti äänestämällä Suomen poliittiseen kenttään todellinen muutos.

Joten miltä tuntuisi seuraavan hallituksen kokoonpano?

Siis puoleina hallituksessa olisivatkin perussuomalaiset, vihreät, itsenäisyyspuolue ja keskusta.

Valittujen keski -iäksi tulisi 42 vuotta ja naisukupuolen edustajia olisikin yllättäen 60%.

Samalla suhteilla sitten laitettaisiin ensin ministeriöiden virkamiehiä kiertoon ja seuraavissa kunnallisvaaleissa voitaisiin rotaatiota jatkaa...


Kenen kädet?

Olen monesti miettinyt sitä monelta kantila ihan itse.

Vielä useammin jutellut ystävieni kanssa ja olemme yhdessä veikkailleet, koska yksi urbaanin modernin ajanjaksomme suurin salaisuus vuotaa julkisuuteen.

Salaisuuhan on suurempi kuin Da Vinci - koodin selville saaminen.

Muutenhan se olisi jo putkahtanut julkisuuden ristituleen. Julkisuus olisi koko maailman kattavaa.

Suurempi kuin legendaarisen ratasastavan Marlboro - miehen henkilöllisyyden ja elämäänkohtalon seuraaminen.

* * * * *

Tuo mainitsemani salaisuuhan on se, että kenen tai keiden kädet vilahtavat jokaisessa Nokian puhelimessa, kun ne avataan tai suljetaan.

Ovatko kädet aikuisen ja lapsen? Naisen ja tytön? Miehen ja pojan?

Kuvastaako irti olevien käsien kuva; kämmenotteen irtoamista vai muodostamista?

Vaihteleeko käsien ihonväri Nokian markkina - alueittain?

* * * * *

Näinä lukuisten soittoäänien, logojen ja taustakuvien aikana mielessäni on siinnyt hedelmällinen ajatus, kuinka voisin viestittää näin vaalien alla ja väliaikoina muistuttaa tärkeänä pitämääni yhteiskunnallista ongelmaa.

Jonka ratkaisemisen puolesta kaikki vallassa olevatkin puolueet lupaavat tehdä jatkossakin kaikkensa.

Mielenkiintoista olisi tietää voisiko oman Nokia puhelimensa personoida jatkossa sillä tavalla, että ryppyinen vanhuksen käsi, sormet harallaan hakisi apua ylhäältä päin hohkavasta Suomen Leijonan hologrammilla varustetusta kädestä?

Siis aina kun puhelimen suljen tai avaan.

Aina siihen asti, kunnes ongelma olisi poissa kaikkien puolueiden kirjallisesti sopimasta ja hyväksymästä häpeällisten yhteiskunnallisten ongelmien poistotakuujonosta.


Kaskilahti kynttilänä - Saarinen kaappikellona

Tuli päästyä näkemään kaverin tarjoamana Helsssingin kaupunginteatteriin Kaunotar ja Hirviö. Vai oliko se Hirviö ja Kaunotar?

Vaan tarina ja toteutus olivat todella hienot. Käykää ihmeessä katsomassa. Sopii erinomaisesti vaikka aikuisille.

Upeita roolisuorituksia! Puvustuksista ja maskeerauksista puhumattakkaan.

Kyllä live-kontakti sykähdyttää aina. Oli se musiikkia tai teatteria.

Ja ne väliajan body language näkymät. Kyllä teatterissa käyvät naiset ovat ilo silmälle ja sielulle.

Varsinkin verrattuna lätkämatsien puoliaikoihin.

No se oli sitten vitsi, koska en ole itsekkään mahco-miehen ulkonäöllä varustettu.

Tosin kaljaa en kittaa enkä savuisissa kuppiloissa sittaa.

* * * * * *

Ai, niin. Nyt vasta hokasin.

Näytelmän tarinan opetuksethan jokainen ottaa omalla tavallaan.

Itse huomasin, että kyllähän meissä kaikissa saattaa asua pienen lehmän ja kanin lisäksi aikamoinen peto.

Eikä kaunis ulkokuori ihmissuhteissa takaa vielä mitään.

Joskin se toki helpottaa varmasti ihmissuhteissa alkuun pääsemistä. :-)

* * * * * *

Alastoman peilikuvansa kanssa on kiva joskus jutella juurevia: "What a sex -machine! Don`t look up again!"


Perustuslain "valuvika"

Taitaa olla niin, että tuosta aiheesta saadaan varsin hyvä aihe vatvottavaksi julkisessa sanassa vaaleihin asti.

Vaan paljonko kansalaiset voivat presidentin ja pääministerin valtasuhteisiin vaikuttaa?

Vaikutusmahdollisuudet ovat lienee samaa tasoa kuin eduskunnan EU-perustuslain vahvistamisessa.

Eli ei mitenkään.

Yksi kova juttu olisi saada viimeinkin presidentti, eduskunta, hallitus, virkamiehet, ministeriöt ja kolmikannan osapuolet noudattamaan Suomen perustuslakia, Euroopan ihmisoikeussopimusta ja YK:n peruskirjaa lainsäädäntötyössään.

