Kiire on ikävä piirre töissä.
Töitä on niin paljon, että vaikka tekee nopeasti ja hutasten työnsä niin puolet siirtyy jonoon. Jono senkun kasvaa ja sit eteen tulee pieniä virheitä, mitä on käynyt kun nopeasti tekee. Ei vain ole aikaa tarkastaa omaa työtään, nopeasti homma pakettiin, liikeelle ja seuraava työn alle.
Kuukausi sitten tein suunnitelma, jota nyt pala palalta toteutetaan. Että ottaa päähän kun koodit on menneet ihan pieleen. Siis jos olisin printannut sen ulos ja lukenut ajatuksella, olisi virheet löytyneet. Mutta siihen ei vain ollut silloinkaan aikaa. No nyt ensimmäisen osan suunnittelussa virheet löytyivät sentäs.
Tehdä nyt nopeasti sutta ja sekundaa … ylipitkiä päiviä ja päivän jälkeen takki tyhjä… ja tuloksena vain puoliksi tehtyjä virheitä täynnä olevia töitä ja pidempi tekemättömien jono.