Piiiikkasen hämärä juttu tapahtu ku kävelin kämpältä Makuunille pari tuntia sitten! Ylitin juuri suojatietä kun vastaan tuli arviolta 65 vuotias mies, joka huudahti ”OI KUINKA KAUNIS!” sitten hän pyysi mua pysähtymään ja jäämään hetkeksi juttelemaan hänen kanssaan. Hän hoki jatkuvasti ”voiko olla noin kaunis…” ja tuijotti to-del-la häiritsevällä tavalla. Ok, hän oli harmaahapsinen, siististi pukeutunut ja selvästikin selväpäinen, mutta silti tilanne oli aivan hämärä, ja yritinkin kohteliaasti luistaa paikalta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Hän pyysi että ”katso nyt minua silmiin, katso nyt, ja kuuntele tarkkaan mitä minulla on sanottavana.” Sitten hän kertoi olevansa matkalla katsomaan ystäväänsä ja pyysi minua mukaansa. Hänen mielestään olisi ollut niin mahtavaa saada ilahduttaa 70-vuotiasta ystäväänsä Mattia (jos oikein muistan) ja tuoda näytille ja juttuseuraksi nuori ja kaunis tyttö. Sanoin että nyt on kyllä kiire, että en todellakaan pysty. Kauan hän jaksasi vängätä mutta lopulta uskoi ja kätteli ja suuteli kättäni ja sanoi ”Sinulla on hyvä sydän. Sen näkee. Oikein mahtavaa elämää! Pidä huoli itsestäsi.”
Sain melkein riuhtaista itseni irti että pääsin lopulta lähtemään. Oli siis kyseessä keskusta-alue ja vieressä oli valoissa autoja ja kadulla kulki ihmisiä, joten siis tilanne ei sinänsä ollut mitenkään pelottava, mutta jotenkin jäi kyllä epämääräinen olo… Yh. Mitä jos hän aidosti tahtoikin vain ilahduttaa ystäväänsä? Mitä jos hän oli yksinkertaisesti vain vähän vanhuudenhöperö ja siksi vähän ”epäilyttävä” No, parempi olla varovainen. Tätä se maailma on.