Kesän reitit

HSL:n ja Cityn yhteistyössä toteuttamassa juttusarjassa etsitään kohteita pääkaupunkiseudun sisältä. Lukijat viedään matkalle sekä tuttuihin että salattuihin pääkaupungin helmiin. Hyppää kyytiin ja katso kaupunkia turistin silmin.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on retket.

Inspiraatiota pääkaupunkiseudulla liikkuville!  2

Kesä on vaihtunut syksyksi ja kesän 2013 reitit ovat tulleet nyt päätökseen. Tämä on juttusarjan viimeinen retki pääkaupunkiseudulla tältä erää. Minulla oli vaikeuksia valita vain yksi muita huikeampi retkikohde tähän viimeiseen kirjoitukseen, joten tällä kertaa valitsin monta kohdetta.

Kesän reitit-projekti antoi minulle mahdollisuuden ja motivaation tutkia pääkaupunkiseutua ristiin rastiin; Itä-Vantaalta Westendin rannoille sekä Kruunuvuoren huviloilta Kalasataman graffitiaidoille. Täytyy sanoa, että en ole koskaan aiemmin kierrellyt kotiseutua näin laajasti ja monipuolisesti. Kaupunki on näyttänyt minulle monipuolisuuttaan ja kauneuttaan ja aurinko on paistanut lähes jokaisena retkipäivänä.

Olen kulkenut HSL:n vuorokausilippu kourassa ympäri pääkaupunkiseutua milloin milläkin kulkuneuvolla; bussilla, junalla, raitiovaunulla ja metrolla. HSL:n reittiopas on ollut loistava apuri reittien valinnassa ja olen todennut, että jopa Nuuksioon pääsee julkisilla kulkuvälineillä kätevästi.

Toivottavasti kohteet ovat inspiroineet teitäkin tutkimaan paikkoja turistin silmin ja toivottavasti kertomani reitit ovat helpottaneet näihin tunnettuihin ja salatumpiinkin paikkoihin löytämistä.

Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta löytyy tutkittavaa vielä reilusti ja on paljon niitä salattuja paikkoja, jotka jokaisen täytyy vain itse löytää- muutenhan ne eivät enää olisi salattuja! Toisaalta ne tunnetuimmat ja tututkin paikat näyttävät eri vuodenaikoina aivan erilaisilta.

Jopa päivittäisen työmatkan voi taittaa monella eri tavalla. Ehkäpä huomenna sinäkin voisit esimerkiksi metron sijasta mennäkin töihin bussilla tai paikallisjunalla. Tällaisilla pienillä asioilla arkeenkin saa pientä matkailun tuntua ja saa taas uuden tilaisuuden leikkiä turistia.

Hieman erilaisen päiväretken voi kasata esimerkiksi kiertämällä pääkaupunkiseudun vanhoilla ostareilla, käydä uimassa jokaiselta mattolaiturilta tai kierrellä kauppahalleissa ja toreilla.

Tässä vielä listattuna lisää paikkoja antamaan pääkaupunkiseudulla asuville ja tänne matkaaville lisää inspiraatiota retkikohteiden valintaan:

-Kallahdenniemi: Vuosaaren alueella sijaitseva kaunis luontokohde. Rauhallinen tunnelma, meri ja metsää. Niemen kärjessä suosittu uimaranta. Kallahteen pääsee esimerkiksi matkustamalla metrolla Vuosaaren suuntaan. Jää pois Rastilassa, jonka jälkeen Kallahdenniemeen ei ole pitkä matka kävellä.

-Aurinkolahti: Vuosaaren uusi osa. Täällä on pitkä rantabulevardi, jossa kävellessään voi melkein kuvitella olevansa jossain muualla kuin Suomessa. Rannassa on muutama ravintola ja kahviloita. Uimaranta on pitkä ja vilkas. Aurinkolahteen pääsee matkustamalla metrolla Vuosaareen.

-Uutela: Itä-Helsingin upea luonto-ja ulkoilualue. Upeita ulkoilureittejä meren lähellä ja todella kauniit, korkeat rantakalliot. Uutelaan pääsee matkustamalla metrolla Vuosaareen. Vuosaaren asemalta voi joko kävellä Uutelan alueelle tai mennä lähemmäs bussilla numero 78.

