Contour
Melkein ammattilainen
Kannattaa ostaa vanha käytetty auto ja ajaa sillä sitten toinen takajarru savuten vaarallisessa lastissa. Tuntuu olevan tyypillistä että jarrupinnat irtoavat vanhuuttaan vaikka liinoja olisi jäljellä reilusti yli puolet. Tarvi taas…
Tuplatyöt
Iltavuorossa olisi kaivannut apuvoimia. En niitä kuitenkaan ruvennut haalimaan kun kello oli jo viisi iltapäivällä, perjantai ja festariviikonloppu. Neiti Fox jäi siis näkemättä. Aamupäivä taas puolestaan meni varsin mukavasti lukuunottamatta…
Triplabuukkaus
Joskus apu voi löytyä yllättävästä paikasta. Eräällä japanilaisella pienmoottorilla toimiva maantiivistäjä alkoi jokunen viikko sitten lakkoilemaan. Syyksi paljastui katkennut polttoainesuodatin tankin sisällä. Näin ollen pumppuun oli mennyt roskia ja polttoaineen…
seuraavan päivän puolelle
Pitkä oli keikka. Kaapelia ja kesävesijohtoa makkaran ja kinkkujuustopiirakan voimin. Kyllä oli kovaa metsätietä.
Kadonnut kalenterimerkintä
Näköjään jopa yksipuolinen kiinnostus saattaa saada aikaan sen ettei muista jotain tärkeää asiaa. Tänään Pankista oli yritetty soittaa ja itse olin autuaan muistamattomana keskellä metsää ajatellen lämmöllä eilistä maakuntamatkaa. En…
Yksi lapsi ja kaksi aikuista
Tänään oli ohjelmassa varaosien hakua ja sen päälle iltavuoro, sekä koneen siirto. Päivän parasta antia oli hieman muutosvastarinnassa ollut alle kolmivuotias äiteineen.
Vaikeasti lähestyttävä
Takana on kaksi pitkää päivää ja lyhyttä yötä. Saldona on toimiva vedenkierto ja kokolailla kaikki kivet on kerätty raunioilta. Mitä sitten taas tulee omaan mielentilaani niin kyllä seura näköjään vaikuttaa….
Kivinen kaski
Pitkäs siirtymät, ei yhtään paarman puremaa, hyvää ruokaa ja seuraa. Tänään olis "Makujen yö" siedettävällä etäisyydellä. Harmi että tuli päivällä syötyä kunnolla.
Pönttö
Tänään oli ohjelmassa umpisäiliön asennus ja harkkojen siirtoa. Parasta päivässä oli seura ja se että siitä ikävästä hommasta selvisi ehjin nahoin- tai yhtä rakkoa vajaa ehjin nahoin. Pöntöksi voisin kutsua…
Kytkennät
Sähkömiehillä oli tänään hikiset paikat. Melkein valmiista talosta ei meinannut millään löytyä sähköä makuuhuoneesta. Näin leikkimielisesti voisi sanoa ettei sillä valolla niin väliä kunhan lämpöä huoneessa riittää. Kuva ei täsmännyt…