Aamu

Lähdin lenkille puoli seitsemän aikaan ja juoksin kauniissa kesäaamussa reilut kaksi tuntia. Linnut alkaa pikkuhiljaa olla laulunsa laulaneita, sen verran on kesä mennyt eteenpäin. Viime viikolla juoksinkin vain iltaisella, että aamuhavainnot jäi tekemättä.

Muutenkin viime viikko oli lenkkeilyn kannalta enemmän lepoviikko, mutta ei se näytä tehneen yhtään hallaa. Sykkeet pysy alhaalla ja juoksu maittoi. Täytyy vaan toivoa, että kevään aikana tuli kilometrejä tarpeeksi. En viitsisi kokeilla mitä on juosta viimeset 10 kilometriä pelkällä tahdolla. Se kun ei tunnu mitenkään mukavalta, eikä terveelliseltä.

Mutta pakko olisi saada edes viisi kiloa jäämään pois matkasta ennen Helsinkiä. Katsotaan nyt, kesä on kuitenkin vasta alussa.