Rapsakkata

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Eduskunta2.

Vakuutuslääkärijärjestelmä avataan

Hyvää uutta vuotta kaikille! Aurinko paistakoot ja uudet ideat kukkikoot!

Oheisena vapaaseen levitykseen tietoa tänään virallisesti aloittavasta ministeri Risikon työryhmästä. Toivottavasti porukat ymmärtävät, että tekemätöntä työtä riittää kaikille. Yli yhdistys-, puolue- ja aaterajojen.

Tämä työryhmä on erinomaisen hyvä mahdollisuus saada vuosikymmeniä tiedossa olleet perustuslain vastaisuudet ja epäkohdat julkisuuteen.

Vastus on valtavan kokoinen ja miehittänyt valtaosin kaikkien alatyöryhmien paikat. Aivan kuten mainiossa Ryhmäteatterin Eduskunta 2 - dokumenttinäytelmässä osuvasti kerrottiin.

Suomen todellinen hallintamuoto korporativismi esittäytyy tässä työryhmässä. Todellisessa elämässä. Kovana ja korskeana.

Siksi on tärkeää, että tieto tämän työryhmän olemassaolosta liikkuu mahdollisimman laajasti. Kysehän on kaikkien suomalaisten lakisääteiseen vakuutus- ja sosiaaliturvaan liittyvistä asioista.

Itse toivon, että mahdollisimman moni ottaa yhteyksiä ensinnäkin niihin potilas- ja kansalaisjärjestöihin, joiden jäseniä ovat. Ministeriöiden virkamiehiin, alueidensa kansanedustajiin, meppeihin ja tiedotusvälineisiin.

Vaikka hiomalla yhdessä useamman kohtalonkaverin kanssa mielipidekirjoituksia paikallisiin lehtiin. Tämän Suomen sisäisen Berliinin muurin murtamiseen tarvitaan kaikki mahdollinen tarjolla oleva apu.

Muuten asioita mietitään tässä työryhmässä taas kerran 5 vuotta, 10 vuotta, 15 vuotta jne.

* * * * * *

maanantaina, joulukuuta 31, 2012
Vakuutuslääkärijärjestelmän avaava työryhmä

Huomenna se sitten virallisesti käynnistyy.

Vakuutuslääkärijärjestelmän ja vakuutuslääketieteen kattavaan läpivalaisuun tähtäävä ministeri Risikon työryhmä. On tärkeää, että työryhmän toiminta on mahdollisimman avointa.

Aiheesta kirjoitti Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 17.8.2012 tällaisella otsikolla: http://ajankuva.blogspot.fi/2012/12/vakuutuslaakarijarjestelman-avaava.html

* * * * * *

Aika mielenkiintoinen yhteensattuma....

Kun painan tämä kirjoituksen julkaistavaksi kello on 20:13

;-) x 2013


Journalismipalkinnot 2012  2

En tiedä, miten tiedonvälityksen tai journalismin palkintoja jaetaan, mutta tähän kisaan, voi jokainen halutessaan heittää oman ehdokkaansa peliin.

Suurin journalismipalkinto vuonna 2012 menee....
Suurin journalismipalkinto vuonna 2012 menee....

Täältä kisaan voi osallistua: http://suurijournalistipalkinto.fi/fi/

Voisiko teatterikappale voittaa kaikki sarjat?

Itselleni vuoden kovin journalistinen juttu on ehdottamasti ollut Ryhmäteatterin Eduskunta 2 - dokumenttinäytelmä. Sehän onnistui upeasti avatessaan Suomen todellista hallintamuotoa eli korporativismia.

Lähestyminen tapahtui työeläkejärjestelmään kytkeytyvien vallankäyttäjien verkoston kautta. Kuivasta ja vaikeasti avautuvasta aiheesta saatiin jännittävä ja hauska kokonaisuus. Nimin, kuvin ja erilaisin kytkentäkaavioin se kertoi, ketkä Suomessa todellista valtaa pitävät ja miten toimien.