-Mustavuori: Kaunis ulkoilualue Itä-Helsingissä. Vuorella sijaitsee jännittävä luola. Luolalle on vaikea löytää, mutta etsivä kyllä löytää tiensä! Matkan voi aloittaa esimerkiksi Mellunmäestä, jonne pääsee metrolla.

-Herttoniemen kalliot: Tuttavani kutsui näitä kauniita, korkeita näköalakalliota nimellä "Köyhän miehen Koli". Täältä on upeat näköalat kauas ja täällä on mukava viettää aikaa vaikka eväitä syöden. Tänne pääsee esimerkiksi matkustamalla metrolla Herttoniemeen tai Siilitielle.

-Olympiastadionin torni: Upea paikka ihastella Helsinkiä hieman eri perspektiivistä. Paikalle pääsee esimerkiksi raitiovaunuilla numero 4 tai 10.

-Talvipuutarha: Mukava virkistyspaikka ja miellyttävä retkikohde aivan keskustan tuntumassa.

-Linnanmäki: Hupia ja naurua Lintsin huvipuistossa.Tänne pääsee Rautatientorilta esimerkiksi raitiovanulla numero 3.

-Korkeasaari: Helsingin eläintarha kauniin Mustikkamaan kupeessa. Mustikkamaalla hyvät uimarannat. Tänne pääsee kätevästi bussilla numero 16.

-Tiedekeskus Heureka: Erilainen päiväretkikohde Vantaalla. Heurekaan pääsee Helsingin keskustasta parhaiten paikallisjunalla N tai R.

-Verkkosaari: Pian matalaksi jyrättävä alue, joka voi yllättää rosoisuudellaan. Tänne pääsee esimerkiksi menemällä metrolla Kalasatamaan.

-Merihaka: Tämä vihattu ja rakastettu kaupunginosa täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Olisiko nyt aika käydä tutkimassa tätä kolkolta tuntuvaa betoniviidakkoa hieman lähempää? Merihaka voi yllättää erilaisuudellaa ja karuudellaan. Merihakaan pääsee esimerkiksi busseilla numero 55 ja 16.

Koko Kesän reitit-juttusarja löytyy tästä osoitteesta ja jos olette viihtyneet matkassani pääkaupunkiseudulla, voitte jatkaa juttujeni seuraamista vakituisessa Urbaani viidakkoseikkailjatar-blogissani, jossa matkataan sekä lähellä että vähän kauempanakin. Kiitos matkaseurasta ja tervetuloa siis matkaan mukaan jatkossa Urbaanin viidakkoseikkailijattaren parissa!

Urbaani viidakkoseikkailijatar löytyy myös Facebookista, jota kautta juttuja on helppo seurata ja sinne päivitän välillä myös vähän ekstraa!


Kivinokka: Ympäristötaidetta ja puumökkejä  6

Tämän päivän retkelläni yhdistän luontoretkeilyn taiteeseen. Nämä kaksi asiaa löytyvät kaiken lisäksi samasta paikasta, itäisen Helsingin Kivinokasta. Se sijaitsee Herttoniemen luoteiskulmassa ja jatkuu Vanhankaupunginselälle. Helsingin keskustasta pääsee lähelle Kivinokkaa lukuisilla busseilla sekä metrolla.

Kivinokka on viime aikoina noussut otsikoihin Helsingin kaupungin uudelleenkaavoitusten yhteydessä, sillä alueen tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. On mahdollista, että nykyinen virkistys- ja kesämaja-alue saa väistyä asuinalueen tieltä. Toivotaan, ettei näin käy, sillä Kivinokka on monelle kaupunkilaiselle tärkeä paikka. Nyt on siis oiva hetki vierailla Kivinokan alueella ja saada päättäjät ymmärtämään alueen tärkeys kaupunkilaisille nimenomaan ulkoilualueena. Me kaupunkilaiset tarvitsemme myös luontoa ympärillemme.

Tänään otan myös pyöräni mukaan, koska haluan pyöräillä hieman tuolla alueella. Pyörän saa ottaa metroon mukaan, joten valitsen kulkuneuvoksi bussin sijasta metron.

Kivinokka sijaitsee Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemien välissä. Taidan jäädä pois Kulosaaressa. Sinne on Rautatientorilta kahdeksan minuutin matka itäänpäin menevällä metrolla.