Kovia väitteitä, mutta yksilöityä tietoa ongelmasta pukkaa näköjään väitteideni tueksi osoitteessa:

http://www.oikeusturva.info/tiedotteet_ja_toiminta/25.1.2006/25.5.2006.htm

Ja nyt samat rikkomukset ollaan toistamassa HE 91/2006.

Kärsimään tulevana kohderyhmänähän on vain koko Suomen työikäinen väestö, joten luulisi, että tästä asiasta riittäisi kirjoitettavaa näin vaalinalustunnelmissa enemmänkin...


X-failssitko aukeamassa?

Vaaleihin liittyvä Nato-hetkutus ei julkisuudessa tainut ottaa sittenkään tulta alleen.

Mitenkäs sitten olisi aiheena uusi ydinvoimala? Niinistön astuminen kokoomuksen pääministeriehdokkaaksi? Palaako Jäättenmäki sittenkin europarlamentistä takaisin Suomeen? Mitä mieltä onkaan asioiden nykytilasta Väyrysen Paavo?

Jumakekka juu.

Hesari sentään tarttui pääkirjoituksessaan 7.1.07 tuttuihin ja entistä pahempiin todellisiin ongelmiin:

"Mihin kasvun tulokset ovat menneet, ihmettelevät kaikkein pienituloisimmat. Heidän suhteellinen köyhyytensä on syventynyt, vaikka toimeentulotuen saajien määrä onkin vähentynyt. Toimeentulotukea ja työttömyyspäivärahoja on korotettu vain vähän, opintotukea ei lainkaan.

Viime vaalien alla suomalaiset olivat sitä mieltä, että poliitikkojen tärkein tehtävä on järjestää sairaiden ja vanhusten hoito, vähentää työttömyyttä ja korjata köyhien asema. Lähes kaikki puolueet lupasivat sekä vaalien alla että hallitusneuvotteluissa ryhtyä korjaamaan juuri noita epäkohtia."

Ne meistä kansalaisista, joilla on omakohtaista kokemusta aiheesta tietävät, kuinka lupausten suhteen on taas kerran käynyt.

* * * * * * *

Saman päivän Hesarissa käytiin läpi myös nuorten ehdokkaiden läpipääsyä vaalirahoituksen valossa. Jutussa kansanedustajaehdokas Ville Ylikahri kertoi tuntojaan:

Raha ja yritysten tuki lisäävät hänen mielestään epätasa-arvoa vaaleissa. Toisilla on käyttää kymmeniä tuhansia euroja, toisilla ei juuri mitään.

"Enitenhän eduskunnassa on keski-ikäisiä miehiä, joilla on suurimmat vaalibudjetit. He saavat rahaa kavereidensa omistamilta yrityksiltä."

Toisaalta lahjoituksia hänen mukaansa tarvitaan: ne mahdollistavat kampanjan teon, vaikka omaa rahaa ei olisi.

"Mutta lahjoittajien pitäisi olla julkisia. Niin kävisi ilmi, keitä puolueiden ja ehdokkaiden taustalla on, ja se voisi lisätä puolueiden eroja äänestäjien silmissä."

* * * * *

Kyllä tuo sama vaalibudjettiprobleema taitaa valitettavasti koskea myös eduskunnassa olevia keski-ikäisiä naisia.

Siinä iässähän varmasti kaikenlaiset verkostosuhteet ovat kukkeimillaan. Molemmilla sukupuolilla.

* * * * *

Toivottavasti ensimmäistä kertaa Suomessa jo kaikki ehdokkaat ilmoittavat kampanjaansa yli 500 euroa lahjoittaneiden henkilöiden, yhdistysten, yritysten, säätiöiden, järjestöjen jne. nimet.

Internetin avulla on helppoa järjestää, koko ajan päivittyvä listaus rahallisen lahjoituksensa vaalikampanjaan antaneiden osalta.

Niin silloin voisi itse kukin äänestäjä vielä tehdä viime käden vilkaisun ennen kuin lähtee äänestämään, että kenen ehdokasta loppujen lopuksi on äänestämässä.

Avoimesta pelistä, vaikkakin ehken puolivahingossa, voi nostaa esiin Stadin demareiden ehdokaslistan ja siinä olevien vaaliavustajien yhteystiedot. Varsinkin nuo vaaliavustajien sähköpostiosoitteet kertovat ainakin sen, että kenen ajalla ja piikkiin vaalityötä tehdään.

Niihin kuin saisi vielä liitettyä kunkin ehdokkaan kampanjarahoituksen eriteltynä, osakeomistukset, luottamustoimet ja muut työtehtävät myös puolison osalta, niin suomalainen avoin malli olisi valmiina muullekin maailmalle esiteltäväksi.

Esimerkiksi voisi nostaa Taipaleen sekä Haatainen - Metsämäki pariskunnat. Monessa mukana oleminen ja vaikuttaminen monessa paikassa ei ole ollenkaan paha asia, kunhan se tapahtuu mahdollisimman avoimesti.

Linkki toiminnassa 9.1.07 kello 14,00
http://www.stadindemarit.fi/index.php?mid=206

Edellinen