Näytelmän vaikuttavuus on jäänyt toistaiseksi pieneksi, mutta pientä poreilua se on valtamedioissakin aiheuttanut. Heidän tekemätöntä työsarkaansa tässä sivuttiin. Hyvä vain, jos mahdollisimman iso määrä toimittajia, kuvaajia ja graafikoita pääsi sen näkemään.

- Dokumenttiteatteri valvomaan päättäjiä -

"Vallanpitäjiä hämmensi nähtävästi se, että dramaturgia avasi vaikean asian tavallisen suomalaisen tajuntaan satiirin keinoin.

Vallankäyttäjät eivät ehkä odottaneet, että hyvin tehty dokumenttiteatteri on myös journalismia: se on kerronnaltaan mahdollisimman perinpohjaista ja pyrkii mahdollisimman lähelle saatavissa olevaa totuutta." Lähde: HS 11.12.2012

Kirjoittaja Tuomo Pietiläinen on journalistiikan vierailijaprofessori Tampereen yliopistossa. Twitter: Valeproffa.

* * * *

Toivottavasti mahdollisimman paikkansa pitävän totuuden kertominen päättäjistämme ei jää vain teatterin lavalle. Silloin isoistakin asioista uutisoidaan Hesarissakin vain kulttuurin osan sivuilla. Vaikka kyse on isosti politiikan ja talouden toimitusten alueesta.

Vaikkakin korporativismi toimii perustuslain, parlamentarismin ja siten laillisuusvalvonnan ulkopuolella. Ei ole mikään pöllömpi systeemi. Niille, jotka ovat huipulla. Kuuluttihan näytelmässä Lauri Ihalaisen roolihahmo: "Meille kuuluu, kaikki paitsi ulkopolitiikka!"

Saattaa tuntua vitsiltä, mutta tutustukaa korporativismin saloihin pikku hiljaa ja seuratkaa minkälaisen kaavan mukaan nyt menossa olevat työmarkkinariidat luodaan, esitetään tiedotusvälineissä, lietsotaan täyteen raivoon ja miten sopiminen lopulta tapahtuu.

Tässä yksi näkökulma Suomen todellisen hallintamuodon ytimiin. Eri mieltäkin saa olla.

* * * *

- Korporativismi -
Julkaistu marraskuu 20, 2012
https://suomi2017.wordpress.com/2012/11/20/korporativismi/

"Ryhmäteatterin Eduskunta 2 - dokumenttinäytelmässä esitellään onnistuneesti Suomen todellista hallintamuotoa korporativismia. Korporativismia/korporatismi ei pidä sekoittaman konsensukseen.

Nyt, jos koskaan kaivattaisiin kansallista konsensusta siitä, että ymmärtäisimme ainakin seuraavat julkista päätöksentekoa kuvaavat termit samalla tavalla:

* avoimuus
* läpinäkyvyys
* rehellisyys"

* * * *

Lisää myös netistä - nelikantainen toimintamalli


Eduskunta II - dokumenttinäytelmä  15

Modernin teatteriryhmän ja tutkivan journalismin sekä katujournalismin riemuvoitto? Vuoden 2012 tiedonvälityspalkinto? Suurin journalismipalkinto 2012?

Suomen todellinen hallintamuoto eli korporativismi avautuu nimin ja kuvin. Eikä haittaa, jos et ennättänyt Ryhmäteatterin katsomoon. Facebookissaan Ryhmäteatteri nimittäin tiedottaa lohdullisesti näin:

“Hei, jos nyt tajuat, että Eduskunta II on jäänyt näkemättä, älä huoli: vaikka loput näytökset Helsinginkadulla ovatkin täpötäynnä, ensi viikolla 10.-15.12. Espoon kaupunginteatterissa on hurmaavat kuusi lisäesitystä!

Sama poppoo on lavalla Louhisalissa, soita (09) 439 33 88 ja varaa paikkasi!”
http://www.espoonteatteri.fi/?page=603

Menkää ihmeessä, jos haluatte tietää, ketkä Suomessa todellista valtaa käyttävät ja miten toimien?


