10.8.2013 Contour

Cruising risteys 57

Pölystä päätellen töissä on oltu ja polttoainetilanteesta päätellen myös ajamassa. Töistä tullessa jo jonkin verran hitsausta ja paikkamaalia saaneen auton eteen tuli letkallinen vähän hienompia vanhoja autoja. Oli siellä samaa…

10.8.2013 Contour

Kuka pelastaa aikuiset

Unen puute ei pitäisi vaivata. Tänään on ollut puhetta lastensuojelusta. Joku vuosi takaperin kyseenalaistin silloisen tyttöystäväni vanhempien toiminnan tai lähinnä toimimattomuuden heidän kuopuksenka kohdalla ja sain siitä vihat päälleni. Vanhemmuuteen…

9.8.2013 Contour

Hädän jälkeen

Kaatosateen, paniikkilanauksen ja liian aikaisen herätyksen perään oli vuorossa paskamainen päivä. Se oli paskamainen kirjaimellisesti, koska työn alla oli paskaviemäri. Tänään 8.8 oli myös juhlat joissa ei puhuttu geeneistä, mutta…

8.8.2013 Contour

Hätähousut

Onko parempi olla hätähousu vai odottaa niin kauan että hätä on housussa. Tällä kertaa olisi ehkä odottaminen ollut paikallaa, mutta arvelin viestin ajankohdasta että tie on oikeasti mennyt poikki kaatosateen…

7.8.2013 Contour

Muiden kakarat?

Kokolailla päivän päätteksi kohtasin sellaisen näyn jota en todellakaan odottanut näkeväni. Viimeksi vastaavaa on tapahtunut ensimmäisessä kunnon kesätyöpaikassani. Erona vaan se että silloin naishenkilö lähti nopeasti verhoutuneena juoksemaan poispäin, eikä…

6.8.2013 Contour

Onkos sul hyvät geenit?

Häissä, hautajaissa, rippijuhlissa ja kastajaisissakin kysellään joskus koska on sinun vuorosi. Jos sitten nainen alkaa jo heti ensitapaamisella kertoa ettei ole enää perheenperustamisiässä ja mies vastaa ettei tarvi kun on…

5.8.2013 Contour

Hengissä ja hyvissä voimissa

Ilmeisesti pieni homeen nauttiminen ei pahaa tee- syöväthän ihmiset homejuustoa ja eikös se penisiliinikin löydetty vahingossa homeen ansiosta. 9 rengasta kaipasi tänään lisää ilmaa ja 2 konetta apuvirtaa. Kolmanteen vaihdettiin…

4.8.2013 Contour

Home sweet cocoa

Taas niitä hetkiä kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sain siis juotavakseni juoman jossa oli ihan rehellisesti hometta. Se on jotain mitä en uskonut tapahtuvan, enkä varsinkaan tänään. Asia…

3.8.2013 Contour

Kadonnut tyhjäkäyntiautomatiikka

Sormet viilloilla, hiuksetkin liattu ja se saakelin kone ei vieläkään osaa lasekea kierroksia. Hammaskehän anturissa oli jotain paskaa ja vähän naarmujakin, mutta en vielä ole selvittänyt onko se nyt oikealla…

3.8.2013 Contour

Kun kuulee lehden putoavan

Minun lenkkini ei tänään ollut 3000 km pituinen, mutta jaloissa se silti tuntuu. Ehkä on taas vierähtänyt liian kauan aikaa siitä kun on laittanut jalkaan ihan oikeat lenkkarit eikä vaan…