Contour
Pieni valinta
Päivän kulku on joskus pienestä kiinni. Esimerkiksi pienestä lukituslevysä, mutterista tai siitä kummalta puolelta katua ostaa jarrunestettä. Tänään siis jatkui suureksi paisunut pieni remontti. Se jatkui kierreviilan kanssa kädet ruvella…
Pieni suuri korjaus
Kuinka kauan kestää vaihtaa jarrulevy ja jarrukilpi- No ei se ainakaan kahteen mieheen mennyt päivässä, eikä mene välttämättä edes kolmessakaan. Noin periaatteessa homma on simppeli: Pyörä irti, jarrusatula sivuun ja…
Kaikki joukolla seuraa hakemaan
Vaahtobileet. Ehkä olisin jättänyt tyystin menemättä mihinkään jos olisin tiennyt tai siis muistanut että la illan ratoksi on vaahtobileet. Ei kertakaikkiaan kiinnostanut koko vaahto ja tyyli on näköjään niissäkin muuttunut….
Toiset portaat
Tipoittain eteni päivä. Piti täytellä pilareiden välejä ja kun ne saatiin umpeen alkoi armoton mietintä trampoliinin paikasta. Kun on rinnetontti niin ei sitä jättiläistä voi ihan mihin vaan laittaa ettei…
Rakkaat egyptiläiset
Lopettakaa mellakointi ja menkää koteihinne tekemään hyvää ruokaa. Olen tavannut Suomessa yhden egyptiläisen ja täytyy sanoa että mukava mies. Nyt varmaan hänkin miettii uskaltaako lomalla lähteä käymään kotona vai onko…
Toivotonta
Aamulla keli oli lähes hieno ja peruutin sujuvasti vaunun kanssa ylämäkeen. Iltapäivällä sama reitti ei onnistunut edes etuperin paitsi kaivurilla hinaamalla. Vesi vaivaa jo pelloillakin.
piip piip ja piip
Tänä aamuna olisin kaivannut unta. Unia oli ja ilmeisesti aivot ole viime aikoina päivisin tarpeeksi rasittuneet kun yöllä tuntui olevan kovasti vilkasta aina siihen saakka kunnes alkoi loputon piipitys. Ei…
5D ja maajussittaret
Kun ei oikein jaksa telkkaria päivystää niin olin näköjään tallentanut esittelyjakson ja sitä samaa puski tallentamattakin ruudulle siinä vaiheessa kun viimein pääsi kotiin tekemään ruokaa. Jokunen vuosi takaperin katselin yhden…
Nainen joka googletti Vammaksen
Harvoin naisen suusta tulee niin yllättävää tekstiä kuin tänään. "Mikä se Vammas Magnum oikein on" Oli kuulemma myös etsinyt siitä tietoa netistä- en olisi ikinä moista arvannut tapahtuvan… Menin ihan…
Hoitajan tarpeessa
Sunnuntain voisi viettää paremminkin kuin hankkimalla erinäisiä pieniä mustelimia ja halkaisemalla sekä hanskansa että herkän sormenpään. Ite irroitettu louhekivi oli ilmeisesti jotain mustaa vulkaanista kiveä, kovaa ainakin porattavaksi. Lisäksi kuten…