Metro saapuu laiturille parin minuutin kuluttua. Talutan pyöräni metroon, jossa on paljon ihmisiä. Mahdun kuitenkin hyvin kyytiin.

Näkymä metron ikkunasta Sörnäisten jälkeen on kaunis ja valoisa. Enää ei olla tunnelissa. Metro ajaa nyt ulkona ja ikkunoista näkyy meri. Pian kuuluu kuulutus "Kulosaari, Brändö". Tämä on asemani ja jään pois kyydistä.

Kulosaaren uudistetulta asemalta lähden ajamaan pyörällä Herttoniemen suuntaan. Matkaa on hieman alle kaksi kilometriä. Näköjään tästä menee myös bussi numero 81, joka ajaa Herttoniemen ja Kulosaaren väliä. Hyvä tietää ensi kertaa varten!

Ajan muutaman minuutin ja pian vasemmalla näkyy kyltti, joka ohjeistaa Kulosaaren kartanolle ja Kivinokan ulkoilupuistoon. Tuossa vieressä näkyy myös bussipysäkki, jossa bussi numero 81 pysähtyy juuri. Käännyn tästä.

Jatkan matkaa pitkin maaseutumaista hiekkatietä. Ohitan jalkapallokentän ja siirtolapuutarhan. Mäen jälkeen saavun parkkipaikalle ja jätän pyöräni tähän.

Kävelen kahvion kylttien osoittamaan suuntaan. Matkan varrella näkyy herttaisia, puisia mökkejä. Alueet on merkitty ja numeroitu lohkoina. Pian näkyy myös uimaranta. Siellä näkyy kymmeniä ihmisiä uimassa. Kauempana on myös koirien uimapaikka.

Siellähän se vihreä, puinen kahvila veden äärellä jo näkyykin. Kaumpana huomaan myös heinäseipäitä ja puuveneitä. Pihassa on keinu ja merellä laituri. Jatkan rantaa kohti ja bongaan ensimmäiset Kivinokassa syyskuun puoliväliin asti näytillä olevat pientilateokset; kallioilla makaa krokotiili ja maassa on papukaijoja.

Kyseessä on vuosittain Kivinokkaan kasattava ympäristötaidenäyttely. Kivinokan alueelle on sijoitettu lukuisia hauskoja taideteoksia. Niitä voi bongailla kartan avulla tai vain samoilemalla alueella ristiin rastiin.

Kahvilan pihassa näkyy jo monta hauskaa teosta. Tämähän on jännää! Pihassa on myös kanoja häkissään. Lampaitakin on kuulemma ollut, mutta juuri nyt aitaus on tyhjä.

Jatkan matkaani ruokailun jälkeen kohti aiemmin ohittamaani luontopolkua. Löydän selkeät opasteet ja seuraan niitä. Saavun aukiolle, josta luontopolku alkaa.

Opastetaululla informoidaan, että polku on 330 metriä pitkä ja se päättyy Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen eteläreunalla sijaitsevalle lintulavalle. Taululla mainitaan polun soveltuvan myös liikuntarajoitteisille.

Suuntaan metsään. Pian näen metsän keskellä pingispöydän. Kävelen lähemmäksi ja huomaan, että se on osa ympäristötaidenäyttelyä. Mailoissa on tunnettujen ihmisten kasvokuvia. Maassa on pallokin. Aika hauska idea! Toivon, että kukaan ei tuhoa tai varasta näitä.

Jatkan matkaani selkeästi merkittyä polkua pitkin. Metsä näyttää kauniilta ja valonsäteet kimmeltävät puiden lomasta. Upea paikka.

Ohitan siilien suojatieksi merkatun kohdan. Se hymyilyttää. Matkan varrella löydän muutaman muunkin taideteoksen. Tunnistan muun muassa julkisuuteen päässeen näkinkenkää kuvaavan teoksen, jonka sisältä on varastettu helmi. Näkinkenkä on edelleen tyhjä.

Pian päädyn lintulavalle. Täällä on todella hiljaista. Minun lisäkseni täällä on kaksi ihmistä kiikareineen. Luonnonsuojelualue vesistöineen on kansainvälisesti merkittävä lintukosteikko. Kaukana näkyykin joutsen poikueineen. Kaunista.

