Contour
Hanget korkeat nietokset
Entäs sitten jos sataa lunta pari metriä kerralla? Tänään ei pitänyt sataa yhtään mitään, mutta jotain kuuraa on tullut ja tulee kuitenkin. On siis kaiketi talvi. Uutiskuvat USA:sta olivat varsin…
Nippoja etsimässä
Halkomakoneen kanssa oli ongelma. Se kyllä teki työnsä ihan ok, mutta öljyn lämmettyä jostakin alkoi tihkua öljyä. Ei sitä montaa pisaraa tullut ja kaikki imeytyi sahanpuruun jota siis oli siinä…
Liikkumisen vapaus
Ajelin eilen reilut 300 kilometriä. Oli hyvää tietä, huonoa tietä, moottoritietä ja lopulta kärrypolkua. Keli on kitkarenkaiden keli ja jos uusia innovaatioita kaivataan niin oikeasti voisi olla hyvä siirtyä kolmeen…
Väestöllinen keskipiste
Jokunen kuukausi sitten kävin tietämättäni Suomen väestöllisessä keskipisteessä. Toki nyt kun katsoin paikallislehden jutun pisteen liikkeistä niin tulihan siellä Kukkian rannalla Puutikkalassakin käytyä jokusen kerran. Eilen kokeilin mitä auton matoille…
Kilpailu, kartelli ja kaunis ajatus rehellisyydestä
Tänään kuulin huolestuttavan uutisen koskien omaa työpaikkaani. Sehän nyt ei tietysti ole mikään ihme näinä aikoina. Oikeasti joku voi olla kateellinen siitäkin että toinen joutuu heräämään siihen aikaan kun yökerhot…
Parkkipaikalla on ahdasta
En kaivannut montaa tuotetta, mutta siltikin ihmettelin mikä ostosryntäyspäivä tänään oikein oli. Parkkipaikka oli niin täynnä että joutui odottamaan että edes yksi ruutu tyhjenisi jostain kohdasta. Kun sitten viimein lähdin…
Pörrää ja lekaa
Näin painajaisen jossa jouduin tekemisiin poliisin kanssa, mutta enemmän harmittaa taas jälleen kerran jonkun vieraan naisen käyttäytyminen. Vaikka olisinkin hetken aikaa ihan yksin niin se ei tarkoita että haluaisin että…
Toinen yritys
Kun autolla on ikää jo reilut 15 vuotta ja maahantuontimää on pieni ei juuri mitään osaa saa kun kävelee lähimpään tarvikeliikkeeseen. Päätin kuitenkin tällä kertaa että vielä toisenakaan mene kysymään…
Osien metsästystä ja männänrenkaan kalastusta
Millojnkohan mahdoin viimeksi ajaa Suzukilla. Aikaa on kuitenkin kulunut ja oli siltä edelliseltä reissulta tiedossa että jotain häikkää koneessa on. Tänään kävin jarruosia etsimässä ja niitähän ei tietenkään ole suoraan…
"Sitä sun tätä herkullista"
Aamulla kello soi jälleen ennen seitsemää ja tietysti puolen päivän tienoilla oli jo melkoinen nälkä. Menin lounastamaan ja ruokalistalla luki "Sitä sun tätä herkullista". Käytännössä se tarkoitti tavanomaisen kahden sijaan…