Matkustamisen ihanuudesta

Minä pidän matkailusta. Aidosti. En voi sanoa olleeni kertaakaan reissussa, josta olisi jäänyt huono mieli. Aina tapahtuu jotain sykähdyttävää. Tässä mietiskelin, että tuleeko tuo fiilis katoamaan tai muuttumaan, jos alkaa matkustaa työksensä. Väsyykö sitä hotellielämään ja siihen, että on vieraassa paikassa, muttei ole aikaa tutustua siihen tarkemmin. Tai ehkä sitä alkaa enenevässä määrin arvostaa niitä matkoja, kun saa ja ehtii tutustua kohteeseen ja hakea elämyksellisyyttä.

Yritän matkustaa vapaa-ajalla ulkomaille ainakin pari kertaa vuodessa. Yleensä viikoksi pariksi jonnekin kauemmaksi ja ainakin kerran viikonloppulomalle lähemmäksi. Joskus pidin mahdottomana ajatusta siitä, että matkustaisin samaan paikkaan uudelleen, mutta mitä enemmän paikkoja näkee, sitä enemmän tuntuu, että kaipaa uudelleen niihin parhaisiin paikkoihin. Maut, tuoksut, värit, kaikki ovat syöpyneet mieleen lähtemättömästi!

Olen etuoikeutettu, kun voin matkustaa ja tiedostan sen kyllä. Anteeksi en sitä kuitenkaan pyydä, koska teen töitä joka reissun eteen ja koen, että matkailu todellakin avartaa ja ottaa pois ainakin pienen osan siitä ihmiselle niin ominaisesta itsekkyydestä.

Talviloma - here I come!

Post scriptum:
Täytyypä vielä muuten sanoa, että mä en tajua miehiä. Siis ihan oikeasti. Jos naiset on olevinaan vaikeita, mut kyllä ne on ne miehetkin. Jatkuvaa itkua ja hammasten kiristelyä.

Antakaa voimaa.

Kiitos.