Istun jonkin aikaa paikoillani. Katselen lintuja ja kuuntelen hiljaisuutta, kunnes palaan metsäpolulle. Luontopolku päättyy pian ja se kaartaa takaisin lähtöpisteeseen. Samoilen vielä jonkin aikaa tunnelmallisten kesämajojen välissä kulkevilla poluilla ja haaveilen omasta puumökistä. Tällainen omaa kotia lähellä oleva mökki olisi kyllä täydellinen rentoutumispaikka.

Iltapäiväaurinko paistaa lämpimästi. Luonnossa liikkumisen, siirtolapuutarhamökistä tai kesämajasta haaveilun sekä lintujen ja taiteen bongailun jälkeen aion nyt vain etsiä täydelliset puut, joiden väliin saan ripustettua riippumattoni. Loppupäivä on omistettu päiväunille riippumatossa, kirjalle ja merinäköalalle. Saatan myös pulahtaa veteen.

Paikka löytyy niemen kärjestä. Ripustan riippumattoni puihin kiinni ja rentoudun matolla makoillen iltaan saakka. Tänne pitäisi tulla useamminkin.

Kotiinpäin mennessä hyppään metroon Herttoniemen metroasemalta. Vajaa kymmenen minuuttia ja minä ja pyöräni olemme taas takaisin lähtöpisteessä, Rautatieasemalla.

Mahtava paikka uimiseen, luonnossa liikkumiseen ja lintujen bongailuun tuo Kivinokka! Suosittelen kaikille myös tilataidenäyttelyyn tutustumista. Teokset ovat esillä vielä yli kuukauden. Itseltänikin jäi vielä monta teosta löytämättä. Niitä pitäisi olla yhteensä 19. Loput aion löytää ensi kerralla.


Vaihtoehto pääkaupunkiseudulta luonnon ystävälle: Nuuksio  4

Suomen kesä on parhaimmillaan ja on mustikka-aika. Tänään, heinäkuisena sunnuntaina haluan taas päästä hetkeksi pois kaupungin hälinästä.

Yksi pääkaupunkiseudun parhaista luonnon piilopaikoista on ehdottomasti Nuuksion kansallispuisto, joka sijaitsee alle 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Pinta-alaa Nuuksion kansallispuistolla on yhteensä noin 53km2 ja se levittäytyy Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen alueille. Nuuksion luonto on monipuolinen ja vaihteleva ja kansallispuisto on luontoarvoiltaan Uudenmaan laajin ja tärkein yhtenäinen saloalue.

Kansallispuiston alueella on yli 80 järveä tai lampea, joista suurin osa on hyvin kirkasvetisiä. Muuten maastossa vuorottelevat laaksot, rotkot, suot ja metsät. Alueella kasvaa havumetsää, tammimetsää, sekametsää sekä lehtometsää.

Nuuksion luonto on Suomen mittakaavassa erittäin monimuotoista ja siellä elää myös useita harvinaisia eläinlajeja, kuten muun muassa kansallispuiston tunnuseläimiä, liito-oravia. Näiden lentävien oravien lisäksi Nuuksiossa voi törmätä myös esimerkiksi hirviin, kettuihin ja valkohäntäkauriisiin.

Vaikka olen tiennyt Nuuksion olemassaolosta ja kuullut siitä paljon hyvää, en jostain syystä ole koskaan käynyt siellä. Nautin suuresti luonnossa liikkumisesta ja käyn Lapissa asti vaeltamassa, mutta aivan lähettyvillä olevassa kansallispuistossa en vain ole vielä käynyt. Olen kai kuvitellut, että sinne ei pääse ilman omaa autoa. Nyt kuitenkin tiedän, että retken Nuuksioon voi toteuttaa aivan yhtä hyvin käyttämällä julkisia kulkuneuvoja. Tänään testaan, kuinka tämä käy.

Helpoin tapa päästä luonnonhelmaan, Nuuksioon, on junan ja bussin yhdistelmä. Helsingin päärautatieasemalta on mutkattominta matkustaa paikallisjunalla Espoon keskukseen, josta liikennöi bussi numero 85, ja kesäisin myös numero 85A, suoraan kansallispuiston alueelle.

Olen rautatieaseman ratapihalla ja tarvitsen nyt U-junan tai vaihtoehtoisesti S-junan. On sunnuntai ja junat eivät kulje jatkuvasti. Seuraava S-juna näyttää lähtevän vasta 15 minuutin kuluttua. Käytän ajan hyväkseni ja kipaisen kauppaan hakemaan eväitä.

