Contour
Monttubileet
Maasta sinä ollet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva. No tällä kertaa vainajan siunaus- ja muistotilaisuus oli pidemmän puoleinen. Siis toki sukulainen, eikä kauhean läheinen, mutta oppihan sitä nyt…
Tutkimuksia
Jos on nykyään mitä hyvänsä vaivaa niin kyllä sitä pystytään tutkimaan. Sen verran ehdin lehteä lukea että ulkomailta on tullut maksullisia tekstiviestipalveluita Suomeen ja kohinalla. No sit kun sitä ruvetaan…
Lisää vihreää
Pahimmat kolhut on nyt paikattu. Ohjaamossa toki joitain painumia jäljellä ja penkki kaipaa ensiapua. Verhoomossa oli hiljaista, vain yksi nainen siellä hiljalleen pisteli neulalla antiikkijakkaran päälisiä. Työnjohto palaa vasta ensi…
Vihreää
Näköjään olen tullut vihreäksi- kyse ei siis ole puoluekannasta vaan pienestä maalausurakasta. Ei ollut tarkoitus ajella pitkin Vantaata, eikä ottaa kiinni valmiiksi maalatun kappaleen kääntöpuolelta, mutta kumpikin kuitenkin toteutui. Onneksi…
Ajokauden avaus
Ei dramatiikkaa. Akku kiinni, ryyppy päälle, bensahana auki, virta päälle ja 2 polkaisua. Sit pääsikin ajamaan pihalle auringonpaisteeseen. Toki tähän aikaan vuodesta vaikka on +13 niin täytyy vähän varustautua ennen…
Voihan VR taas
No nyt oli joka kolmas kaukojuna myöhässä maaliskuussa- tällä menolla ihan turha tehdä mitään routa-ajan aikatauluja kun ei ne pysy niissäkään. Onhan se hienoa että kaksi kolmesta kaukojunasta kulkee kuukauden…
Hyvästi rauha ja hiljaisuus
Aamun ratoksi vähän kirjallisia töitä. Loppu päivä pitikin olla aikaa huoltaa kalustoa. Kobelco oli pajalla odottamassa ja ehtinyt sulaa ja kuivaa. No niinhän siinä tietysti käy että kun saa panssarit…
Vetinen sunnuntai
Ei uskalla edes rännejä puhdistaa, vaikka aihetta olisi. Ei ainakaan tikkailla uskalla kiivetä kun katolta saattaa tulla lunta paljon ja vauhdilla. Tiilien ja levyjen nostelu onnistui suuremmitta murheitta. Märkää oli…
Tuhannen prosentin korko
Näköjään tämän hetken paras bisnes, pyramidihuijaustakin parempi on pikavippibisnes. Pikavippaaminen on laillista ja helppoa, mut ei ainakaan itsellä ole varaa maksaa tuhannen prosentin todellista vuosikorkoa. Jokainen pikavippifirma on hyvä bisnes…
Liian myöhään
Kännykkäaikana pitäisi pystyä helposti kertomaan jos ei jollekin työmaalle kerkiä- kilpailevan firman kaveri oli lupautunut ruoppaamaan rannan ja nyt sit tähän suuntaan soitellaan että saisivat uintikuntoon kesäksi kun kumpikaan luvanneista…