Kun siskot menee baariin

Meillä on tapana tavata muutamien (tyttö)ystävien kanssa noin kerran kuukaudessa kahvin, ruoan tai drinksujen äärellä. Nämä illat ovat odotettuja ja yleensä aika menee kuin siivillä kun keskustelemme niitä näitä, jaamme ilot ja surut ja nauramme omille tyhmyyksillemme. Miten tällaisten hetkien tärkeyttä ei tullut edes miettineeksi nuorempana?

Jotkut ystävyyssuhteistamme ovat säilyneet kouluajoista asti, mutta silti uskallan väittää, että välimme ovat nyt paremmat kuin koskaan. Vaikka emme nää toisiamme joka päivä tai ole ollenkaan niin kiinteässä yhteydessä kuin aikaisemmin. Onko se vain ihmiselle niin ominainen ripustautumisen tarve, kun ajaa säilyttämään nämä suhteet - että olisi edes jotain pysyvää elämässä - vai onko se todellakin niin, että tässä vaiheessa jyvät alkavat erottua akanoista, ja niitä aitoja suhteita alkaa arvostaa täysin uudella tavalla? Jollakin viisaammalla on luultavasti tähän vastaus olemassa.

"Siskojeni" kanssa baariin meneminen on omanlaisensa rituaali. Ilmassa on aina suuren urheilujuhlan tuntua, kun pääsemme suuremmalla porukalla ulos yhtä aikaa. Se on erilaista kuin jos menisi vain yhden tai kahden kamun kanssa. Suurella porukalla mennessämme me olemme valtiattaria; yleensä emme edes katsele miehiä sillä silmällä vaan nautimme vilpittömästi keskinäisestä ajanvietostamme, tanssimme ja pidämme jopa lapsellisen kivaa (mikä varmasti näkyy myös ulospäin, heh heh). Näiden iltojen jälkeen on poikkeuksetta mukava mieli ja energiaa kuin pienessä kylässä, vaikka rapsi painaisikin.

Ystävyydessä on voimaa. Varsinkin siskojen ystävyydessä. Malja teille, ystävät!

Post scriptum: Tämähän olisi ollut parempi kirjoittaa ystävänpäivänä... ;)