Eduskunta 2  1

Mainosten mukaan Ryhmäteatterin dokumenttinnäytelmässä kyse on satiirista veljeskuntien Suomesta. Lisäisin mainion näytelmän nähtyäni sen verran, että kyseessä on myös komediallinen dokumentti sutki siskojen sukkelasta verkostosta Suomessa.

Suomen todellinen hallintamuoto on korporatismi
Suomen todellinen hallintamuoto on korporatismi

Pitkästä aikaa näytelmä, jonka loppuminen oli pettymys. Meno imaisi mukaansa kuin pesusieni vettä ja saippuaa Harjukadun saunassa. Toivottavasti kovan kansallisen korporativismin/korporatismin ytimet tulevat kaikille viimeinkin tutuiksi.

Mielenkiintoista onkin nyt seurata kuinka tiedotusvälineet tekevät meille tutuiksi termit korporativismi, veroparatiisi, harmaa talous ja harmaa hallinto. Ja niiden saumattoman ja toisiaan ruokkivan toiminnan.

Ryhmäteatterilta se ainakin onnistuu:
http://ryhmateatteri.fi/esitykset/eduskunta_ii

Pakko kysyä ihan avoimesti ihmetellen, että onko suomalaisen laatujournalismin keskus siirtynyt Helsingin Kallioon? Legendaarisen Helsinginkadun maisemiin.

Vai onko tapahtunut entisen Neuvostoliiton malliin niin, että tiedotusvälineet pitävät yllä virallista todellisuutta ja teatterissa saa näytellä sitten sitä vallitsevaa todellisuutta?

Tosin kohtuudella ja rajatun ajan.

* * * *

Vielä 1990-luvun alkupuolella Hesarikin sai/uskalsi/osasi kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä.

Poliitikkojen kadonnut valta - Erkki Pennanen
HS - Pääkirjoitus - 5.4.1993

"Tosiasiassa koko poliittinen järjestelmämme on vinoutunut sellaiseksi, että hallituksella ja eduskunnalla, poliitikoilla yleensä, on kovin vähän sananvaltaa talouspolitiikassa. Valta on luisunut virkamiehille ja eturyhmille.

.......

Sorsan haastajaksi ilmaantunut Martti Ahtisaari sen sijaan arvosteli ensimmäisessä vaalipuheessaan silmäänpistävästi korporatismia. Hän asetti sen vaihtoehdoksi kansanvallan ja politiikan, joka nojaa toimivaan parlamentarismiin.

On mielenkiintoista nähdä, miten Sorsa ottaa vastaan Ahtisaaren haasteen korporatismista. Sosiaalidemokraateille jos keille ay-liikkeen vallan ja valtaelkeiden kritiikki taitaa olla vähintäänkin kaksipiippuinen kysymys. Ahtisaari saattaa joutua vielä selittelemään, mitä hän itse asiassa tarkoitti.

Korporatismilla on saavutuksensa. Muuttuneissa oloissa poliitikkojen olisi kuitenkin korkea aika ryhtyä peräämään kadonnutta valtaansa ja puolustamaan sitä."

* * * *

Kalliolainen - lehdessä Marjut Salaman arviointi:
"EDUSKUNTA 2 - Ryhmäteatterissa"

"Työryhmän uutteran, vaikean ja väsyttävän työn tuloksena on syntynyt todella ajankohtainen esitys siitä, miten meitä vedätetään ja kuinka demokratiaa ja eduskuntaa käytetään juoksupojan asemassa.

Isonrahan hyväveli-organisaatiot ja eläkerahastot määräävät maamme tahdin sellaisessa sävellajissa, ettei se oikein missään muussa kaltaisessamme maassa olisi edes mahdollista.

Kun siis ottaa huomioon, että maamme yhä edelleen väitetään olevan demokraattinen ja ennenkaikkea hyvinvointivaltio."

Lue lisää Eduskunta 2 - dokumenttinäytelmästä osoitteessa:
http://www.kalliolainen.com/jutut/histoire.php?ID=1220

* * * *

Eikä tuossa kaikessa mitään. Jos se vain on sitä, mitä yhteisistä varoista tapahtuvalta asioiden hoitamiselta haluamme.