Contour
Silta
Eilen oli tappiopäivä. Monta vuotta palvellut ja toki jo usemman vuoden kaapissa seisonut salibändymaila tuli tiensä päähän. Lapa murtui ja jouduin turvautumaan varamailaan. Se kesti melkein 20 minuuttia, mutta sitten…
Kallellaan
Päivän anti ei ollut kovin kummoinen. Puolen päivän tienoilla selvisi että maasturista oli muutakin rikki kuin kallistuksenvakaajan pystytangon haarukka. Oli yksi akseliin tulevista ruuveista pettänyt ja sen vuoksi vakaaja piti…
Ai että ensilumi
Odotin että aamulla olisi satanut rankasti. Ei satanut kotona kai koko päivänä, mutta työmaalle vettä oli tullut ukkosen kera. Sadepäivän päätteeksi sain turvekuorman. Eiköhän sillä saa kovankin saven kuohkeammaksi.
Ilmekään ei värähdä
Huoneessa on noin kymmenen miestä joista osalla on päällään pelkät pyyhkeet, osalla vähän enemmän. Huoneen oveen koputetaan ja sen perään nuori kaunis nainen kysyy saisiko käyttää vessaa. Nainen kävelee huoneen…
Niin paljon luettavaa
Joitain asioita menneestä kaipaa. Yksi niistä on aika ajoin tietokoneriippuvaisuus ja aika monilla vieläpä puhelimeen laajennettu sellainen. Pitäisi opetella käyttämään kahta uutta sovellusta+ uusia kaksi ohjelmaa ja sitten niitä uusia…
Sinne missä viinimarja villinä kasvaa
Joillain ihmisillä on tapana tappaa kaikki huonekasvit, eikä puutarhassakaan mikään menesty. Toisilla taas linnut istuttavat viinimarjatkin valmiiksi katseilta suojaan ja maa lannoittuu kuin itsestään Nyt ne pensaat vaan olivat vähän…
Juuri sopiva annos
Jos pitäisi yksi asia tästä päivästä jättää pois niin se olisi tuo puhelin. Toki se helpottaa elämää, mutta myös tekee valittamisesta aivan liian helppoa. Ehkä huomenna laitankin puhelimen äänettömälle ja…
Tuhoa tuhon perään
Ei näin. Olin kokolailla saanut metsäalustaisen kuntoon kun muistin että esiohjauksen päälinjassa on yksi kostea letku. Juuri kun sain sen vaihdettua tuli avunpyyntö läheiseltä pellolta. Siinä vaiheessa kun pyyntö tuli…
Jotain hyvääkin
Koko aamupäivän edessäni istui nuori kaunis nainen. En tiedä hänen nimeään tai osoitettaan ja voi olla että en tunnista kohdatessa. Sieltä sitten pääsin näköalapaikalle syömään. Ehkäpä pastaa syönyt ja kirjaa…
Voi kuinka vaikeaa on ajaa V-alkuisella
Tänään olin varannut reilun puolentoista tunnin matkalle ajoaikaa 2,5 tuntia. Koska alla oli hitaasti kiihtyvä painava auto meinasin ettei tarvitse ketään ohittaa. No sumussa kun näkyvyyttä oli 1-2 valotolppien väliä…