Contour
Rantatien avajaiset
Muutama päivä sitten ihmettelin yhden ihmisen peruuttelua vaunuineen. En ihmettele enää. Siis se että on vaunulle paikka ja tukijaloille paikat niin siihen on osuttava just eikä melkein. Jos menee pieleen…
Vihreää
Lehdet alkaa olla aika isoja ja ruoho pitkää. Joku hätäisin oli jo kesantojaan niittämässä. Vettä tuli, mutta onneksi tuuli tyyntyi. Sikäli ongelmaton päivä että ei kukaan edes soittanut. Kyl ihmettelee…
Monttubileet jatkuu
Niinkin tavallinen työkalu kuin vesivaaka loisti poissaolollaan. Siitä huolimatta uudet betonirenkaat jäivät tällä erää suoraksi kalibrointiasemaksi kaikkiin suuntiin. Ei ollut herkkua tänäänkään, eikä silmänruokaa. Tuntuu että koko ajan tulee lisää…
Kellon ympäri
Myydään antiikkinen kivikaivo. Valmistusvuosi todennäköisesti 1890 – 1912. Syvyys viitisen metriä. Korkealaatuista käsityötä. 2,5 metriä purettuna ja 2,5 metriä edelleen maan uumenissa. Myydään rakennussarjana ilman takuuta, ohjeita. Lopun purkamiseen vaaditaan…
Tilauksessa poutaa
Kilometrejä on tullut tällä viikolla. Orpo olo kun ei ole auto pihassa- onneksi sentään Suzuki. Täysi työpäivä ja vähän ylikin. Ei muita vastonkäymisiä kuin kivikuorman jääminen jumiin lavalle ja vajaat…
Eipäs juupas kaivetaanpas
Päivän ohjelmassa oli lastautuminen ja taas jonkun toisen firman susien korjaaminen. Toki varmaan pari korjausta sitten tuokin sadevesijärjestelmä oli toiminut ihan oikein, mutta ei enää viime talven jälkeen. Välitön havainto:…
98 kilsaa
Mene sinne, mene tonne, tee sitä, tee tätä. Tulihan tänään lopulta jotain valmistakin. 2 1/2 kuormaa kiviä muuttui kivipenkereeksi ja tarvikekuorma kyydissä maanantaita varten. Muuten hyvä, mutta kärryvanhuksesta uupuu sidontapisteitä….
Märkää ja kylmää
Päiväohjelmassa oli 1 kpl uimarannan teko. Siihen asti meni kuivin jalon kun piti laittaa suodatinkangas uima-alueelle. Onneksi sain oikein nätin apulaisen rullan toiseen päähän yhden siivun ajaksi. Viimeisen- sen syvimmän…
Kiirettä pitää
Eka oikein aikainen aamulähtö taas muutamaan päivään. Sisäinen kello oli menossa jo ennen kuutta. Aurinko kaiketi tai huonot verhot. Päivä sinänsä meni ok. Ruokaakin oli buffetin täydeltä ja silmänruokaa jälkkäriin…
Tientukot
Niinhän se menee että kun tukkii tai katkaisee vaikka kuinka hiljaisen tien niin jo tulee vähintään marssirivistö. Ajeltuani vaunu ojapohjaa viistäen tulipaloa sammuttamaan arvelin että kun tie on osittain tukossa-…