20.4.2012 Contour

Supailua

Ihan perjantai 13. fiilikset. Ensimmäisenä aamulla lasit autossa paksussa jäässä, eberi pysähtynyt omia aikojaan. ilmeisesti syksyllä vaihdettava koko lämmitysyksikkö. Seuraavana isä unohti reissusta puhelimensa ja taas ajeltiin edestakaisin. Onneksi oli…

19.4.2012 Contour

Puu kaatuu

Taidan olla valoherkkä. Ei auttanut vaikka valvoi yli puolen yön. Silti ennen kuin oli seitsemää tuntia nukkunut oli silmät auki ja väsymys nollassa. Ilmeisesti eilinen oli antoisa kun sai oikein…

17.4.2012 Contour

Jumitus

Takana noin 25 kilometriä lavetin kanssa täydessä lastissa. Perillä hirvitti ensin kestääkö tie. Tie kesti ja kone meni ihan oikeaan osoitteeseen. Siellä oli edelleen melkoinen määrä lunta. Vettä on liikkeellä…

17.4.2012 Contour

Siihen korkeaan pöytään

Jauhelihaa, kolmen sipulin kermaa ja kidneypapuja suolaliemessä- mikä maku keitettyjen perunoiden ja kotimaisen kurkun kera. Paha maku tuli tosin suuhun heti kun pääsi verottajan kirjeen mätkyosaan asti. Sen siitä saa…

16.4.2012 Contour

Vanerilaatikoita ja vormuloita

Tavallaan oli vapaapäivä. Käytännössä jouduin kuitenkin antamaan puoli tuntia käyttökoulutusta, juttelemaan parinkin asiakkaan kanssa ja viemään yhden perävaunun lainaan. Kontin sisustus oli muuttunut aika radikaalisti ja näyttää että siihen on…

15.4.2012 Contour

Väärät asiakkaat

Kaiken kylmyysen ja räntäsateen, kaksien kastuneiden kenkien, kolmien hanskojen ja neljän siirron tuijotin saunoneena tyhjää jääkaappia. Maidolla voilla ei paljon juhlita ja kellotkin oli paljon. Idioottiparkkeerattuja ajoneuvoja pihassa 3 kpl,…

14.4.2012 Contour

Stressiä vai rahaa

Päivän uutinen minulle oli Kauppalehdessä jo 7.4 julkaistu juttu: http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201204147617 Siis sinne hukataan oletettavasti 8 miljoonaa, mutta vihdoin lyhyenkin palkkatyön tekeminen on oikeasti kannattavaa ja tulokuoppia tuen ja palkan välillä…

14.4.2012 Contour

Tuhlaamisen ihanuus

Mitenkään morkkaamatta rakkaita pureitamme olisi kuitenkin muutama paha sana sanottavana vanhasta voissa paistamisen viisaudesta. Suomalaiset on hyvässä uskossa sijoittaneet kiinteistöihin myös naapurin puolelle. Jos kauhukuvat pakkolunastuksista toteutuvat niin miten moiseen…

12.4.2012 Contour

Taikauskoiset valmistautukaa

Huomenna se sitten on: perjantai 13. päivä. nurkkahuone ja oletettavasti muutama musta kissa. Tänään sensijaan tuntuu että kaikki toimii yhtä ajatusta edellä siitä mikä olisi tarpeen. Pankissa asioidessa tarvi päästää…

12.4.2012 Contour

Helpotus

Ei tullut taas suurena yllätyksenä päivän uutiset kotimaasta Finnair pistää sit 280 henkeä pihalle- no minkäs teet kun kotimainen työ maksaa. Valitettavasti tässä aiheessa sekä lentoyhtiön johto, omistaja, että ammattiliitot…