Istun junassa ja juna lähtee liikkeelle. Otan kirjani esiin ja aion nauttia pakollisesta paikallaan olemisen hetkestä. Julkisilla kulkuneuvoilla liikkumisessa on omaan autoon verrattuna juuri tämä helppous. Matka-ajan voi käyttää valitsemallaan tavalla, koska ei itse tarvitse keskittyä liikenteen seuraamiseen. Itse valitsen ajankulukseni nyt lukemisen.

Konduktööri vaeltaa junan vaunuissa ja informoi Turkuun ja Karjaalle matkustavia viivästyneistä ratatöistä, joiden takia junayhteydet eivät kulje normaalisti. Hän on mukava ja avulias, vaikka muutama matkustaja vaikuttaa myöhästymisen takia kireältä.

Saavumme Espoon asemalle. Täältä minun täytyy löytää bussi numero 85 ja varmistaa, että muistan bussin numeron oikein. Tiedustelen asiaa vastaan käveleltä bussinkuljettajalta ja saan humoristisen vastauksen: "Sovitaan niin! Eikös se 85 ole aika hyvä numero? Se lähtee tuolta toiselta puolelta siltaa.". Jatkan siis Kirkkojärventien kylttien osoittamaan suuntaan.

Bussi seisoo jo pysäkillä ja hyppään kyytiin. Näytän vuorokausilippuani kortinlukijalle. Bussissa vaikuttaa olevan lähinnä turisteja. Muutama suomalainenkin täällä on.

Suuntaan bussin takaosaan. Siellä istuu myös kaksi tyttöä rinkkojensa kanssa. Rinkat herättävät mielenkiintoni ja jututan tyttöjä hieman. He ovat kotoisin Sveitsistä ja ovat Euroopassa interreilaamassa. Suomessa he aikovat olla vain yhden vuorokauden. Rautatientorin matkailija-infossa heille oli kerrottu, että Nuuksio on loistava paikka telttailuun. Sinne he ovat siis nyt matkalla telttailemaan yhdeksi yöksi.

Noin kahdenkymmenen minuutin matkan jälkeen bussin ikkunasta näkyy maaseutumaiseman jälkeen juuri vast'ikään avattu Suomen luontokeskus Haltia. Jään pois tässä pysäkillä. Haluan mennä tutustumaan tuohon mielenkiintoiselta kuulostavaan, uuteen paikkaan.

Haltia on skandinaavista tyyliä edustava rakennus. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja ikkunat ovat isot. Niiden läpi näkyy kaunista järvimaisemaa.

Kiertelen Haltian näyttelytiloissa ja opiskelen faktoja Suomen luonnosta ennen oikeaan luontoon siirtymistä. Täällä on paljon lapsiperheitä. Täällä voi perehtyä kaikkiin Suomen kansallispuistoihin tai lukea virtuaalista autiotuvan vieraskirjaa. Siellä täällä näytetään videoita ja luontoaiheisia kuvia on ympäriinsä. Näyttelyt kuulemma vaihtuvat tietyin väliajoin.

Ennen luontoon siirtymistä käyn vielä kurkkaamassa näköalaa Haltian Pohjannaula-tornista ja nautiskelen kupin kahvia Haltian ulkoterassilla.

Nuuksion kansallispuiston alueella on lukuisia eri reittejä, joista jokainen voi vapaasti räätälöidä omansa. Reitit alkavat heti tien toiselta puolelta ja minä päätän lähteä Haltialta kohti Haukkalampea. Edessä olisi 4,4 kilometrin vaellus Haukkalammelle ja sen jälkeen voisin kierrellä lammen ympäristössä.

Reitit ovat selkeästi merkittyjä ja poluilta on vaikea eksyä. Punaisia merkkejä on reilun kymmenen metrin välein ja opastetauluja löytyy lähes jokaisesta tienristeyksestä.

Seuraan Haukkalammen kylttejä. Vastaan tulee vain muutama ihminen. Espanjalaiset turistit kysyvät tietä Haltialle ja bussipysäkille. Ampiainen yrittää liittyä seuraani, mutta karkotan sen kintereiltäni ottamalla muutaman juoksuaskeleen.

