21.6.2013 Contour

Hampurilaisia korvista

Tänään ilmeisesti Cola oli kunnollista, mutta ihmeellinen ruokahalun katoaminen koitti ranskalaisten jälkeen. Ilmeisesti olen tulossa kipeäksi. Päivä oli kuitenkin hyvä päivä huolimatta viemärissä rypemisestä. Parasta päivässä oli kuitenkin seura. En…

20.6.2013 Contour

Colantuntijat

Ei jää tästä päivästä kummasti kerrottavaa. Lounas oli hyvä ja keskustelut tänään olleet varsin vakavia. Illan tullen pienen ajelun päätteeksi oli ruokailun aika. Tilaus meni ok ja vain yksi osa…

19.6.2013 Contour

Täsmäajoitus

Tänään sai herätä ilman kelloa. Ontuvan asiakkaan luona saatiin piha myllerrettyä puuliiterin taustaa myöden ja sai oman stonehedgensä. Siellä olisi erikoismiehelle/naiselle homma kun lohkoisi talon sisältä kiven kantokokoon. Seuraavalla työmaalla…

18.6.2013 Contour

Katsottu 19-4 kertaa

Muuan Jaakko kertoi kuinka työelämä tuntui kiertävän kehää. Kehää siinä mielessä että muutaman vuoden sykleissä oli töissä samoilla ihmisillä rakentamassa milloin mitäkin. Nyt tulee ehkä omalle kohdalle putki jossa on…

17.6.2013 Contour

Ei lukemattomia viestejä

Tänään sai nukkua pitkään- tai olisi saanut jos olisi nukuttanut. Harmitti herätä kahdeksalta. Tuli kokeiltua yhtä karppausreseptiä eli pohjatonta pizzaa. Juusto ajoi ihan saman asian ja näköjään senkin saa hyvin…

16.6.2013 Contour

Polttarikaksikko

Viikonloppu on ollut henkisesti kova. Viimeistä kuormaa perjantaina kyytiin ottaessani totesin ettei tästä ainakaan paljon huonompaan suuntaan voi mennä. Tietenkään ei ole kaunista katseltavaa kun isot miehet itkee, mutta ehkä…

15.6.2013 Contour

Muistolle

Kirjoitin pari päivää sitten otsikolla "Heikolla pohjalla". Olisin voinut tarkentaa sitä hieman, mutta vasta nyt vitutus on siinä pisteessä että on sen aika. Syy on läheisen ihmisen menettäminen tänä aamuna…

14.6.2013 Contour

Onnenpäivä

Vaikka sorakuski vetikin vauhdilla ohi oikean risteyksen niin se oli oikeastaan ihan hyvä juttu. Kyse oli sekunneista ja seuraavalla kauhallisella olisi katkennut saunasta vesijohto. Nyt tuli vain vähän pikkuputkeen sivuosumaa…

13.6.2013 Contour

Heikolla pohjalla

Päivästä ei jää paljoa positiivista sanottavaa. Ruoka oli hyvää, juhliin kolmisen tuntia myöhässä ja juhlakalun täti sairaalaan hengitysvaikeeuksien vuoksi. Ei sit eilen voineet todeta ettei se henki kulje ja että…

12.6.2013 Contour

Paaliin vai kaverin äidin autoksi

Korjaamohinnat ja osahinnat alkaa olla sellaisia että 162000 ajettu auto menee edullisemmin Kuusankoskelle kuin ajokuntoon. Rohkea veto kaverilta ostaa moinen, mutta onhan se sentään audi ja kuulemma kaunis päältä, ruosteeton…