Contour
Vitoilija
Yhdistelmä johon kuuluu valkoinen MB, mutkainen tie ja todennäköisesti gsm- se ei ole hyvä yhdistelmä. Ei ainakaan silloin kun itse haluaisi ajaa kokolailla rajoituksen mukaisesti ja se Vito ei pysy…
Takapenkkiin tottumaton
uomaa että on aika paljon ajanut yksin. Luin palumatkalla takapenkillä moottorisahan ohjekirjasta puoli sivua. Seuraavaan sivuun mennessä olisin varmaan oksentanut. Kaapelioja avattu ja kaivattu vesisuoni löydetty- tietysti inan väärästä paikasta.
Siementä vakoon
On hetkiä jolloin huomaa valvoneensa liikaa. Tänään olin naapurin apuna tekemässä sakkapusseille isomman saostuskaivon. Sen perään totesin että 16.6 on viimeinen päivä laittaa siementä vakoon. Vaan milläs laitat jos ei…
Kukkulan laella
Pitkä päivä vaihtui taas yöksi. Päivän mittaan täry lauloi, samoin kantokone ja kai se kaivurikin jonkun aikaa kävi. Testasin paluumatkalla noin 50000 kilometriä taivaltanutta korealaista autoa ja yllätyin. Jos ratissa…
Kaupassa kuultua, kielisekameteliä ja kirjoitusvirheitä
Illan pimetessä totesin meneväni lähikauppaan juuri ennen ihmistä jota en tunne, mutta naama on kuitenkin tuttu. On tuttu naama jo jostain vuodesta 1996 ja näytti silloin hyvältä roikkuessaan käsillään ammattikoulun…
Vain sadetta, muuten ok
Ilmeisesti tässä palvelussa syntyy ja kuolee profiileja tiheään tahtiin. Ihmettelen välillä miksi luoda tyhjä profiili, lähettää flirtti ja sitten ihmetellä kun ei tule vastausta. Tietenkään mikään pakko ei ole kirjoittaa…
Miksi se ei käy?
Tänään tuli vähän tappioita. Ensin generaattia pyörittävä moottori lakkasi toimimasta ja paluumatkalla perävaunusta rikkoutui laakeri. Noin muuten päivän etenemä ei päätä huimannut. Sain toki aikaan parille autolle riittävän parkkipaikan, tankattua…
Mäet
Taas on olkapäät hyttysten jäljiltä paukamilla. Takana on yö yksin keskellä ei mitään patolevyn päällä liian kuumassa makuupussissa. Aamulla tein tietä, huomenna jatkuu. Varsinainen haaste oli päästä perille. Aivan kamalia…
Hei me paalutetaan
Pakkamisen ohella tein tänään ekaa kertaa ruuvipaaluperustuksen. Helppoa se ei ollut vaikka paalu sopikin ns heittämällä maaporan tilalle. Ensimmäinen paalu upposi reilun metrin, toinen vajaan metrin, kolmas vieläkin vähemmän. Siihen…
Jos haluat seuraa- katkaise tie
Eilen oli ukkosta. Tällä kertaa kuuro tuli niskaan vasta sen jälkeen kun hommat oli saatu pakettiin. Kummallakin kerralla kun jouduin siirtämään konetta tien kautta tuli sinnekin pussinperälle auto. Vieläpä molemmilla…