Metsä on hiljainen ja rauhoittava. Ohitan lammen. Metsäkävelyn jälkeen edessä näkyy pitkospuita. Kävelen niitä pitkin ja pian edessä on jyrkkä nousu. Kipuan portaita ylöspäin ja samalla lasken niitä. Yhteensä 314 porrasta, ellen väärin laskenut.

Mäen päällä on hyvä ottaa pieni lepohetki ja juomatauko. Kuuntelen samalla hiljaisuutta ja nautin rauhasta. Linnut lentelevät ja puut narisevat hiljaa tuulessa.

Jatkan matkaani. Välillä pysähdyn syömään mustikoita. Risteyksessä jatkan matkaani pitkin Punarinnankierrosta, joka kartan mukaan vie myös lähelle Haukkalampea.

Haukkalammella on kahvila ja opastupa. Täältä saa myös lähdevettä. Opastetaululla näkyy reitti bussipysäkille. Hyvä tietää jatkoa varten, mistä bussi lähtee takaisin Espoon keskukseen.

Kiertelen Haukkalammen alueella ristiin rastiin. Lampi on kaunis. Kauempana näkyy jyrkkiä kallioseinämiä. Ihmiset uivat ja grillaavat. Täällä saa grillata vain siihen tarkoitetuilla alueilla.

Telttojakin näkyy muutama. Myös telttailu on sallittua vain merkatuilla alueilla. Olisi ollut mukavaa jäädä tänne vaikka yöksikin, mutta nyt en ole varustautunut siihen. Ensi kerralla sitten.

Ennen kotiinpaluuta kierräin vielä Nahkiaspolun, joka on kahden kilometrin pituinen luontopolku. Tämä reitti on todella kaunis! Metsä on luonnontilaista ja rehevää.

Puussa kiipeää orava. Onkohan se liito-orava? Päätän, että se on. Pian maasto muuttuu peltomaiseksi. Täälläkin on pitkospuita. Edessä virtaa joki. Muuten on aivan hiljaista. Koko reitin aikan vastaan ei tule ainuttakaan ihmistä. Ainoa kohtaamiseni on liito-oravan kanssa. Sen täytyi olla liito-orava.

Nahkiaspolun jälkeen olen valmis palaamaan kaupungin sykkeeseen. Busseja täältä Nuuksiosta lähtee näin kesäisin ne kaksi, numerot 85 ja 85A.

En tiedä bussiaikataulua. Se olisi kyll ollut Haukkalammen opastaululla. Lähden silti vain kävelemään pöllyävää hiekkatietä pitkin bussipysäkille ohjaavan tienviitan osoittamaan suuntaan.

Viereeni pysähtyy auto, jossa istuu mukavanoloinen perhe. He tarjoavat kyytiä bussipysäkille. Täältä sinne on kieltämättä jonkinmoinen matka ja olen jo kävellyt paljon. Hyppään siis auton kyytiin.

Perhe on ollut Nuuksiossa päiväretkellä. He ovat olleet näyttämässä tyttären irlantilaiselle poikaystävälle Suomen luontoa. Luulenpa, että poikaystävä saa hyvän kuvan maastamme.

Bussi tulisi aivan pian. Perhe on menossa kanssani samaan suuntaan eli Espoon keskukselle, joten he tarjoutuvat kyyditsemään minut sinne asti. Rahallinen säästöhän tämä ei ole, koska vuorokausilippuni on edelleen voimassa, mutta mikäs tässä on jutustellessa mukavia. Harvinaista vieraanvaraisuutta muutenkn tällainen ventovieraan auttaminen. Sitä pitää kunnioittaa!

Espoon keskuksella tutkin eri vaihtoehtoja, kuinka pääsen takaisin Helsinkiin. Bussi Kamppiin lähteekin aivan pian. Suuntaan siis läheiselle bussipysäkille odottamaan bussia numero 154.

Bussimatkan aikana ihastelen ikkunoista näkyvää merimaisemaa ja mieleni on levännyt. Nuuksio on kaunis paikka ja on käsittämätöntä, etten ole käynyt siellä aiemmin. Nyt kuitenkin olen ja ensi kerralla tiedän, että sinne pääsee helposti ilman omaa autoakin. Seuraavalla kerralla aion myös ottaa sen teltan ja grillattavaa mukaan ja jäädä Nuuksioon yöksi. Sitä paitsi sinne jäi vielä lukuisia tutkimattomia reittejä!